Viron patsaskiista nosti pintaan symbolien merkityksen. Toisille patsas on voiton, toisille sorron symboli. Seuraa iänikuinen nahina oikeasta tai todemmasta tulkinnasta.

Historia on kuitenkin kerroksellista. Yksi tulkinta ei välttämättä sulje toista pois, vaan pikemminkin täydentää kuvaa. Mielenkiintoinen historiallinen tapahtuma nimenomaan ilmenee jatkuvana pohdintana siitä, mistä oikein oli kysymys.

Suomen vuoden 1918 tapahtumat tai sisällissota tai vapaussota tai punakapina tai veljessota (lista ei lopu muistaakseni tähänkään) on tästä loistoesimerkki.Lopputuloksena on hyllymetreittäin opuksia ja monta nimeä, jotka kaikki ovat perusteltavissa.

Historiallisiin tapahtumiin liittyvät muistomerkit saavat näin monia merkityksiä. Historia ei taivu yhdeksi tarinaksi, vaan kiusoittelee meitä.

Vertailun vuoksi todettakoon, ettei Talvisota ole samalla tavalla mielenkiintoinen. Keskustelu on siten lyhyt: Goljat jokseenkin yksiselitteisesti hyökkäsi ja Daavid pisti kampoihin. Piste.

Historian tulkinnoilla tehdään myös tämän päivän politiikkaa. Esimerkiksi EU-perustuslakikeskustelussa symboleilla on roolinsa.

Monelle innokkaalle federalistille EU-lipun arvo on tunnustettava perustuslaissa rauhanprojektin symbolina. Toisaalta juuri siksi monelle innokkaalle federalistille perinteiset nationalistiset tavat viestiä sopivat huonosti antinationalistiselle hankkeelle.

Puolalaiset propagoivat kristinuskon mainitsemista perustuslaissa. Kristillisen perinteen merkitystä ei voi sivuuttaa, mutta yhden vaikutteen erikseen mainitseminen antaisi pahasti yksipuolisen kuvan. Perustuslain teksti itse on symboli.

Tietenkin historiankirjoituksessa voidaan myös pidättäytyä eri tulkinnoista ja käyttää vain historiallista faktaa. Tällöin selostetaan tilastoja, julkaistaan valokuvia ja vedotaan siihen, mitä asiakirjat kertovat.

Saadaan paperinmakuista historiankirjoitusta. Patsaasta Tallinnassa voitaisiin sanoa vain, että se on patsas.

Näin puhdas faktahistoria ei ole todempaa. Myös tilastojen ja asiakirjojen kertomaa on syytä tarkastella kriittisesti. Mikäli niistä halutaan jotain irti, siirrytään takaisin tulkinnan puolelle.

Toiseksi, pelkillä asiakirjakatsauksilla esimerkiksi sisällisodan tapahtumista ei löytyisi niin rikasta, eri näkökulmia tarkastelevaa historiankirjoitusta. Häviäisikö koko tapahtuma näin tietoisuudestamme?

Tapahtuman merkitysten häviäminen uhkaisi hävittää koko tapahtuman. Pelkät asiakirjat ilman tulkintaa ovat merkityksettömiä, vessapaperiakin arvottomampia.

Lukuisten tulkintojen ei tarvitse kuitenkaan päätyä kinaksi. Sen sijaan voidaan käyttää vaikutteiden kirjon tunnustavaa puhetapaa: tässä-ja-tässä mielessä kyseessä oli se-ja-se, tossa-ja- tossa mielessä tää-ja-tää.

Lopputulokseksi saadaan kerroksellinen tulkinta-apparaatti jostain tapahtumasarjasta. Nykyisten päätösten pohjaksi saadaan monipuolisempi ymmärrys yhteiskunnassa vaikuttavista voimista.

Patsas Tallinnassa ei siis ole vain patsas. Vuosi 1918 ei ole vain vuosiluku. Eikä EU-perustuslaki ole vain kasa paperia.