Lipsanen & Ruso

EU:sta saa myös erota

EU-perustuslain korvanneen Lissabonin sopimuksen mukaan jäsenmaa voi niin halutessaan erota unionista (ns exit clause). Tämä olennainen seikka on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle, vaikkei sillä suurta käytännön merkitystä olisikaan. Sen nimittäin kuvittelisi olevan sekä EU-vastustajien että EU-intoilijoiden lempilauseke.

EU-vastustajille lauseke antaa mielen heidän kampanjoinnilleen. EU ei ole valmis: sitä voidaan rakentaa, mutta myös purkaa. Mitään ei ole kiveenhakattu, inhokista voidaan päästä eroon. EU ei ole kuin kansallisvaltio, joka rakennetaan ikuisuuden retoriikalle. EU-kannatuksesta tehtäneen jatkossakin gallupeja, kukaan ei mittaile Suomen valtion suosiota.

EU-intoilijalle lauseke on vastaväite kaikelle EU-vastustajan väittämälle pahalle. EU ei ole Neuvostoliiton kaltainen pakkopaita, eikä Bryssel ole uusi Moskova. Mukanaolo osoittaa, että jäsenmaa katsoo jäsenyyden hyödyt haittoja suuremmiksi. Paradoksaalisesti lauseke vahvistaa näin Unionia: antifederalistinen pykälä onkin federalistin valttikortti.

Lisäksi exit clause alleviivaa EU:n perusluonnetta:
1) Rauhanprojektille sopivasti vapaaehtoisesti, ei väkipakolla
2) Liberaalille projektille sopivasti EU:sta saa olla myös aidosti eri mieltä
3) Yhteisprojektille sopivasti se on aidosti yhteinen vain, jos siihen ei pakoteta

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.