Lipsanen & Ruso

Helsinkiläisiltä murskatuomio pinta-alavaatimukselle

Pinta-alavaatimuskyselyn tulokset

Jätin Facebookin Sosiaaliseen vaalikoneeseen reilu kuukausi sitten kysymyksen:

Pitäisikö Helsingissä luopua vaatimuksesta, että rakennettavien omistusasuntojen pinta-alan on oltava keskimäärin vähintään 75 neliömetriä?

Kysymykseen on tullut 182 vastausta. Vastausten jakauma näkyy yllä.

Vaikka vastaajien määrä ei ole kovin suuri, eikä otoskaan satunnainen, niin jotakin se kertoo, että pinta-alavaatimuksen kannattajien määrä on olemattoman pieni. Ehdokkaista vain reilut kuusi ja muista vastaajista alle kolme prosenttia kannattaa vaatimuksen pitämistä nykyisellään. Yksikään vastaaja ei kannata vaatimuksen kiristämistä. Selvä enemmistö vaatii joko vaatimuksen poistamista tai ainakin sen lieventämistä.

Kun kannat ovat näinkin selviä, niin toivottavasti seuraavalla valtuustokaudella tuota vaatimusta ainakin höllennetään?

Yllätyksekseni jokerina mukaan heittämäni vaihtoehto “pinta-alavaatimuksesta voisi joustaa Helsingin kantakaupungissa” on kerännyt melko suuren kannatuksen. Parempi sekin tietysti olisi kuin nykytilanne, mutta kyllä ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus valita pieni asunto myös kantakaupungin ulkopuolella.

Tätä jokerivaihtoehtoa on asettunut kannattamaan muiden muassa Pörrö Sahlberg (vihr):

Perheasuntojen kysyntä kantakaupungissa on vähäisempää ja toisaalta pienistä asunnoista on huutava pula. Luulen, että tämä voisi olla hyvä malli. Sensijaan en luopuisi kokonaan pinta-alavaatimuksesta koska myös perheasunnoista on pulaa ja Helsingin tulee mahdollistaa myös perheille asuminen täällä.

Sahlbergin vastaus on vanhaa ja perinteistä yhteiskuntainsinöröintiä, jossa pala palalta yritetään järjestää systeemin palasia kohdalleen. Sellaisesta ei seuraa muuta kuin kauhea sekasotku. Vielä pahemmaksi pistää Sari Kokko (sd), jolle ei kelvannut mikään annetuista vastausvaihtoehdoista:

Helsingissä tarvitaan kaiken kokoisia asuntoja. Pinta-alavaatimuksesta voisi joustaa erillisellä hakemuksella tms. tarpeen ja tilanteen mukaan.

Siinä sitten perustamaan lisää byrokratiaa kaupungille arvioimaan tarpeita ja tilanteita. Ainakin työllisyys kohenee. Hyvin erikoinen on myös Marko Ronkaisen (vihr) ehdotus:

Pinta-alavaatimukset pitäisi olla eriksee eri huonelukuisille asuinnoille.

Kunniamaininnan ympäripyöreimmästä ja mitäänsanomattomimmasta vastauksesta saa Ansumana Keba Sabally (sd), jolle ei myöskään kelvannut mikään annetuista vaihtoehdoista:

Pinta-alavaatimus on liitettävä laajempaan asuntopolitiikkaan ja ennen muuta huolehdittava vuokra-asuntojen saannista.

Facebookissa on myös toinen vaalikone, joka taitaa olla tuota sosiaalista suositumpi. Jätin sinne vastaavan kysymyksen alle viikko sitten, ja se on jo nyt kerännyt 123 vastausta. En kuitenkaan löytänyt sieltä mahdollisuutta tarkastella vastauksia kysymyksittäin, joten vertailu Sosiaalisen vaalikoneen kautta tulleisiin vastauksiin ei onnistu.

Omaa kantaani siitä, miksi keskipinta-alavaatimuksista pitäisi luopua, olen perustellut tässä blogissa jo aiemmin. Mainittakoon myös, että minulla on vaimoni kanssa asuinpinta-alaa alle kymmenen neliömetriä per henkilö. Tällaisen asumistavan pinta-alasääntelijät haluaisivat käytännössä kieltää.

Keskustelu

Yhteensä 3 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Helsinkiläisiltä murskatuomio pinta-alavaatimukselle”

  1. Kuntsa 23.10.2008 klo 12:49:

    Keskustassa pienten ja isojen asuntojen hintaero on olematon tai negatiivinen. Vallilassa näytti olevan oikea buumi yhdistää yksiöitä isommiksi asunnoiksi. Se tarkoittaa sitä, että pienten asuntojen kysyntää ei ole, tai oikeastaan sitä, että kysyjillä ei ole rahaa.

    Rakennusyhtiöt tekevät mielellään sellaisia asuntoja, joista saa maksimivoiton. Ne eivät siis tee 20 neliön asuntoja yksinäisille tai köyhille pareille, koska näillä yksinäisillä tai köyhillä pareilla ei ole varaa maksaa tarpeeksi. Ehei, ne tekevät 40-90 neliön dinkkikämppiä rahakkaille. Niistä ei ole pulaa keskustassakaan – paitsi jos ei ole rahaa.

  2. Niko Lipsanen 23.10.2008 klo 15:22:

    Sellaista tietysti rakennetaan, mikä menee kaupaksi. Mikäli Kuntsa on oikeassa, niin eikö se entisestäänkin osoita sen, että pinta-alavaatimus on täysin tarpeeton? Jos kerran rakennusyhtiöt eivät edes haluaisi rakentaa niitä pieniä asuntoja, niin mitä syytä sitä sitten on hallinnollisesti estää?

    Jostain syystä rakennuttajat näyttäisivät kuitenkin haluavan, että tuo hallinnollinen este poistettaisiin. Mitä ihmeen väliä sillä heille on, jos he eivät niitä pieniä asuntoja kuitenkaan rakentaisi (katso aihetta koskevia linkkejä aiemman merkintäni kommenttiosastolla)?

  3. Paluuviite: www.blogispotti.fi (23.10.2008 5:43)