Lipsanen & Ruso

Linja-autoliikenteen sääntelystä

Mikkelin linja-autoasema
Mikkelin linja-autoasema / Niko Lipsanen 20.7.2006

Olen jo aiemmin haikaillut kilpailua VR:lle. Matkustajaliikenteessä (ja osin rahdissakin) linja-autoliikenne on sitä periaatteessa. Junat kulkevat radoilla ja bussit maanteillä, mutta perusidea on sama: kuljettaa ihmisiä paikasta toiseen. Ylenmääräisellä sääntelyllä on kuitenkin varmistettu, että käytännössä kilpailu on varsin rajallista.

Minulla on musta aukko tietämyksessäni, mutta en oikeastaan tiedä, mikä Matkahuollon virallinen status on. Sehän vaikuttaa lähinnä laillistetulta kartellilta, sillä myyhän se matkalippuja kaikkien firmojen busseihin samalla hinnalla eikä lippuja saa kuljettajilta sen halvemmalta. Yritin etsiä Finlex-tietokannasta, josko Matkahuollon olemassaololle olisi jotain laillista perustetta. En löytänyt. Luin sen sijaan läpi Lain luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä ja tyrmistyin siitä, että sääntelyä oli vieläkin enemmän kuin olisin osannut kuvitella. Onko tuo kaikki todellakin tarpeellista?

Olisiko Suomeen mahdollista perustaa esimerkiksi easyBus-periaatteella toimivaa halpabussiyhtiötä? Luulisi tuollaisen kannattavan ainakin suurimpien paikkakuntien välillä. Joitakin Matkahuollon ulkopuolisia bussilinjoja Suomessa toimii, kuten esimerkiksi Ryanairin lentokenttäbussit. Ne ovat siis läpäisseet lääninhallitusten tarveharkinnan, mutta voipa olla, että juuri tuohon halpabussifirma kaatuisi. Suurimpien paikkakuntien välillä on jo bussiliikennettä, joten byrokraattien mielestä tarvetta uudelle palvelulle tuskin olisi.

Jos joukkoliikenteen osuutta matkustajavirroista halutaan nostaa, niin nykyinen yhdistelmä VR:n monopolista ja Matkahuollon kartellista on purettava. Se on jo osoittanut toimimattomuutensa. On kaikki syyt olettaa, että markkinat pystyisivät hoitamaan tämänkin asian keskusjohtoista suunnittelujärjestelmää paremmin.

Kirjoita kommentti

 

TWITTER @nlipsane

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO