Lipsanen & Ruso

Paavo Väyrynen ja ihmiskuntapolitiikka

World Watch -instituutin entisen johtajan Lester Brownin teos Plan B 2.0 on tehnyt vaikutuksen eurokansanedustaja Paavo Väyryseen (kesk). Väyrynen kirjoittaa Brownin teemoista Helsingin Sanomain Vieraskynä-palstalla maanantaina 6.3.2006:

Ihmiskunnan on siirryttävä nykyisestä fossiilisiin polttoaineisiin perustuvasta ja autokeskeisestä kertakäyttötaloudesta luonnontaloudellisesti kestävään järjestelmään, joka perustuu uusiutuviin energianlähteisiin, kuten tuuli-, aurinko- ja vesivoimaan sekä biopolttoaineisiin.

Jos Väyrynen on itsekin tuota mieltä, niin hyvä. Hän peräänkuuluttaa ”kestävää ihmiskuntapolitiikkaa”, joka edellyttää, että ”globalisaatioon on avattava kolmas näkökulma tarkastelemalla sen vaikutuksia luonnovarojen käyttöön ja ympäristöön.” Vaatimus on väkevä. Liekö Väyryselle käynyt kuten Niinistölle – ympäristöherätys tulee, kun irtaantuu kotimaan kuvioista Euroopan keskuksissa?

Samasta aiheesta on useampiakin kirjoituksia myös Väyrysen kotisivuilla. Hänellä on muun muassa Suunnitelma maailman pelastamiseksi. Siinä biopolttoaineilla näyttäisi olevan keskeinen sija.

Brownin kirjan puutteena Väyrynen pitää sitä, että kehitysmaiden suurkaupunkien kasvuun ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Väyrysen kritiikki on varmasti osin aiheellistakin. Kehitysmaiden suurkaupungit eivät ole erityisen viihtyisiä paikkoja asua ja ovat, kuten Väyrynen kirjoittaa, kasvava rasite ympäristölle. Onko ratkaisu sitten ”tehokas alue- ja maaseutupolitiikka”, on sitten eri kysymys. Biopolttoaineiden ja ruoan tuotanto toki vaatii maaseutuasutusta, ja maltillisemman kokoisissa kaupungeissa ongelmat ovat helpommin hallittavissa. Perusongelma on kuitenkin väestönkasvu, ja on hyvin kyseenalaista pystyisikö maaseutu missään olosuhteissa ylläpitämään kasvavaa väestöä. Kaupungit eivät ole vain ongelmien vaan myös ratkaisujen ja innovaatioiden keskuksia.

Varsinainen floppi tulee Väyrysen vieraskynäkirjoituksen lopussa:

Suomessakin on vaadittu globalisaation nimissä ihmisten keskittämistä suuriin keskuksiin, vaikka nimenomaan oikein ymmärretty globalisaatio edellyttää alue- ja maaseutupolitiikan tehostamista.

Väyryseltä voisi kysyä esimerkiksi, kuinka hän pyrkisi vähentämään aiemmin kritisoimaansa autokeskeisyyttä vaatimalla ihmisiä pysymään joukkoliikenteen ulottumattomissa haja-asutusalueilla. Ylipäänsäkin kehitysmaiden ja Suomen tilanteen täysin perusteeton rinnastaminen herättää epäilyksiä Väyrysen todellisista päämääristä. Onko ympäristöhuoli sittenkin vain keppihevonen keskustalaisen aluepolitiikan jatkamiselle ja sen varmistamiselle, ettei mikään lopulta muutu? Siltä ainakin vaikuttaa, kun lukee Väyrysen käsityksiä ”cityvihreydestä”, jonka hän asettaa vastakkain (maaseutuhenkisen?) perusvihreyden kanssa.

Suomalaisella pendelöintimaaseudulla, josta käydään kaupungeissa töissä ja jonka asukkaista vain pieni osa varsinaisesti saa toimeentulonsa maaseudulta, on vain vähän yhtymäkohtia kehitysmaiden maaseutuun. Väyrysen olisi joko pidettävä ne erillään tai perusteltava argumentiivisemmin, miksi korkean elintason ja hallitun väestökehityksen Suomessa pitäisi käyttää samoja poliittisia toimenpiteitä kuin rajähtävästä väestönkasvusta kärsivissä köyhissä kehitysmaissa. Muutoin Väyrysen uskottavuus ihmiskuntapoliitikkona on lähellä nollaa.

Kiitokset Henrikille vinkistä!

Keskustelu

Yhteensä 3 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Paavo Väyrynen ja ihmiskuntapolitiikka”

  1. ruso 10.3.2006 klo 14:25:

    ”Ihmiskuntapolitiikka” on nähdäkseni joka tapauksessa tärkeä käsite. Törmäsin siihen itse ensimmäistä kertaa (ehkä sivistymättömyyttäni) lukiessani Väyrysen HS-vieraskynää.

  2. Lipsanen 11.3.2006 klo 16:16:

    Muutama Google-tulos näkyy löytyvän:

    http://www.google.fi/search?q=ihmiskuntapolitiikka

    Esim. Tuomioja kirjoittaa Pekka Kuusen ihmiskuntapolitiikasta. Olen joskus aikoinaan nuo Kuusen kirjat lukenut, mutta käsite ei ole ainakaan niistä jäänyt mieleeni.

    Mutta mitä mieltä itse olet? Onko Väyrynen ympäristöhuolensa kanssa tosissaan, vai käyttääkö hän sitä vain tekosyynä puolustaakseen keskustalaista aluepolitiikkaa?

  3. ruso 12.3.2006 klo 14:43:

    Haluan tietysti uskoa merkittävien poliitikkojen olevan vilpittömiä ajatuksissaan. Lähden siis siitä, että hänen huolensa on vilpitön.

    Toisaalta eri huolenaiheista vedetyt johtopäätökset voivat olla joko vilpittömiä tai tarkoitushakuisia. Edellisiä ne ovat, mikäli niihin on päädytty kriittisen arvion kautta. Jälkimmäisistä on kyse silloin, kun ne on jo päätetty etukäteen ja kaikki tulkitaan niitä palvelevasti.

Kirjoita kommentti

 

TWITTER @nlipsane

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO