Lipsanen & Ruso

Takaisku immateriaaliselle kulutukselle Kiinassa

Kiinan ihmisoikeus- ja sananvapaustilanne on ollut viime aikoina usein esillä, ja syystäkin. Silti luulen, että ihmisoikeusaktivistit eivät juuri nosta metakkaa uusimmasta tapauksesta. Verkkouutiset nimittäin uutisoi tänään, että “Kiinan suurimman nettipornosivuston ylläpitäjä Chen Hui on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen.” Myös kahdeksan muuta työntekijää tuomittiin vankeuteen. Oikeusjutun taustoitusta voi lukea AsiaMedian artikkelista, jossa kerrotaan Chenin saamista syytteistä.

Tein kokeeksi sivustohaun amnesty.orgissa hakusanalla porn. Kolmesta hakutuloksesta yksi liittyi nettikahviloiden sulkemiseen Vietnamissa ja kaksi siihen, että Guantánamon vankeja oli pakotettu katsomaan homopornovideoita. Vaikuttaa siis siltä, että Chen Huin mahdollisuudet päästä Amnestyn vetoomuslistoille ovat huonot eikä Irrepressible.info ala julkaista katkelmia Chenin sivustojen aineistoista.

Oli pornosta mitä mieltä tahansa, niin lienee selvää, että elinkautinen tuomio Chenin teosta on täysin kohtuuton. Ihmisoikeusjärjestöjen pitäisi älähtää vähintäänkin siitä. Toisaalta pitäisi keskustella siitäkin, onko porno syytä demonisoida sillä tavoin, kuin nykyään tehdään. Silloin, kun kyseessä on täysi-ikäisten ihmisten vapaaehtoisesti harrastama toiminta, en näe mitään syytä, miksi se oli kriminalisoitava tai miksi sitä edes pitäisi paheksua.

Olisi myös tunnustettava pornon rooli yhtenä maailman merkittävimmistä immateriaalisen kulutuksen muotona. Kiinassakin kansalaisten varallisuus ja kuluttaminen kasvaa koko ajan. Mitä useampi päättää materiaalisten ostosten sijaan käyttää rahojaan immateriaalisiin palveluihin, niin sitä parempi ympäristölle. Chen Hui ansaitsisi työstään ympäristöpalkinnon eikä vankilatuomiota.

Keskustelu

Yksi kommentti tai paluuviite kirjoitukseen “Takaisku immateriaaliselle kulutukselle Kiinassa”

  1. Niko Lipsanen 3.1.2007 klo 12:32:

    Aiheesta kirjoittaa myös The Zero Boss.

Kirjoita kommentti

 

TWITTER @nlipsane

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO