Olen joskus aiemminkin tehnyt Tampereen kaupungin sivuilta löytyvän Ekotallaaja-pelin. Masentavahan sen tulos oli: minun elintavoillani maapalloja tarvittaisiin melkein kolme kappaletta. Tein sitten kokeeksi testin mahdollisimman ekosti: väitin asuvani kahdestaan 12 neliön asunnossa (todellisuudessa asun yksin huimassa 16 neliössä), syöväni pelkkää lähikasvisruokaa (en todellakaan), käyväni suihkussa vain kerran viikossa (hieman useammin tulee käytyä) ja matkustavani vain jalan ja pyörällä. Silti maapalloja tarvittaisiin 1,6. Onko siis todellakaan mahdollista, että länsimainen ihminen mahtuisi maapallolle? Vai johtuisiko ikävä tulos siitä, että peli olettaisi jo lähtökohtaisesti liikaa? Katsotaanpa muutamaa kysymystä tarkemmin.

Asuminen – energia: “Minulla on energiankulutusluokkaan A kuuluvat laitteet.” – Eikö todellakaan ole mahdollista, että ei olisi laitteita lainkaan? “Minulla ei ole pakastinta.” – Eipä ole ei, mutta onko esimerkiksi jääkaappi sitten itsestäänselvyys (minulla sellainen tosin on, mutta siinä ei ole virta päällä)?

Asuminen – rakentaminen: Tässä kysytään, kuinka monta henkeä samassa taloudessa asuu. Asunnon jakaminen toki on ekoteko, mutta entä jos on tehnyt biologisia jälkeläisiä sitä jakamaan? Ei kai siinä voi mitään ekoa olla, että itse omatoimisesti (toki yleensä yhdessä jonkun toisen kanssa) lisää väkilukua. Tässä pelissä siis lasten tekeminen tulkitaan ympäristön kannalta myönteiseksi asiaksi.

Kuluttaminen – Kulutustottumukset: “Ostan kulutushyödykkeitä ja palveluja alle / keskimäärin / yli 200 eurolla kuukaudessa.” En ymmärrä, mitä tässä mitataan. Lienee eroa esimerkiksi sillä, ostaako palveluja vai tavaroita. Ja koska suuremmasta rahankäytöstä saa enemmän haittapisteitä, niin Tampereen kaupungissa ollaan ilmeisesti sitä mieltä, että on ympäristöystävällisempää ostaa tavara halpahallista kuin paikalliselta käsityöläiseltä. Selitysosassa nämä seikat kyllä huomioidaan, mutta pisteytys menee nurinkurisesti. Jäteosiossa tosin kestäviä ja vähän paketoituja tuotteita ostamalla saa paremmat pisteet, mikä hieman tasapainottaa kulutusosion nurinkurisuutta.

Entä onko oikeudenmukaista jakaa maapallon resurssit nimenomaan pääluvun mukaan? Makrotasollahan se tarkottaisi, että väestönkasvua onnistuneesti ajavalla valtiolla (tai muulla poliittisella yksiköllä) tulisi olla isompi osa maailman resursseista käytössä kuin syntyvyyttä vähentäneellä valtiolla? Jollakin tavoin tässäkin pitäisi huomioida ylisukupolvisuus: lasten aiheuttama kulutus pitäisi olla poissa heidän biologisten vanhempiensa osuudesta.

Näin tarkastellen tuo vajaa kolme maapalloa ei enää näytä niin pahalta. Kun lapsia tarkastellaan yhdessä vanhempiensa kanssa niin maapallo-osuus kasvaa – määrä riippuu tietysti laskutavasta. Yhteen maapalloon päästäkseen pitäisi tosin varmaan muuttaa johonkin sellaiseen maahan, jossa taloja ei tarvitse lämmittää ja kasvukausi jatkuisi ympäri vuoden ja jos olisi pakko joskus vierailla Suomessa, niin kesäaikaan purjeveneellä.

Huomaan palaavani koko ajan tuohon lisääntymisteemaan ja toistavani itseäni. Yritän välttää sitä lähitulevaisuudessa; näkemykseni lienee tullut jo selväksi: nykytilanteessa lapsia voi hankkia ainoastaan tietämättömyydestä, ymmärtämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä. Lisääntyminen ei kuitenkaan ole ainoa ympäristöongelma, joten paneudutaan välillä muihinkin.

Ekologisesta jalanjäljestä tiivistäisin, että se lienee oiva apuväline henkilökohtaisen kulutuksen arvioimiseen, mutta mistä saataisiin apuvälineet kulutuksen vähentämiseen?