Lipsanen & Ruso

Puoluestereotypioiden paradoksi

Puolueet ovat täynnä aatteellista erimielisyyttä, eivätkä aaterajat vastaa järjestörajoja. Esimerkiksi: mitä yhteistä on perähikiän jääräkonservatiivilla ja stadilaisella city-liberaalilla? Ei juuri mikään ja samalla molempia löytynee ainakin kolmesta suurimmasta puolueesta.

Siksi puolueet elävät stereotypioista, siis jostain todellisesta tai kuvitellusta aatteesta, jonka väitetään yhdistävän puolueen kannattajia. Puolueiden merkitys lepää kannattajakunnassa – ja siten stereotyyppisessä aatteessa.

Stereotyyppinen (imago)aate löytyy siitä hokemasta, minkä katsotaan puolueen kannattajia yhdistävän silloinkin, kun ollaan kaikesta muusta erimielisiä. Stereotyyppinen aate yhdistää myös vastustajia, kun sitä tulkitaan toteutettavan jonkin toisen tärkeäksi koetun päämäärän kustannuksella.

Esimerkkejä puolueiden mahdollisista stereotyyppisistä aatteista:
Kokoomus – työnteon on aina oltava kannattavaa
SDP/vasemmisto – heikompiosaisista on pidettävä huolta
Keskusta – maatalous on turvattava
Vihreät – ympäristöstä on pidettävä huolta

Samalla stereotypiat ovat poliittiselta sisällöltään tyhjiä, koska niistä ei kiistakapulaa suomalaisessa politiikassa löydy. Kutakuinkin kaikkihan kannattavat ahkeruudesta palkitsevaa, sosiaalisesti oikeudenmukaista, ekologisesti kestävää ja ruoan tuotantoon kriisissä kykenevää (maataloustukien ainoa järkiargumentti) yhteiskuntaa.

Täten paradoksaalista on se, kuinka puolueet saavat poliittisen merkityksensä jostain poliittisesti merkityksettömästä.

Keskustelu

Yhteensä 6 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Puoluestereotypioiden paradoksi”

  1. Sedis 22.3.2006 klo 22:20:

    Esimerkiksi te kumpikaan ette kanna huolta heikompiosaisista. Ette koskaan. Ettekä luultavasti kantaisi, vaikka teille maksettaisiin siitä.

    Joten saatte pitää stereotypianne.

  2. Lassi 23.3.2006 klo 14:25:

    Niin. On varsin kummallista, että jotakin asiaa pohdittaessa ensin keskustellaan puolueen sisällä. Sen jälkeen nujerretaan puolueen sisäinen oppositio ja julkaistaan puolueen virallinen kanta.

    Eikö tällaisessa tilanteessa pitäisi sisäiseen oppositioon jääneiden liittyä toisissa puoluessa vaikuttavien samanmielisten kanssa? Miksi tämä on niin vaikea asia, että tätä ei oikein voi ääneen sanoa? Miksi poliittisilla puolueilla on oikeus rajoittaa mielipiteenvapautta omiensa joukossa?

    Mikä on poliittinen puolue? Ymmärtääkseni se on työkalu joidenkin asioiden eteenpäin ajamiseksi. Miksemme kohtelisi työkalua työkalun lailla? Eli käytämme työkalua, jos sille on jotakin käyttöä, mutta muulloin se saisi olla varastossa. Tai jos työkalu ei vastaa tämän hetkiseen tarpeeseen, voisimme käyttää toisenlaista työkalua. Eli muodostaisimme jonkin erilaisen joukon ajamaan kyseistä asiaa.

  3. Lipsanen 23.3.2006 klo 22:43:

    Sedis:

    Esimerkiksi te kumpikaan ette kanna huolta heikompiosaisista. Ette koskaan. Ettekä luultavasti kantaisi, vaikka teille maksettaisiin siitä.

    Olikohan tuo kovin relevantti kommentti? Ja mihin sen edes perustat? Siihenkö, että emme ole (mielestäsi) kirjoittaneet asiasta? Tai olemmeko kirjoittaneet jotain, josta nimenomaisesti voi päätellä, että emme ole kiinnostuneet.

