Lipsanen & Ruso

Isännän elkeet ja diplomatian alkeet

EU:n perussopimusuudistus eli Lissabonin sopimus torpattiin Irlannin kansanäänestyksessä. Äänestäjien vakiokommentin mukaan oli vaikea äänestää sellaisen puolesta, jonka sisältöä ei tunne.

Toisin sanoen kaivattiin selkeyttä. Ironisesti sopimuksen nimenomainen tarkoitus on selkeyttää unionin toimintaa tehden siitä tehokkaampaa, avoimempaa ja demokraattisempaa.

Kadunmiestä hallinnollinen heprea ei kuitenkaan kiinnosta, kun järjestelmään vihkiytyneelle moni sopimuksen tarjoama uudistus on perusteltu. Näin puheissa jako EU-eliittiin ja kansalaisiin vahvistuu ja EU etääntyy entisestään.

Kellään ei ole patenttiratkaisua sopimuksen pelastamiseksi ja tilanne on siten herkkääkin herkempi. Puheenjohtajamaa Ranska on aktiivinen, kuten pitääkin. Sitten Sarkozy matkaa Irlantiin ja diplomatian alkeet unohtuvat.

Ranska ilmoitti, ettei Sarkozy tapaisi puoluejohtajia erikseen Irlannin parlamentissa, vaan joukkona Ranskan suurlähetystössä. Nöyrempi ote olisi paikallaan, mikäli haluaa saada EU:n väitetystä ylivallasta huolestuneet puolelleen.

Sarkozy on sanonut uuden kansanäänestyksen olevan tarpeen. Ehkä, mutta viesti on täysin väärä, kun yleisönä on juuri äänestäneet irlantilaiset. Kaikesta päätellen Sarkozy toimii siis vieraana isännän elkein, vaikka matkasikin Irlantiin ”kuuntelemaan ja ymmärtämään”.

EU-myönteisinäkin irlantilaiset pelkäävät Brysselin isännyyttä. Varovaisuus on näin paikallaan. Isännän elkeet eivät yksinkertaisesti toimi, mikäli Sarkozy todella aidosti hakee ymmärrystä viestilleen.

Pari lisäpointsia:

1) Sopii tiettyä kysyä, onko EU-laajentumiseen nihkeästi suhtautuva Sarkozy tosissaan.

2) Viestintä on ennenkin mättänyt…
Perustuslaillisen sopimuksen johdanto
EU-vasara
Sopimus Euroopan Unionista II

Keskustelu

Yhteensä 3 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Isännän elkeet ja diplomatian alkeet”

  1. ruso 22.7.2008 klo 19:07:

    Frenduni heitti tuossa hetki sitten terassilla hyvän pointin Sarkon touhuista: “kuvittele suomalaiset irkkujen housuihin ja sit joku Ruotsin pääministeri tulee sanomaan, mitä pitää tehdä. Ei ihme et tökkii…”. Niinpä, oli viesti kuinka kannatettava (kuten Lissabonin soppari) tahansa.

    Toi yks linkki ei jostain syystä skulaa… Sen ois tarkoitus avata “EU-rajat”-juttuni… löytyy hakukoneella…

  2. ruso 22.7.2008 klo 20:00:

    STT:n mukaan homma ei ollut sittenkään mennyt näin surkeasti. Hyvä niin…

  3. Niko Lipsanen 24.7.2008 klo 14:20:

    Korjasin tuon yhden linkin toimivaksi. Ihan kirjoitusvirhe siinä oli (alun http-osio kahteen kertaan).