Lipsanen & Ruso

Minuutti tai kaks, ei mitään väliä

Hankin kännykän syksyllä -98. Myyjän mukaan ehdin kuulua siihen 1%:iin ikäisistäni miehistä, jolla ei ollut kännykkää. Olin ystäväpiirini viimeinen. Olen nojatuolityyppiä, enkä pidä hätiköinnistä.

Päätös kypsyi huomatessani, ettei tapaamisia enää sovita puhelimitse päivän varoitusajalla. Asioista sovittiin hetken mielijohteesta minuuttien varoitusajalla. Suunnitelmallisuus oli muuttunut improvisoinniksi. Kännykkä muutti elämäntapojamme.

En halunnut jäädä ulkopuoliseksi. Alkukritiikin jälkeen pidin loppujen lopuksi muutoksesta. Hetkessä eläminen oli ihanteeni.

Erään kännykkäelämän hetkellisyyttä tuolloin kritisoineen mukaan ihmisyys nousee suunnitelmallisuudesta. Ihminen varautuu, hän katsoo eteenpäin, investoi ja haluaa välttää yllätyksiä. Sadetta varten on sateenvarjo. Ihminen keksii, jotta eteen tulevissa tilanteissa selviäisi helpommalla. Kritiikin mukaan kännykkä – paradoksaalista kyllä – olisi ollut askel eläimellisyyteen.

Huoli oli aiheeton. Suunnitelmallisuus ei hävinnyt. Päinvastoin. Tuntiin mahdutetaan nykyään enemmän, eikä tietenkään vain kännyköiden ansiosta. Minuuteista on tullut relevantteja.

Ja niinpä Heinäluoman eropuhe ehdittiin tulkita haluksi jatkaa ja uutisoitiin sen mukaisesti. Hetkeä myöhemmin uutinen jouduttiin korjaamaan.

On kohteliasta kuunnella puheenvuoro loppuun. Nojatuolityyppi pelkää edelleen hätiköintiä. Ei se voi olla minuuteista kiinni.

Keskustelu

Yksi kommentti tai paluuviite kirjoitukseen “Minuutti tai kaks, ei mitään väliä”

  1. Niko Lipsanen 10.2.2008 klo 21:02:

    Niin, minähän kuulun niihin harvalukuisiin, joilla ei edelleenkään ole kännykkää. Tällä hetkellä minulla ei itse asiassa ole minkäänlaista puhelinta, kun käyttämäni nettipuhelinliittymä takkuilee (soittakaa vaimolleni tai skypettäkää).

    Kirjoitin siitä, kuinka kännykättömän elämä tulee koko ajan hankalammaksi, juuri tuonne toisen blogini puolelle.