Lipsanen & Ruso

Politiikka: ruumiillista vai sielullista?

Brysselin 20km ensi sunnuntaina. Jännittää. Kaikkeen sitä ryhtyykin. 100 kiloa iloa ja tanner tömisee. Hillitön tohina ja hikipäissä maali on samassa paikassa kuin lähtökin.

Olen ollut enemmän hyötyliikuntamiehiä (esim fillari kulkupelinä), mutta harjoittelu on ollut elämys. Paitsi että liikunnan jälkeen on hieno fiilis, myös klassiset kysymykset mielen ja ruumiin suhteesta ovat palanneet mieleeni.

1) Sanotaan, että terve sielu terveessä ruumiissa. Miksi ei toisinpäin?

2) Olen tullut tietoisemmaksi omasta ruumiistani ja siten omasta olemisestani. Tietoisuus omista ulottuvuuksista (ruumiillinen) on lisännyt tietoisuuttani itsestäni (sielullista).

3) Paradoksaalisesti ruumiillinen on korostanut myös sitä, kuinka kaikki ei palaudu fyysisen maailman ilmiöihin (mikä siis tyypillinen luonnontieteellinen maailmanhahmotustapa nykyaikana). Esimerkiksi jääkylmä olut on maistunut viime aikoina hämmästyttävän hyvälle. Oletettavasti oluen ja makuaistini anturoiden fyysinen koostumus on kuitenkin samanlainen kuin ennenkin.

Näin siis lenkkeily (ruumiillista) on tuonut esille maailman subjektiivisena elämyksenä (sielullista). Myös sama objektiivinen 500 metriä voi tuntua hyvin erilaiselta (subjektiivinen kokemus).

4) Länsimaisessa ajattelun perinteessä järjellä on korostunut rooli. Sillä olisi tarkoitus tavoitella muuttumatonta objektiivista totuutta ohi välittömien aistihavaintojen, jotka tuppaavat harhauttamaan (esim teelusikka ei oikeasti taitu vesilasissa). Teoreettinen ote ja käsitteet jäsentävät havainnointia.

Lenkkeily tuo puolestaan jotenkin valppaamman olon, maailma näyttää kirkkaammalta ja aistit herkistyvät. Onko järjen asema sittenkin ylikorostunut? Pitäisikö teorian sijaan korostaa ilmiöitä, välitöntä aistihavaintoa? Onko ihminen sittenkin ennemmin aistimellinen kuin järjellinen? Ja mikä on todempaa: aistein havaittu vai järjellä ajateltu?

Näistä kysymyksistä onkin sitten ajattelun historiassa kirjoitettu muutaman sunnuntaihesarin paksuisia kirjoja. Koska blogimme on poliittinen, on kysyttävä, onko politiikka ruumiillista vai sielullista? Muutama pikahuomio:

1) Politiikka kohdistuu usein ruumiilliseen: sosiaali- ja terveyspolitiikka hengissä pysymiseen, eri rajoitukset (esim pyöräilykypärä) fyysiseen turvallisuuteen, puolustuspolitiikka alueelliseen koskemattomuuteen, poliisi järjestyksenvalvontaan ja talouspolitiikka aineelliseen vaurauteen.

2) Näillä on fundamentaalisempia, yksilölliseen olemiseen (sielullisia) liittyviä vaikutuksia: haluaisin esimerkiksi säilyttää vapauteni olla käyttämättä pyöräilykypärää.

3) Silloin, kun politiikka kohdistuu sielulliseen, niin se on usein periaatteessa epäilyttävää. Kirkkolaki voitaisiin pyyhkiä pois ja yliopistojen autonomisuutta olisi syytä korostaa.

4) Koululaitos näyttää rajatapaukselta: toisaalta sivistystason perusta, toisaalta myös aineellisen tasa-arvon perusta.

Onko erottelu edes mielekäs tässä yhteydessä? Lopputuloksena on toivon mukaan joka tapauksessa oleminen demokraattisena ihmisenä tai demokraattinen oleminen tai demokraattinen ihminen.

Keskustelu

Yhteensä 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Politiikka: ruumiillista vai sielullista?”

  1. Lassi 21.5.2008 klo 12:41:

    Tarkoittaako siis sinun termi sielullista samaa kuin mitä yleensä tarkoitetaan sanoilla tunne tai kokeminen tai makuasia?

  2. ruso 21.5.2008 klo 15:07:

    Ei

Kirjoita kommentti

 

TWITTER @lipsanenruso

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO