Lipsanen & Ruso

Ympäristöverot versus henkilökohtaiset päästökiintiöt

Kirjoitin jo aiemmin siitä, kun Stefan Wallin (r) pähkäili henkilökohtaisia päästökiintiöitä. Varsinainen ehdotus se ei kai vielä ollut. Perustelin silloin, miksi ne ovat mielestäni varsin huono idea. Pohdittuani toissapäiväisessä ilmastomerkinnässäni viittaamani Heli Parkkisen haittaveroartikkelin sisältöä päädyin johtopäätökseen, etteivät henkilökohtaiset päästökiintiöt ole ainoastaan huono vaan täysin toteuttamiskelvoton idea.

Päästökiintiömallin idea on, että jokaisella kansalaisella olisi oma henkilökohtainen päästökiintiönsä, jota kuluisi erilaisia hankintoja tehdessä aina riippuen siitä, kuinka suuria hankintojen päästövaikutukset olisivat. Ylijääneet kiintiönsä voisi myydä markkinoille, ja lisää kiintiöitä tarvitsevat voisivat niitä sieltä ostaa. Ympäristöveromallissa idea taas on, että päästöjen hinta näkyisi tuotteessa kasvihuone- ja muille päästöille asetettuina veroina ja vaikuttaisi sitä kautta ihmisten kulutusvalintoihin.

Ratkaiseva ero näissä kahdessa mallissa on, että siinä missä päästökiintiöt pitää arvioida kullekin kuluttajan hankkimalle lopputuotteelle erikseen, verotus voidaan kohdistaa huomattavasti aikaisempaan vaiheeseen tuotteen valmistusketjussa. Kuten Parkkisen käyttämä lyijykynäesimerkki havainnollistaa, lopputuotteen ympäristövaikutukset muodostuvat hyvin kompleksisen vaikutusketjun kautta. Verotus voidaan sen sijaan kohdistaa perustavampiin tekijöihin, eli lähinnä energiantuotantoon ja polttoaineisiin. Markkinat hoitavat lopun.

Ilkeimmillään voisi jopa ajatella, että henkilökohtaiset päästökiintiöt ovat vähän kuin Espoon pikaraitiotie. On varmasti paljon henkilöitä, jotka ihan vilpittömästi ja ympäristön hyvää ajatellen ajavat pikaraitiotietä Espooseen, mutta osalle se on kuitenkin ollut vain keino sotkea kuvioita ja viivästyttää päätöksentekoa. Lisäämällä uusia malleja pöydälle he haluavat varmistaa, että nykyinen meno jatkuu mahdollisimman pitkään.

Ympäristöveromalliakin kohtaan esitetään kritiikkiä. Sami Suomalainen (vihr) kummastelee edellisen merkintäni kommenteissa Sanna Perkiön (kok) näkemystä, ettei veroilla ratkaista mitään. Minustakin Perkiön näkemys on kummallinen. Taannoisessa Helsingin Sanomain sunnuntaidebatissa hän väittää, että “Suomen verotus vain kiihdyttää ilmastonmuutosta”.

Voi olla, että Suomen nykyinen veropolitiikka on ympäristön kannalta enemmän haitallista kuin hyödyllistä, vaikkei Perkiön esimerkki vanhasta autokannasta erityisen vakuuttava olekaan. Perkiön kritiikki menee kuitenkin nykyisen veropolitiikan yli eikä hän usko ympäristöverojen mahdollisuuksiin teoriassakaan. Hän kirjoittaa:

Ympäristöperusteisten verojen heikkous on se, että kun valtio tottuu saamaan huomattavia summia verotuloja kulutuksen verottamisesta, se ei enää olekaan kiinnostunut toimenpiteistä kulutuksen vähentämiseksi. Pukista on tullut kaalimaan vartija.

Ei valtion tarvitsekaan olla kiinnostunut kulutusta vähentävistä toimenpiteistä. Yksityinen sektori ja yksittäiset kuluttajat ovat ratkaisijoita. Valtio vain kerää verot. Mitä fiskaaliseen puoleen tulee, niin ympäristöverotuksen tulee tietysti jatkuvasti kiristyä. Tällä tavoin säilytetään markkinoilla ennustettavuus, ja valtiokin saa verotuloja tasaisesti, vaikka päästöt vähenisivätkin. Ja kun yritykset ja kuluttajat tietävät, että polttoaineet ja muu fossiilinen energia maksaa tulevaisuudessa aina vain enemmän ja enemmän, on kannustin energiansäästön ja uusiutuvien energialähteiden kehittämiseen vahva. Tällä tavalla markkinat saadaan toimimaan ympäristön hyväksi.

