Ihminen keksii vehkeitä helpottaakseen elämäänsä. Ajatus on hoitaa pakolliset tehtävät tehokkaammin, säästää myös aikaa ja päästä näin ollen helpommalla.

Autot, lentokoneet ja laivat lisäävät ihmisen fyysistä ulottuvuutta. Kalenteri ja kello auttaa organisoimaan asioita ja pitämään toiminta synkronissa toisten kanssa. Ihminen näkee pimeässä, kuuntelee ääniä valovuosien päästä ja propagoi viestiänsä tarvittaessa koko maailmalle. Vehkeiden avulla.

Ihminen on kuitenkin parantumaton. Säästetty aika täytetään uusin töin. Asialistat pitenevät, kun on aikaa lisätä asiakohtia sille. Tavallaan tullaan kehittäneeksi ongelmia, kun ei ole muutakaan tekemistä.

Jälleen tarvitaan lisää aikaa säästettäväksi. Siis uusia vehkeitä, kännyköitä, gepsejä ja muita. Rooman valtakunnan aikana viestien vaihdossa ei tarvinnut minuutteja laskea. Muistan itse ajan, kun treffejä sovittiin korkeintaan tunnin tarkkuudella. Kännykkäaikana voidaan improvisoida minuuttiaikataulua.

Avainsana on kontrolli. Länsimainen ihminen haluaa maailman haltuun. Yllätykset ahdistavat, kaikki on suunniteltava. Siksi mitä täydemmäksi suunniteltu päivä, sen parempi elämänmuotomme kannalta.

Länsimaisen ihmisen tragedia tulee olemaan havainto, ettei maailmaa voi täysin kontrolloida. Kulman takana on aina yllätys.

On kolme mahdollista tietä. Ensimmäinen on kieltää kellot ja kalenterit lailla. Toinen on tyytyä nykytilanteeseen. Kolmas on nipistää taas jostain lisäaikaa. Ensimmäinen ei onnistu, eikä toinenkaan. Entä kolmas? Voiko sekunteja enää pilkkoa? Ehkä on mahdollista kehittää ihmisen käsityskykyä nopeuttavaa tekniikkaa, jolloin minuuttiinkin mahtuu enemmän sekunteja.

Jossain lienee kuitenkin päätepiste. Mitä ihmisen tulisi kontrolloida, on kontrollitarpeensa. Siihen kyllä kyettäisiin. Tarvittaisiin tilaa joutilaisuudelle, siis aikaa, joilloin ei tarvitsisi suorittaa ja olla tehokas. Todennäköisesti tekisimme vähemmän, mutta olennaisempaa.

60-luvun lopulla siirryttiin 5-päiväiseen työviikkoon. Olisiko puoli vuosisataa myöhemmin aika siirtyä 4-päiväiseen? Se olisi paradoksaalisesti aitoa edistystä vehkeiden sijaan, mutta osaltaan niiden ansiosta.