Poliittisten puolueiden nuorisojärjestöt ovat muutama päivä sitten avanneet Feministinen aloite -nettisivut. Sivut saivat mediahuomiota jo ennen julkaisemistaan, ja siihen nähden tulos oli aika lässähdys. Samaa vanhaa toistoa ne sisältävät, mitä feministien latteudet yleensäkin.
Feministit yrittävät jälleen kerran väittää, että feminismi olisi tasa-arvoaate ja lisäksi, että kaikki tasa-arvoaate tyhjentävästi palautuisi feminismiin. Feministit ovat kuitenkin samanlainen omista näkökulmistaan ja ennakkoluuloistaan maailmaa tarkasteleva ryhmä kuin mikä tahansa muukin ideologinen yhteenliittymä. Feministit eivät voi omia tasa-arvon ajamista omaksi asiakseen, koska he eivät siinä edusta kuin itseään.
Feministisen aloitteen vaatimuslista (kotisivujensa etusivulla) on hyvin valaiseva. Esimerkiksi väkivalta on heille ongelma vain, jos se kohdistuu naisiin. Joukossa on pari miesten asemaan liittyvää vaatimusta (“Isyyttä tulee tukea” ja “Miesten syrjäytymiseen on puututtava”), jotka ympäripyöreydessään ja ylimalkaisuudessaan ovat kovin päälleliimatun oloisia. Niiden merkitys lienee ainoastaan se, että retorisesti voidaan väittää aloitteen laatijoiden olevan myös miesten asialla.
Onkin kyseenalaista, voiko feminismiä edes pitää tasa-arvoliikkeen osana. On totta, että osa feministeistä ihan vilpittömästi pyrkii tasa-arvoon siten, kuin he sen ymmärtävät. Tasa-arvoon pyrkiminen ei kuitenkaan määrittele feminismiä. Etenkin radikaalifeminismin moniin muotoihin liittyy suoranainen miesviha sekä naisten ylivallan tavoittelu, eikä kukaan silti kyseenalaista, etteikö radikaalifeminismikin olisi osa feminististä liikettä. Näinhän ei voisi olla, jos feminismi määritelmällisesti olisi tasa-arvoliike.
Sekin osa feminismiä, joka kannattaa tasa-arvoa, polarisoi sen miesten ja naisten väliseksi otteluksi. Joitakin muita asetelmia saatetaan välillä käsitellä puolipainoisesti sukupuoliasetelman sivussa, mutta silloinkin näkökulma on kollektiivinen. Feministit tasa-arvoon pyrkiessäänkin pyrkivät ryhmien väliseen kollektiiviseen tasa-arvoon, mikä taas yleensä vain haittaa yksilöiden välistä tasa-arvoa.
Olennaista kuitenkin on, ettei sorruta feministien retoriseen ansaan, jossa tasa-arvo ja feminismi pyritään samaistamaan. Tyypillisestihän feministit kovin ärsyyntyvät, jos joku sanoo kannattavansa tasa-arvoa, mutta vastustavansa feminismiä – etenkin jos sanoja on nainen. Minusta tuo on tervejärkisen ihmisen mielipide, ihan sukupuolesta riippumatta. Feminismi on naisasialiike. Se on ollut sitä koko historiansa ajan, ja sen retorinen tasa-arvokäänne on kaikkea muuta kuin uskottava.
Mirjami Niinivaara 5.2.2007 klo 18:03:
Niin. Tuo feministinen aloite on todellakin täynnä latteuksia, ja vielä passiivimuodossa. Teonsanojen käytössä on tietysti se hankaluus, että niiden toteuttamisen joutuu perustelemaan…
Olen samaa mieltä siitä, että feminismi ja tasa-arvon ajaminen ovat eri asiat, mutta kuten ohimennen viittasit, feminismissä on eri koulukuntia. Ja feminismissä on myös sukupolvien välisiä aate-eroja.
Feminismi on kyllä huono kattokäsite yhtään millekään, siinä on jotain samaa kuin sanoisi, että sosialismi edistää maailmanrauhaa. Joillekin kyseessä on taistelu; toiset ovat maltillisempia. Erojen korostamisessa kummassakin kuitenkin tahtoo olla kyse, oli se sitten biologinen, sosiaalipoliittinen tai kulttuurinen ero.