    Sitä paitsi olemme kirjoittaneet. Ensimmäisenä tulee mieleen kirjoitus, jossa olin huolissani kehitysmaiden kouluoloista. Koulutuksesta olen kirjoittanut enemmänkin ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että sen rooli köyhille on sosiaalitukia merkittävämpi. Se kun tarjoaa mahdollisuuden parempaan (ehkä enemmän olen kirjoittanut tästä aiemmassa blogissani).

    Mutta enemmän olen kiinnostunut ympäristökysymyksistä, se on totta. Kaikki me kai preferoimme hyviä asioita, sillä kaikkeenhan ei voi panostaa. Esimerkiksi sinulla tuntuu olevan hyvin erilaiset preferenssit. En seuraa blogiasi säännöllisesti, mutta enpä muista, että olisit siellä juurikaan ympäristökysymyksiä käsitellyt. Voiko tästä päätellä, ettet kanna huolta ympäristön tilasta?

  4. Lipsanen 23.3.2006 klo 23:03:

    Lisäys: Selailin Sediksen arkistoa noin vuoden taaksepäin ja löytyihin sieltä yksi. Eli ehkä olemme sitten yhtä kiinnostuneita toistemme preferoimista hyvistä asioista. Tosin Sedis ei millään lailla kirjoituksessaan pohtinut ratkaisuehdotuksia, vaan esitteli vain ongelmia. Kommenteissa hän itse asiassa suoranaisesti vähättelee toista ympäristöongelmaa eli väestönkasvua.

    Pysyn siis väitteessäni, että olen kiinnostuneempi vähäosaisten asioista kuin Sedis ympäristökysymyksistä.

  5. Sampo Teikari 29.3.2006 klo 1:00:

    Mihin olisitkaan joutunut, jos Sediksen esittämän kommentin olisikin esittänyt joku, jolla ei ole blogia jonka arkistoon vedota? Kenties vastaamaan siihen mitä hän sanoo – eikä ajattelemaan, ettei siihen tarvitse vastata, koska sen esittäjä ei ole blogin antaman evidenssin perusteella kiinnostunut eräästä toisesta asiasta kuin siitä, josta sinä et hänen mukaansa ole kiinnostunut.

  6. Lipsanen 29.3.2006 klo 23:11:

    Eihän se olisi argumenttia juurikaan muuttanut. Kysyin siis, mistä Sedis päättelee, että emme kantaisi huolta vähäosaisista. Koska en muista, että olisimme tällaista väittäneet (eikä Sediskään sellaiseen viitannut) niin arvelin, että hän perustaa väitteensä sille, että emme ole aiheesta eksplisiittisesti juurikaan kirjoittaneet.

    Sedis ei siis kertonut, kuinka hän päätelmäänsä päätyi, mutta tein valistuneen arvauksen:

    X ei ole kirjoittanut asiasta Y. Siispä X ei ole kiinnostunut asiasta Y.

    Ympäristön valitsin, koska se on hyvin asioiden listalta sinänsä yhtä mielivaltainen poiminta kuin vähäosaiset ja siitä ainakin minä olen kirjoittanut. Tutkin Sediksen arkistoa ja havaitsin, ettei siellä aiheesta ole juuri mitään (valitettavasti Sedis ei ole meidän tapaamme helpottanut arkistonsa tutkimista luokittelemalla kirjoituksiaan). Siksipä päättelin yhtä mielivaltaisesti, ettei Sedis ole kiinnostunut ympäristöstä.

    Itse argumenttia ei siis muuta se, voiko tässä viitata Sediksen kirjoituksiin vai ei. Asiaksi Y voi valita mitä tahansa. Sedis varmaankin luovasti päättelee, että emme ole kiinnostuneet esimerkiksi seksistä, koska emme ole siitäkään juuri kirjoittaneet.

    Ja huomaan kyllä, että omakin argumenttini on aikamoinen olkinukkeviritelmä. Piti kuitenkin jollain tavalla yrittää arvata, kuinka Sedis oli päätelmänsä tehnyt, kun hän ei itse sitä millään tavalla valaissut.