Huominen aprillipäivä on hyvä osoitus siitä, että on sosiaalisesti hyväksyttävää valehtelua. Pilathan perustuvat totuudenvastaisille tarinoille.

Joskus on jopa eettisesti arvelluttavaa pysyä totuudessa. Vainotun piilopaikan paljastaminen hirmuhallinnolle ei ole kaukana murhasta.

Myös totuudesta vaikeneminen voidaan katsoa valehteluksi. Puolison ärsyttävistä tavoista ei kannata joka päivä muistuttaa, jolloin tulee luoneeksi kuvaa puolisosta ilman ärsyttäviä tapoja.

On siis olemassa toivottavaa valehtelua.

Paitsi jos on poliitikko ja vastassa on toimittaja: mikrofoni nenän eteen ja kysymys “onko todella niin, että…” ja päälle vihjailuja henkilökohtaisen elämän muka kyseenalaisesta toiminnasta. Vaistomainen kielto merkitsee syöttiin tarttumista.

Myöntämisellä selviää tilanteesta, mutta hintana on usein vähäpätöistä informaatiota, joka julkisena saattaa olla kiusallista poliitikon kannalta. Tilanne on sama kuin, että joutuisin laskemaan housuni 3:n sepän patsaalla: paljastuksella ei olisi informaatioarvoa, mutta olisi kannaltani kiusallinen.

Hinta voi olla vieläkin kovempi. Tuloksena saattaa syntyä sietämättömästi moralisoiva poliittinen kulttuuri, joka houkuttelee vain kaikesta inhimillisestä vieraantunutta poliitikkoainesta.

Sikäli, kun kansanedustajan tehtävänä on nimensä mukaisesti edustaa kansaa, seuraukset voivat olla kohtalokkaita myös edustuksellisen demokratian kannalta. Inhimilliselle vieras tekee inhimillisesti vierasta politiikkaa. Tupakkavainoharha on yksi esimerkki tällaisesta.

Rennompi suhtautuminen varsin inhimilliseen totuuden värittämiseen on toivottavampaa. Itse asiassa näin saatetaan olla jopa lähempänä totuutta, mikäli hyvän politiikan edellytyksenä on tavoittaa inhimillinen todellisuus.

Haluan pitää jatkossakin housuni jalassa!