Lipsanen & Ruso

Korruptio elää sääntelystä

Verkkouutiset uutisoi Saksan korruptioskandaaleista. Tulilinjalla on nyt erityisesti Volkswagenin entinen henkilöstöjohtaja Peter Hartz, joka oli lahjonut ay-pomoja muun muassa bordellikäynneillä ja seksilomilla. Entisenä ay-pomona hän ilmeisesti tiesi, mitkä asiat väkeen purevat.

Ei tietysti voi olla mainitsematta sitäkään, että Hartz on demari. Hän oli aiemmin maapäiväedustajana Saarin osavaltiossa. En sinänsä usko, että demarit olisivat sen taipuvaisempia korruptioon kuin muutkaan, mutta demarien harrastama politiikka, jossa kaikelle tarvitaan lupa, tai ainakin kaikkea jollain tavoin säädellään, luo vahvasti yhteiskuntaa, jossa korruptio rehottaa. Korruptiota kun esiintyy vain, jos virkamiehen tai jonkin muun tahon lahjomalla voi saavuttaa etuja, jotka ovat suurempia kuin korruptioon kuluva summa. Avoimilla markkinoilla sellaisia tilanteita ei ole.

Hartzin tapaus ja uutisessa myös mainittu Siemensin korruptioskandaali ovat vain jäävuoren huippuja. Korruptio on levinnyt Saksassa yhteiskunnan kaikille tasoille. Yli 90 prosentissa tapauksista lahjonnan kohde oli julkisen hallinnon virkamies tai työntekijä.

Lukumääräisesti eniten korruptiotapauksia liittyy päiväkotien ja koulujen opettajien lahjomiseen. Kouluvalokuvaajat kärttävät heiltä kuvauslupia. On tietysti selvää, että jonkinlainen lupa on vaadittava. Eihän siitä mitään tulisi, jos kouluissa ravaisi vähän väliä valokuvaajia ottamassa luokkakuvia. Korruption voisi tässä yhteydessä välttää avoimuudella. Koulut ja päiväkodit voisivat huutokaupata kuvausluvat eniten tarjoaville. Korruptiolle ei jäisi sijaa ja koulut saisivat lisätuloja.

Vapaassa taloudessa ei ole syytä korruptoida ketään. Täysin vapaa talous on utopia, johon ei ikinä päästä, mutta mitä vapaampi talous on, sitä vähemmän on myös korruptiota.

Keskustelu

Yhteensä 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Korruptio elää sääntelystä”

  1. Esa Suominen 22.1.2007 klo 21:54:

    Aika epätoivoinen provo Lipsaselta. Kehottaisin tsekkaamaan Transparency Internationalin korruptiovertailuja. En sanoisi, että vahvan sosialidemokratian omaavat maat pärjäävät tässä erityisen huonosti.

    http://www.icgg.org/downloads/CPI_2006.xls

    Ay-pomo luonnollisesti on pahinta mitä maa päällään voi kantaa. Onneksi ainutkaan yritysjohtaja ei ole koskaan käyttänyt prostituutiopalveluita.

  2. Niko Lipsanen 23.1.2007 klo 16:24:

    Suomisen mielestäkö korruptio ei liity sääntelyyn ja demarit eivät kannata sääntelyä?

    Transparency Internationalin tutkimukset ovat mielipidetiedusteluja ja kertovat siitä, kuinka paljon korruptiota missäkin maassa kansalaiset uskovat olevan. Suomen ja muiden Pohjoismaiden hyvät sijoitukset voivat kertoa yhtä paljon hyväuskoisuudesta kuin vähäisestä korruptiosta. Sinänsä Suomessa on monessa suhteessa vähemmän taloudellista sääntelyä kuin monessa muussa maassa, mikä vaikuttaa siihen, että korruptiotakin on vähemmän.

    Mitä prostituutiopalveluihin tulee, niin ei minulla periaatteessa sellaisten tarjontaa vastaan ole, kunhan palveluntarjoajat ovat töissä vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan. Mutta koska moralisointi alaa kohtaan tulee pääosin poliittisen kentän vasemmalta laidalta, niin tällaisessa yhteydessä pieni piikittely on minusta ihan paikallaan.

    Mitä vapaampi talous, sitä vähemmän korruptiota. Vai uskooko Suominen toisin?

    Ja mikä siinä on, kun Suomisen blogissa eivät mene kommentit läpi? Eihän siellä enää pysty käymään keskustelua, kun moderointi on hidasta kuin valtion byrokratia.