Perkiö uskoo vahvasti teknologian mahdollisuuksiin ja siinä hän tuskin on kovin väärässäkään. Ympäristöverot ovat kuitenkin se kannustin, jolla markkinoille luodaan riittävä paine uuden ympäristöystävällisemmän teknologian kehittämiseen.

Keskustelu

Yhteensä 3 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Ympäristöverot versus henkilökohtaiset päästökiintiöt”

  1. Janne 5.2.2007 klo 17:06:

    Kuten toisaallakin (alkuperäinen aihetta käsittelevä kirjoituksesi) kommentoin, “päästökiintiöt pitää arvioida kullekin kuluttajan hankkimalle lopputuotteelle erikseen” ei pidä paikkaansa. Henkilökohtaiset päästökiintiöt -mallissa päästökiintiöt arvioidaan energialle (fossiiliset polttoaineet ja niillä tuotettu sähkö), joiden ostamiseen kuluttaja tarvitsee päästöosuuksia. Tämä “ratkaiseva ero” ei pidä paikkaansa, mutta sen sijaan päästökiintiöt oikeasti takaavat päästöjen vähennykset – kun taas verot takaavat vain sen, että energia on kalliimpaa. Osittain vaikutus on sama, mutta kuten Starkey ja Anderson toteavat, “taxes seek to influence emissions indirectly through price and therefore under a tax regime it is likely that an emissions target will only be achieved following a long, iterative procedure”. Vrt. suomalainen todella korkea polttoainevero.

  2. Mika 7.2.2007 klo 23:35:

    Minäkin olen ilman muuta ympäristöverotuksen asteittaisen kiristämisen kannalla. En kuitenkaan usko, että energiankulutuksen ja päästöjen jatkuvaa kasvua saadaan leikattua verotuksellisesti. Tulotaso nousee jatkuvasti eivätkä ihmiset laske senttejään näin tarkasti.

    Kaupunki- ja liikennesuunnittelulla voidaan saada aikaan nopeampia ratkaisuja, mutta myöskin nopeammin vahinkoa. Tältä kannalta kokoomuksen ympäristöpolitiikka ei välttämättä kestä kriittistä tarkastelua. Esimerkiksi Helsingissä kokoomuslaiset ovat puolustaneet keskustatunnelia muun muassa ydinkeskustan liikkeiden kilpailukyvyllä. Tämä näkemys vain tukee sellaista elämänmuotoa, jossa yksityisautoilu ja löyhästi rakennettu metropolialue otetaan itsestäänselvyytenä. Tietysti se on monien ihmisten perusarvojen mukaista. Ydinkeskustan liikkeiden kilpailukyvystä on kuitenkin tarpeetonta kantaa huolta. Sellaiset puheet johtavat vain harhaan keskeisistä elämänmuotoomme liittyvistä ongelmista. Ihmiset ajavat omilla autoillaan töihin tai ostoksille eri syistä, mutta nekin, jotka tunnustavat valintansa ongelmallisuuden, eivät ota sitä tarpeeksi vakavasti. Kyse on tietysti arvoista ja oman elämän käytänteistä.

    Niin, ja tosiaan minäkin olen kummeksunut Ideaparkin taustalla olevaa ajattelua tai sen puutetta. Tunnen hyvin läheisesti eräitä korkeasti koulutettuja ihmisiä tuolta alueelta eikä heillä ole minkäänlaista käsitystä siihen liittyvistä ympäristönäkökohdista. En tiedä, äänestävätkö he kokoomusta, mutta ylipäänsä ympäristökysymyksissä tuntuu olevan työtä tehtävänä.

  3. Niko Lipsanen 24.10.2007 klo 0:40:

    Päästökiintiökeskustelu jatkuu uudessa merkinnässä:

    Dodo ry ei kannata henkilökohtaisia päästökiintiöitä (20.10.2007)