Lipsanen & Ruso

Ympäristö, demokratia ja sankarit

Kesällä pyöreitä vuosia täyttänyt ympäristöjärjestö Dodo peräänkuuluuttaa kymmenvuotisjulistuksessaan sankareita, jotka nostaisivat ympäristökysymykset arkisista pikkuteoista ja teknisestä säädöksi siksi suureksi tarinaksi, josta meidän aikamme tulevaisuudessa muistetaan.

Julistus asettuu politiikalle tyypillistä kaikkea hyvää kaikille -retoriikkaa vastaan muistuttamalla, että ”[p]aremman elämän tavoittelu pilaa maailman”. Ympäristökysymykset ovat mittakaavaltaan täysin eri luokkaa kuin mitkään muut yhteiskunnalliset kysymykset ja siksi ne vaativat myös aivan eri mittakaavan ratkaisuja. Asiat on uskallettava laittaa tärkeysjärjestykseen. Julistuksessa epäillään kansallisvaltioiden kykyä ratkaista ympäristökysymykset demokratian keinoin. Aloite on nyt markkinoilla, mutta ovatko yritykset ja kuluttajat kykeneviä kantamaan niistä vastuun?

Markkinoihin Dodo vetosi myös viisivuotisjulistuksessaan (Dodo julistaa vain kerran viidessä vuodessa). Silloin usko järjestelmän kykyihin oli kuitenkin suurempi. Yhteiskunnan tehtävänä oli verojen avulla määrittää ympäristölle hinta ja yksittäisille ihmisille tarjottiin varsin perinteistä keinovalikoimaa: arkisia kulutusvalintoja ja aktiivista kansalaistoimintaa. Sankareista ei vielä puhuttu.

Hinnan vaatiminen ympäristölle ei ole viidessä vuodessa ehtinyt vanhentua. Pikemminkin päinvastoin: jos kuluttajilta ja markkinoilta vaaditaan aloitteellisuutta, on hinnan merkitys keskeinen. Kymmenvuotisjulistus ei kuitenkaan ota kantaa, onko verotus enää paras mahdollinen keino sen määrittelemiseen. Ilmeisesti ei, koska se vaatisi veroja kantavilta kansallisvaltioilta sellaista pitkäjänteisyyttä, mihin ne eivät kykene.

Viisivuotisjulistuksessa on yksi lause, jonka haluan edelleen nostaa esiin: ”Kansalaisella on omistusoikeus elinympäristöönsä.” Jos tuo ymmärrettäisiin nykyistä perustavammin ja myös juridisesti sitovammin, oltaisiin jo pitkällä. Mikä on omaa ja sellaiseksi koettua, niin sen puolesta ollaan valmiita toimimaan. Tai jos se on edes jonkin toisen omaa, niin on helpompi ymmärtää, kuinka toisen oikeuksia loukataan. Silloin löytyy myös niitä, jotka ovat valmiita sankaritekoihin ja suunnannäyttäjiksi. Yhteinen omaisuus on liian usein ei kenenkään.

Olennaisinta on kuitenkin ymmärtää asioiden mittasuhteet: lasten koulumatkan turvallisuus, työuupumus, vanhustenhoidon resurssipula ja irtisanomiset ovat aitoja huolenaiheita, mutta kuitenkin aivan eri mittakaavaa kuin ilmastonmuutos ja biodiversiteetin romahtaminen. Jälkimmäisistä on kiinni ihmiskunnan ja laajemmin koko elämän tulevaisuus. Jos niitä ei oteta vakavasti, ei arkisilla ongelmilla lopulta ole väliä. Vaikka lyhyellä tähtäimellä näyttäisikin siltä, että ihmisten hyvinvoinnin ja ympäristön edut olisivat vastakkaiset, niin loppujen lopuksi ne ovat samat. Sankareita tarvitaan, jotta ihmiset ymmärtävät ympäristöongelmien ratkaisemisen hyvän elämän mielekkääksi osaksi myös lyhyemmällä tähtäimellä.

Keskustelu

Yhteensä 3 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Ympäristö, demokratia ja sankarit”

  1. matti 17.10.2005 klo 0:49:

    Ei yhteinen omistus sinänsä ole ongelma. Jos meillä on yhteinen kahvinkeitin ja sopimus sen käytöstä ja huollosta, kaikki on kunnossa. Ongelmallisia ovat tilanteet joissa joko (i) varsinaista sopimusta ei ole tai (ii) sopimusrikkomuksista ei jostain syystä voida tehokkaasti saattaa vastuuseen (ehkä niiden todentaminen on hyvin vaikeaa tms.). Monissa ympäristökysymyksissä jotka koskevat toisten lajien elinmahdollisuuksia, ongelmaksi nousee se että ne eivät missään olosuhteissa ole oikeussubjekteja. Onko niillä ”oikeus” säilymiselleen välttämättömiin ekosysteemipalveluihin tai maa-alaan? Silloin tarvitaan jotain muita periaatteita kuin ekosysteemipalvelujen omistusoikeuteen liittyvät, luulen.

  2. Lipsanen 17.10.2005 klo 14:02:

    Olet oikeassa. Nykytilannetta vastaa kuitenkin enemmän se, että kadunvarressa olisi julkinen verovaroin ylläpidetty kahvinkeitin. Yhteinen omistus toimii silloin kun se on vapaaehtoisin sopimuksin syntynyttä eikä ylhäältä käsin asetettua. Jos joku vahingoittaa verovaroin kustannettua kahvinkeitintä, en voi hakea korvauksia, vaikka teevesi sen takia jäisikin keittämättä. Yhteistä kahvinkeitintämme vahingoittaneet sen sijaan voisimme haastaa edesvastuuseen. Siksi korostinkin juridista sitovuutta.

    Biodiversiteetin suojelussa tarvitaan laajempaa keinovalikoima, enkä väittänytkään omistusoikeuden konkretisoimisen olevan kaikenkattava ratkaisu. Yksin se ei riitä, mutta se on välttämätön askel silloin, kun ihmisten halutaan kantavan enemmän huolta ympäristöstään.

  3. Ruso 24.10.2005 klo 16:33:

    Retorisesti väkevä julistus. Kantakin tulee selväksi: ympäristökysymykset asetetaan muiden edelle. Julistuksella on siis myös konkreettista voimaa, vaikka esitetäänkin varsin yleisellä tasolla niinkuin julistuksissa on tapana.

    Kappale 4 on mielestäni huonosti otsikoitu ”Demokratia ei toimi ympäristöasioissa”, kun viestinä lienee kertoa Dodon käsitys tosiasoista. Nyt minulle nousi kysymys, että onko liike radikalisoitumassa. Toivottavasti ei.

    Samassa kappaleessa ihmetyttää demokratian ja markkinoiden vastakkainasettelu. Itselleni markkinat ovat yksi demokratian muoto: jokainen ostopäätös on äänestyspäätös. Ongelmana on tietenkin, että se jolla on enemmän fyrkka, on myös enemmän äänivaltaa (en pohdi tätä nyt enempää).

Kirjoita kommentti

 

TWITTER @nlipsane

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO