Kokoomus teki hallitukselle välikysymyksen naisten asemasta työelämässä. Puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen taustoittaa välikysymyksen pätkätöihin liittyvää osiota ja välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Sari Sarkomaa kirjoittaa pidemmässä kirjoituksessaan myös sukupuolten välisistä palkkaeroista. Molemmista aiheista riittäisi paljonkin keskusteltavaa, mutta keskityn tässä merkinnässä pätkätyöasiaan.

Vaikka en ole itse ikinä mitään muuta työtä tehnytkään kuin pätkätyötä, en tiedä, miksi se on niin iso ongelma. Pätkiä tulee ja pätkiä menee ja yhteiskunnassa on jonkinlainen turvaverkko sen varalta, että aina ei pätkää kohdalle osu. Ja vaihtoehtojakin on. Voi hakeutua sellaiselle alalle, jossa vakinaiset työsuhteet ovat tavallisempia. Voi kehittää osaamistaan paremmaksi, jotta saa sen vakinaisen paikan, kun sellainen on tarjolla. Voi ryhtyä yrittäjäksi.

Ja jos pätkätyöt ovat ongelma, niin miksi ongelma ovat nimenomaan naisten pätkätyöt? Selitykseksi ei kelpaa, että naisia on pätkätöissä enemmän. Muutoinhan esimerkiksi väkivallasta keskusteltaessa pitäisi keskittyä miehiin kohdistuvaan väkivaltaan, koska miehet keskimäärin joutuvat väkivallan uhriksi useammin kuin naiset. Mutta julkisessa keskustelussa, tutkimushankkeiden rahoituksessa ja erilaisissa kampanjoissa painotetaan nimenomaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Jos pätkätyöt siis ovat ongelma, niin kai ne ovat yhtälailla ongelma pätkätöissä oleville miehille kuin naisillekin.

Sukupuoli ei ole tunteva yksikkö eikä siksi voi kokea epätasa-arvoa. Ei se, että sukupuolet ovat tilastollisesti erilaisessa asemassa työelämässä tarkoita, että jompaa kumpaa sukupuolta sorrettaisiin. Useimmissa tapauksissa erot vain johtuvat siitä, että miesten ja naisten preferenssit eroavat toisistaan tilastollisesti. Epätasa-arvoa sen sijaan on, jos yksilö ei jossain tilanteessa voi edetä kykyjensä edellyttämällä tavalla, vaikka haluaisikin. Joissain tapauksissa tällaiset ongelmat voivat johtua sukupuolesta, mutta useimmissa tapauksissa luultavasti eivät.

Yhden epäkohdan sekä Sarkomaa että Katainen nostavat esiin aivan perustellusti. On varmasti niin, että nuorten naisten vakinaista työllistymistä estää työnantajien pelko siitä, että he työpaikan tultuaan hankkiutuvat raskaaksi. Tämä pelkohan on myös perusteltu ja taloudellinen riski etenkin pienille työnantajille on kohtuuttoman suuri. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka yleistä se tosiasiassa on, mutta minunkin tuttavapiiriini ja varmasti useimpien muidenkin kuuluu niitä naispuolisia ihmisiä, jotka ensimmäisen vakinaisen työpaikan saatuaan hankkivat lapsen tai ainakin suunnittelevat tekevänsä niin, jos vakinaista työtä ei vielä ole.

On kuitenkin oleellista huomata, että tässä ei sorreta niitä naisia, jotka hankkiutuvat raskaaksi työn saatuaan. Raskaaksi tuleminen yleensä tarkoittaa töistä poisjäämistä, ja sen pitäisi olla täysin aiheellinen peruste olla palkkaamatta työntekijää. Työntekijöitähän kuitenkin palkataan siksi, että he tekisivät töitä. Sen sijaan nykykäytäntö syrjii niitä nuoria naisia, jotka eivät aio hankkia lapsia, mutta joita työnantajat kuitenkin epäilevät siitä. Työnantajalla kun ei ole mitään keinoa saada selville, onko lisääntymisaikomuksensa kieltävä nuori nainen rehellinen vai ei, eikä epärehellisyys tässä tapauksessa edes ole laillinen irtisanomisperuste.

Ratkaisu ongelmaan ei ole, että sälytetään enemmän kustannuksia lasten isien työnantajille ja tehdään nuorista miehistäkin riskityöntekijöitä. Siitä vain seuraisi, että nuorten työnhakijoiden asema suhteessa vanhempiin heikkenisi, koska nuoret sukupuolesta riippumatta olisivat riskejä. Miesten saattaisivat itse asiassa joutua naisia huonompaan asemaan, koska miesten hedelmällisyys jatkuu myöhemmälle iälle ja isien keski-ikä on keskimäärin korkeampi kuin äitien.

Ongelmaan on kuitenkin varsin yksinkertainen ratkaisu. Lasten hankkiminen olisi tässäkin tapauksessa lainsäädännöllisesti rinnastettava esimerkiksi pitkään ulkomaanmatkaan tai talon rakentamiseen. Työnantajan kanssa voi neuvotella, josko omien syiden takia voisi pitää vuoden tai pari vapaata. Jos yhteisymmärrykseen ei päästä, mutta työntekijä silti jättäytyy töistä pois, niin se olisi irtisanomisperuste. Tämänkään jälkeen riski ei poistuisi kokonaan, sillä onhan uuden työntekijän rekrytoiminen ja kouluttaminen tehtäviinsä aina lisäkustannus. Mutta joka tapauksessa riski ottaa vakinaiseen työhön nuoria naisia pienenisi huomattavasti, vaikka irtisanomisia koskeva lainsäädäntö muilta osin pysyisikin ennallaan.