Itse olen jonkinlainen moderni liberaalihybridi, joka perusliberaalin aatemaailmansa takia ei oikeastaan edes suostu näkemään näitä ‘näkymättömiä rakenteita’, jotka ilmeisesti alistavat minua ja ohjaavat käyttäytymistäni.
Toisaalta feminismin opiskelu sekä jonkinlaisena löyhänä aatekokonaisuutena että eri koulukuntien tiimoilta on pakottanut minut kyseenalaistamaan ja miettimään, josko naisena on silti miestä hankalampaa elää ja vaikuttaa yhteiskunnassa, jonka ideaalitoimija oli vielä muutama vuosikymmen sitten mies? Ja miten, jos mitenkään, yhteiskunnan pitäisi muuttua naista kompensoidakseen? Nämä ovat olleet arvokkaita oppitunteja ajattelussa.
Omasta mielestäni feminismi on tuonut tasa-arvoaatteeseen lähinnä sukupuoliroolien kyseenalaistamisen. Sitä ei taatusti olisi ollut ilman Judith Butleria tai Toril Moita, kummatkin radekaaleja, mutta akateemisia feministejä. Tämä erottaa minut esimerkiksi äitini (joka oli 60-luvun radikaalintapainen) näkemyksestä, jolle nainen on aina nainen, biologisesti ja kulttuurisesti. Minä taas en tunnustaudu minkään edellisten sukupolvien luoman naiskulttuurin tai -ajattelun tukijaksi. Sukupuolesta ja sen ilmeisesti mukanatuomista normatiivisista taakoista huolimatta kaikkia on kohdeltava samoin. Minulle siis edellisten sukupolvien feminismin tuoma tasa-arvoaate on sitä, että ideaaliyhteiskunnassa ‘miehet’ ja ‘naiset’ voivat käyttäytyä ‘toistensa’ tavalla, ja silti yhteiskunta kohtelee heitä samalla tavoin. Kompensointi ja kiintiöajattelu ovat eilispäivän femmarihössötystä.
Niko Lipsanen 5.2.2007 klo 18:49:
Mirjami Niinivaara:
Riippumatta siitä, mitä kautta tuo ajatus on historiallisesti tullut, voidaan samaan johtopäätökseen päätyä yksilönvapautta korostavista liberaaleista lähtökohdista. Ei siihen tarvita minkään sortin feminismiä.
Niko Lipsanen 5.2.2007 klo 19:02:
Yksi feminismin monista koulukunnista on liberaali feminismi. Kyseistä suuntausta edustavien feministien ajatukset ovat yleensä suhteellisen järkeviä. On kuitenkin vaikea nähdä, mitä lisäarvoa feminismi voisi tuoda liberalismiin. Liberaalifeministien ajatuksien ansiot kun johtuvat liberalismista, eivät feminismistä.
Feministisyys on liberaalissa feminismissä turha lisäke. Sen tarkoituksena on todennäköisesti vain toimia retorisena koukkuna, jotta aatesuunnan kannattajat saisivat enemmän huomiota ajatuksilleen.
Mirjami Niinivaara 5.2.2007 klo 19:15:
Minä tarvitsin nimenomaan feminismiä tajutakseni, että olen liberaali. Se on osa aatehistoriaa, eikä oikeastaan mikään muu käytännöllinen aatesuuntaus kyseenalaista nimenomaan sukupuolirooleja liberalismin esteenä. Feminismi sisältää hyvin paljon empiiristä tutkimusta tilanteista, joissa nimellisesti liberaali järjestelmä silti kannattaa vahvasti sukupuolittuneita ennakkoasenteita.
Katson, että fiksu ja moderni liberaali tasa-arvoaate on saanut paljon liberaalifeministeiksi luokitelluilta kirjoittajilta.
