Lipsanen & Ruso

EU:n ajatusta etsimässä

EU:a kritisoidaan etäiseksi. Tiedonpuute ei ainakaan ole syy.

Pelkästään Helsingin Sanomissa julkaistiin pitkälle toista sataa unionia tavalla tai toisella käsitellyttä artikkelia 21.6.-31.7.2006 välisenä (satunnaisesti valittuna) aikana. Leikepino vastaa miltei kokonaista hesaria, vaikkei ihan sunnuntaipainosta kuitenkaan.

Artikkeleissa käsiteltiin muiden muassa unionin kriisivalmiutta, taloutta ja kilpailukykyä, laajentumista, puolustusyhteistyötä, aluetukia, perustuslakia, poliisiasioita, energiapolitiikkaa, sosiaalipolitiikkaa, ympäristöpolitiikkaa ja ulkopolitiikkaa ainakin suhteissa Yhdysvaltoihin, Venäjään, Serbiaan ja Irakiin. Aiheluetteloa voisi jatkaa tästäkin.

Suomen puheenjohtajuutta seurattiin luonnollisesti paljon. Myös WTO-neuvottelut olivat tapetilla. Lehden palstoilta löytyi lisäksi merkkihenkilöiden EU:a koskevia puheenvuoroja ja joitakin mielenkiintoisia unioniasioita koskettavia henkilökuvia: esimerkiksi Timo Soinista, Esko Seppäsestä, suomalaisesta diplomaatista puheenjohtajuuden arjessa ja EU-komission edustuston päälliköstä Baghdadissa.

Päälle tulevat vielä pikku-uutiset eri EU-instituutioiden käsittelyssä olleista asioista, esimerkiksi kilpailurikkomuskysymyksistä. Luettavaa siis ainakin riittää jo pelkästään Hesarissa. Entä ajatusta? Riittähän puhelinluetelossakin luettavaa (kuten eräs professori ilmaisi aivan toisenlaisessa yhteydessä).

Mitkä ovat Euroopan suuret poliittiset keskusteluaiheet? Kuka edustaa mitäkin kantaa? Miksi? Miksi EU:n instituutiot ovat oikeita areenoita aiheiden käsittelyyn? Toisin sanoen: mihin kansalaiset ja kansallisvaltiot tarvitsevat unionia? Mikä on EU:n ajatus?

Vastausyrityksiä näihin kysymyksiin oli uutistulvasta vaikea hahmottaa, vaikkei se uutisten tehtävä varsinaisesti olekaan. Tässä mielessä EU voi hyvinkin vaikuttaa etäiseltä tarjolla olevasta tiedosta (vai pitäisikö sanoa informaatiosta) huolimatta. 

Kirjoita kommentti

 

TWITTER @lipsanenruso

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO