Lipsanen & Ruso

Urheilu ja politiikka

Pääministeri ilmoitti, että aikoo osallistua olympialaisten avajaisiin. Argumentti: urheilua ja politiikkaa ei pidä sekoittaa. Ajatus lienee, että mitään ikävyyksiä ei pidä sekoittaa siihen kaikkien yhteiseen riemuun ja ilonpitoon, mitä urheilun parissa koetaan.

Ajatus on kaunis, mutta historiaton. Suomen kansakunnan nousun historiasta nostetaan aina esille, kuinka Tukholman kisoissa 1912 suomalaiset kisailivat Venäjän lipun, mutta oman nimikyltin alla. Paavo Nurmen kerrotaan myöhemmin juosseen Suomen maailmankartalle ja sotien aikaan urheilijoitamme käytettiin propagandatarkoituksiin. Jokainen maali jääkiekossa neuvostokoneen verkkoon koettiin aikoinaan suurena voittona, vaikka menestysmahdollisuudet olivatkin laihat.

SVUL ja TUL.

Nykypäivänäkään varusmiehen ei tarvitse kassulla homehtua, mikäli maajoukkue kutsuu sinivalkoisen maineen levittämiseksi. Lobbaus urheilujärjestöjen ja päättäjien välillä kulkee molempiin suuntiin ja samat henkilöt ovat tuttuja molemmilta puolilta. Olympiakisojen saaminen vastuulleen edellyttää kovaa politikointia, mutta siitä kannattaa taistella – poliittisen merkityksensä vuoksi.

Koko urheilun käsite edustaa urheuden yhteiskunnallista ihannetta: nopeammin, korkeammalle ja sitä rataa…

Jos Vanhasen argumentti otettaisiin siis vakavasti, niin hallituksen edustajan ei nimenomaan pitäisi osallistua avajaisiin täysin riippumatta Kiinan poliittisesta tilanteesta. Itse asiassa kansallistunnukset pitäisi tällöin riisua urheilijoiden päältä kokonaan. Kansallisvaltioiden sijaan urheilijat edustaisivat seuroja tai jopa vain ihan itseään.

Näin ehkä olisikin parempi.

Kirjoita kommentti

 

TWITTER @lipsanenruso

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO