Lipsanen & Ruso

Häkämies

Häkiksen puhe puhuttaa. Yksiä ihastuttaa, toisia vihastuttaa. Ulkopolitiikan keskustelukulttuuri ei kuitenkaan ole parantunut. Edelleenkin keskustellaan vain keskustelusta. Laitan vettä tähän turhaan myllyyn.

Asuin 2002 Kanadassa, jonka hallitus puhui säännönmukaisesti monella äänellä. Syyskuun 11. oli tuolloin tuoreena mielessä. Kanadan ja Yhdysvaltain välinen hyvin avoin raja puhutti.

Kanadan kaupasta suurin osa käydään USA:n suuntaan. Rajan on heidän näkökulmastaan pysyttävä avoinna. Kanada on USA:sta riippuvainen, mutta USA ei Kanadasta. Yhtäältä Kanadan on osoitettava solidaarisuutta USA:n suuntaan ja toisinaan puhutaankin kanadisoitumisesta. Toisaalta juuri siksi Eurooppa on Kanadalle tärkeä sivustatuki.

Siispä yksi ministeri lupaili 2002 joukkoja suoraan USA:n komentoon ja toinen kritisoi voimakkaasti USA:n haukkoja. Moniäänisyys saattoi olla tarkoituksellista, mutta sillä ei ole niinkään merkitystä.

Olennaista on se, ettei kukaan spekuloinut Kanadan todellista linjaa. Hallituksen moniäänisyys ei ollut mikään juttu.

Kanada lähetti joukkoja Afganistaniin ensimmäisten joukossa ja veti ne kuitenkin heti pois, kun USA:n oma tuli tappoi neljä kanadalaissotilasta. Liput olivat salossa, show monipäiväinen, tarvittava tuki oli annettu ja poliittinen tavoite saavutettu.

Tarinan opetus on seuraava. Poliittinen hälinä ei kerro juuri mitään poliittisista linjoista. Linja näkyy konkreettisissa päätöksissä. Jos ne ovat ristiriidassa, niin linja on muuttunut. Jos ne ovat jatkuvasti ristiidassa, niin silloin ollaan linjattomia.

Keskustelu

Yksi kommentti tai paluuviite kirjoitukseen “Häkämies”

  1. e.e.maa 14.9.2007 klo 11:58:

    Mielestäni puolustusministerin tuollaisessa yhteydessä (CSIS) pitämän puheen tulisi kertoa jotain Suomen linjasta.

    Toisaalta pakkohan hänen kanssaan on olla samaa mieltä. Vaikea kuvitella sotilaallista uhkaa mistään muustakaan ilmansuunnasta (kaikella kunnioituksella länsinaapurimme sotilasmahtia kohtaan).