Lipsanen & Ruso

Elintavat ja terveydenhuolto

Voisiko terveydenhuoltomaksujen suuruus riippua elintavoista? Helsingin Sanomat uutisoi, että “[e]lintapojen mukaiset terveysmaksut saavat kannatusta” vaikkakin suurin osa suomalaisista näyttäisi niitä vastustavan.

Keskustelua käytiin viimeksi noin puolitoista vuotta sitten Esko Ahon ehdotettua elämäntapabonuksia terveydestään huolehtiville. Kävimme silloin tässäkin blogissa aiheesta keskustelua ja jatkokeskustelua. Aho ei esittänyt kovin selkeää mallia, mutta minä pidin mallia pääsääntöisesti hyvänä ja esimerkiksi Ruso huonona.

Kovin paljon uutta sanottavaa minulla ei ole, mutta tiivistän näkemykseni kahteen kappaleeseen.

En halua elämäntapapoliisia enkä usko, että terveysmaksujen porrastamista elintapojen mukaan olisi kovinkaan helppo toteuttaa. Sen sijaan kannatan, että lääkärit voivat hoidon yhteydessä antaa reseptiksi tupakoinnin lopettamista, laihduttamista, kuntoilua tai muita elintapaohjeita. Jos potilas ei näitä noudata, voidaan se tulkita hoidosta kieltäytymiseksi. Yhteistyöhaluton potilas voidaan siirtää hoitojonon hännille ja hänelle voidaan määrätä korkeammat terveydenhuoltomaksut kuin hoito-ohjeita tunnollisesti noudattaville.

Kenenkään ei siis tarvitse maksaa sen takia enemmän, että on lihava, rapakunnossa tai ryyppää ja tupakoi. Mutta jos ei halua itse kantaa vastuuta terveydestään sen vertaa, että noudattaisi hoito-ohjeita, niin ei silloin yhteiskunnankaan tule kantaa asiassa yksipuolista vastuuta. Valinta jää jokaiselle itselleen.

Keskustelu

Yhteensä 3 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Elintavat ja terveydenhuolto”

  1. e.e. maa 14.3.2007 klo 12:34:

    Mielenkiintoinen ajatus. Eikös sitäkin ole tutkittu, että ruotsinkieliset suomalaiset elävät suomenkielisiä pidempään ja terveempinä. Ruokavalio, tupakointi ja alkoholi eivät yksin selitä tätä eroa. Määrääkö lääkäri sitten reseptissä ruotsinkielen opettelun vai riittääkö muutaman snapsilaulun harjoittelu?

    Pointtini on kuitenkin se, että terveyttä ja hyvinvointia ei voi yksinkertaistaa. Ihmisen terveys on riippuvainen myös mielihyvän määrästä.

    Ihmiset pitäisi saada itse ymmärtämään terveellisempien elintapojen valitseminen. Vain silloin tästä valinnasta tuleva mielihyvä on aitoa. Itsekin olen ymmärtänyt sen monena krapula-aamuna hokiessani “en dokaa enää ikinä” mantraa… unohtaakseni lupauksen noin viikossa.

    Liitän alle linkin yhteen googlettamalla löytämääni viittaukseen suomenruotsalaisten ja suomensuomalaisten terveydestä.
    linkki

    Edit: Muokattu linkki klikattavaksi / NL 19.3.

  2. pekka eskimo 18.3.2007 klo 15:58:

    kasittaakseni nain on jo nykyaan. esim ohitusleikkauksen ehtona voi olla tupakoinnin lopettaminen.

  3. Niko Lipsanen 19.3.2007 klo 6:38:

    e.e. maalle: En usko, että suomalaisten terveys ruotsin kielellä paranee. Eiköhän ruotsinkielisten pitkäikäisyyteen vaikuta kielen sijasta pikemminkin kulttuuri.

    Pointtini on kuitenkin se, että terveyttä ja hyvinvointia ei voi yksinkertaistaa. Ihmisen terveys on riippuvainen myös mielihyvän määrästä.

    Tuo on aivan totta. Ja siksi pitääkin olla mahdollisuus valita, haluaako panostaa terveyteensä (myös omia elämäntapojaan muuttamalla) vai pitääkö mieluummin nautintonsa.

    Ylipainokaan ei ole niin yksiselitteinen sairauksien aiheuttaja kuin usein annetaan ymmärtää. Ennemminkin siihen vaikuttavat huono kunto ja epäterveellinen ruokavalio, jotka toki korreloivat ylipainon kanssa. Uusimmassa Imagessa (2/2007) on enemmän tästä aiheesta.

    pekka eskimolle: varmaan joidenkin isojen yksittäisten operaatioiden ehtona onkin. Ja eivätköhän lääkärit kannusta terveellisiin elämäntapoihin laajemminkin. Siksi hyppy esittämääni käytäntöön ei olisi edes kovin suuri.