Lipsanen & Ruso

Radio Verso

Radikaaliksi radiokanavaksi itseään tituleeraava rovaniemeläinen Radio Verso on aloittanut blogikatsaukset. Ensimmäisessä katsauksessa esittelyssä ovat Lipsanen & Ruso sekä Matti Lintulahden Mediablogi.

Kuuntelin katsauksen. 20 minuutin pakettiin kuului musiikkia ja esittelyt molemmista blogeista. Henrikin ja minun esittelytekstit olivat suoraan etusivultamme. Tarkempaan käsittelyyn oli päässyt Henrikin merkintä Asiat hoi! Älkää jättäkö! Ohjelman juontaja esitteli tunnollisesti Henrikin ydinajatukset ja ratkaisuehdotukset. Ääni oli hyvälaatuista ja ylipäänsä lähetys kuulosti ammattitaitoisesti tehdyltä.

Jotain jäin kuitenkin kaipaamaan, sillä juontajan omat arviot merkinnän sisällöstä jäivät lähinnä muutamiin kehuihin. Olisin mielelläni kuullut jotain jatkopohdintaa tai vastalauseita, mutta sellaiset jäivät uupumaan. Tosin kyseessähän oli katsaus, eivätkä lisäpohdinnat kai sellaiseen kuulu, mutta silti. Tai ehkä kuulokokemus sinänsä antaa jotain lisää kirjoitettuun tekstiin verrattuna. Ainakin huomasin itse, että ajattelin Henrikin ajatuksia hieman tarkemmin kuin vain lukiessani merkintää.

En ole podcasting-lähetyksiä aiemmin juurikaan kuunnellut, mutta otan Radio Verson nyt seurantaan. Onnea vaan hankkeelle!

Keskustelu

Yhteensä 3 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Radio Verso”

  1. Jarno 14.6.2006 klo 22:13:

    Pou pou

    Kiitos hyvistä huomioista. Ensimmäinen blogikatsauksemme oli tosiaan aika vaisu mitä tulee kriittiseen analyysiin, ja oikeastaan alkuperäinen ajatus näistä “katsauksista” olikin enemmän päästää “blogit ääneen” kannustaen niiden kirjoittajia ja vinkata lukijoille hyviä kirjoittajia. Blogikatsausideaa täytynee vielä kehittää vähän analysoivempaan ja kriittisempään suuntaan. 🙂

  2. ruso 15.6.2006 klo 8:52:

    Jarno: “alkuperäinen ajatus näistä “katsauksista” olikin enemmän päästää “blogit ääneen” kannustaen niiden kirjoittajia ja vinkata lukijoille hyviä kirjoittajia.”

    Tässä suhteessa Verso onnistui. Tuntui jännältä kuulla oma kirjoitus äänessä (ei kuitenkaan suoraan sellaisenaan luettuna). Tästä syntyi idea: voisiko radioon kehittää mahdollisuuden jättää äänikommentteja, jolloin lopputulokseksi saadaan ääniblogi?

  3. ruso 15.6.2006 klo 8:53:

    Ja kiitos tietenkin Versolle myönteisestä huomiosta.