Lipsanen & Ruso

Uudenlainen kampanja

Poliitikko tietää. Poliitikko antaa vastaukset. Poliitikolla on visio. Vaalit kuin vaalit, aina on aika muutoksen ja suurten suunnitelmien. Kun poliitikolta kysyy, aina on aika “uudistusten”.

Huvittavaa tietenkin on, ettei tässä ole mitään uutta. Entäs jos joku yrittäisi luottamustoimiin seuraavin teesein.

1) Suuret uudistukset eivät ole tarpeen. Ainahan pientä viilausta voidaan harjoittaa, mutta hyvinvointimallimme on pääpiirteissään kohdillaan. On turha maalailla kuvaa kuolemattomasta valtiomiehestä onnistuttuaan muuttamaan pilkun paikkaa jossain lakiesityksessä.

2) Uusia sääntöjä ei tarvita. Vanhoissakin on jo tarpeeksi. (esim valtioepäilyn hengessä)

3) Ei tässä asiantuntijuutta kaivata. Poliitikon tehtävänä on edustaa äänestäjiensä mandaatilla. Hänen tehtävänään on kertoa, mitä haluaa. Siitä ettei tiedä kuinka asiat ovat, ei seuraa ettei voi olla näkemystä haluamastaan. Eikä tarvitse tietää kysyäkseen.

4) Puhtaat pulmuset ovat epäilyttäviä. Ei tarvitse olla rikollinen tai pahuuden perikuva sortuakseen harkitsemattomuuksiin tai mokatakseen.

5) Visionäärit ovat harvassa. Ei uusia ideoita joka päivä synny. Suurin osa on vanhojen kierrätystä. Joka muuta väittää, on pääsääntöisesti epäuskottava.

6) Lupauksia on turha antaa. Päätöksentekijöitä on muitakin. Demokratia ei tunne diktaattoreita. Voi luvata ajavansa jotakin, muttei sitä, että se myös päätyy päätökseksi.

Lopputuloksena on siis ehdokas, joka ei väitä tietävänsä, ei lupaa vastauksia, eikä uudistuksia. Se olisi aidosti uutta politiikassa!

Keskustelu

Yhteensä 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Uudenlainen kampanja”

  1. Harri Korhonen 18.1.2008 klo 20:50:

    Oi niitä aikoja, kun politiikassa oli oikeita kunnianhimoisi tavoitteita: naisten äänioikeus, 5-päiväinen työviikko, EU-jäsenyys. Nyt on visioita: pohjaosan indeksikorotuksen leikkaamisen palauttamisen täysimääräistäminen…

  2. Niko Lipsanen 20.1.2008 klo 3:44:

    Harri Korhoselle: Eikö ilmastonmuutoksen taltuttamisessa ole kunnianhimoista tavoitetta kerrakseen?

    Ja miksi ihmeessä nostat esiin juuri naisten äänioikeuden? Onko se jotenkin olennaisempi asia kuin miesten? Suurin osa suomalaisista miehistä kun sai äänioikeuden yhtäaikaa naisten kanssa.