Niko Lipsanen 5.2.2007 klo 19:38:
Liberaalifeministit ovat varmaan ottaneet esiin naisasiaan liittyviä kysymyksenasetteluja, joita liberalistinen keskustelu ei ole sitä ennen huomioinut. Sitä en kyseenalaista. Mutta on silti turhan mahtipontista nimetä sitä omaksi aatesuuntauksekseen ja vieläpä enemmän feminismin kuin liberalismin osaksi.
Jos feminismin anti teorialle on empiiristen esimerkkien tuomisessa, niin eikö kyseessä ole silloin ihan vain liberaalien teorioiden soveltaminen sukupuolisuuskysymyksiin? Vai onko feminismi tarjonnut liberalismille jotain teoreettista sisältöä, mikä voisi oikeuttaa kyseisten ajatusten kutsumisen feminismiksi?
Jos vaikkapa minä tekisin empiiristä tutkimusta koirista ja havaitsisin, että siitä seuraa johtopäätöksiä, jotka liberaali ajattelu tällä hetkellä sivuuttaa, niin ei minulle silti tulisi mieleenkään nimetä näitä havaintoja mahtipontisesti liberaalikanismiksi.
Kyseessä on siis nähdäkseni virheellinen ajatus siitä, että kaikki missä jollain lailla kyseenalaistetaan sukupuoliasetelmia tai käsitellään naiseuteen liittyviä kysymyksiä olisi feminismiä. Ismit määrittyvät kuitenkin käsittääkseni sen mukaan, minkälaisia teorioita ja metodologioita sovelletaan eivätkä tarkastelukohteen mukaan (eroja hieman sen mukaan puhutaanko ismeistä politiikassa vai tieteessä, mutta feministithän väittävät feminismin olevan molempia).
Mikä siis on feminismin teoreettinen anti liberalismille?
Joonas Mertanen 10.4.2007 klo 5:00:
Miten liberalismi auttaa esimerkiksi äitiyden hahmottamisessa yhteiskuntasuhteiden kautta? Sukupuoliroolien? Seksuaalisten vähemmistöjen?
Lienee ärsyttävää, että feministit uskaltavat keskittyä siihen, mikä todella tuottaa sukupuolten eriarvoista kohtelua: sukupuolieroihin. Kun todetaan, että miehet hakkaavat enemmän, kenen vika se ensi sijassa on, vaikkapa sitten liberalismin mukaan?
Minulle feminismin upea puoli on siinä, että se tuo esille asioiden muutospotentiaalin ja keskittää huomion monella tavalla hierarkkisesti toimivaan ja uusintuvaan sukupuolijärjestelmään.
Onhan sukupuolikin monin tavoin ideologinen rakennelma, jonka juuriin täytyy koko ajan lisätä savea, jotta hökkeli pysyisi pystyssä. Ihan biologisista määritelmistä lähtien.
Niko Lipsanen 14.4.2007 klo 6:05:
Liberalismi lähtee yksilöstä ja hakkaaminenkin on siten sen vika, joka hakkaa – täysin sukupuolesta riippumatta.
Feminismin ongelma on nimenomaan tuo kollektivismi, asioiden tarkasteleminen ryhmien kautta. Sorretut ovat sille olemassa vain viiteryhmänsä kautta. Naisen hakkaamaksi joutunut mies ei ole feminismin näkökulmasta kiinnostava uhri, miehen hakkaamaksi joutunut nainen sen sijaan on. Liberaalista näkökulmasta sillä ei ole väliä hakkaako mies naista, nainen miestä, mies miestä vai nainen naista – kaikki ovat yhtälailla tuomittavia tekoja.
Niko Lipsanen 12.7.2007 klo 22:21:
Yksi osoitus taas siitä, että feminismi on nimenomaan naisasialiike:
Lähde: HS 12.7.2007
Feministisessä taideteoksessa on 1038 naisen nimet ja pöydälle katettuihin lautasiin on kuvailtu naisen sukuelimiä. Ei siinä mitään, ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos taiteilija haluaa nosta naisia esiin. Mutta eikö tuo kuitenkin vaikuta enemmän naisasia- kuin tasa-arvoliikkeen esiintulolta?
Jos feministisessä taideteoksessa esiintyy pippeleitä, niin todennäköisesti ne on silvottu.