Lipsanen & Ruso

Kaipuu merelle

Eräs kaunis aamu kiersin sataman kautta byroolle. Teki mieli merelle. Horisontti vei ajatukseni vanhoille purjehduksille ja aina rapakon taakse asti. Mielleyhtymä George W. Bushista palautti arkeen.

Bushin politiikka ansaitsee ankaraa kritiikkiä, eikä sen tarvitse miellyttää. Silti usein antiamerikkalaisuuteen liittyvä moraalinen ylemmyydentunne tuntuu sekin vastenmieliseltä. Mikä saa suomalaisen Bush-kriitikon kuvittelemaan, että suomalainen olisi maailmanherrana yhtään parempi. Saattaa olla, että olisi, mutta saattaa olla, ettei ei. Nöyryys vallan turmelevan vaikutuksen edessä olisi paikallaan.

Jatkoin muistojeni merimatkaa ja päädyin Reykjavikiin. Islannin kaunottaret häkellyttivät nuoren laivastosotilaan mieltä 1995. Minihameet ja polven yli ulottuvat sukat tekivät tuolloin vaikutuksen. Jokainen, siis aivan jokainen, oli pukeutunut samoin. Tavallaan pelottavaa.

Jossain vaiheessa kuvittelin Suomen jo päässeen orjallisesta muodin seuraamisesta. Katukuva on mielenkiintoisempi, kun ensimmäinen vastaantulija Helsinki-Vantaan lentokentällä ei kerro koko totuutta. Kuluneen kesän legginsit osoittivat muuta. Ne olivat jokaisen jalassa, sopi tai ei. Suomi on edelleen univormukulttuuri.

Joukkosielu seuraa sokeasti, oli se sitten muotia tai johtajaa. Orja ei valitse itse suuntaansa, oli se sitten sota tai rauha. Univormuilijalla ei ole varaa moraaliseen ylemmyteen.

Satamasta valuin byroolle. Mitä oli työmatkalaisten mielissä? Vai tarviiko uomaelämässä miettiä? Teki edelleen mieli merelle.

Keskustelu

Yksi kommentti tai paluuviite kirjoitukseen “Kaipuu merelle”

  1. Panu 12.9.2008 klo 15:23:

    Aamen.