Lipsanen & Ruso

Saimaannorppa

Viimeistään juhannuksesta voi kesän julistaa alkaneeksi. Mökkeily kuuluu siihen olennaisena osana. Itselläni se merkitsee Saimaata.

Saimaannorppa on Saimaan, suomalaisen luonnon ja luonnonsuojelun symbolieläin. Luonnonsuojelussa on viime kädessä kyse tasapainosta ihmisen toiminnan ja syystä tai toisesta arvokkaaksi koettujen luontoilmiöiden välillä. Norpan historia kertoo tuon suhteen muutoksesta. Vahinkoeläimeksi luokitellusta norpasta maksettiin tapporahaa vielä 1948, vuonna 1955 se rauhoitettiin. Politiikalla on väliä.

Norppakanta on heikoissa kantimissa: noin 270 yksilöä. Kokonaislukumääräkään ei ole niin olennaista, kuin lisääntymiskelpoisten naaraiden lukumäärä. Muistaakseni nämä lasketaan kymmenissä. Näin ollen lajin elinkelpoisuus on aidosti veitsenterällä.

Verkkokalastus tiedetään lajille kohtalokkaaksi. Niinpä metsähallitus on vedonnut juhannusmökkiläisiin, jotta verkkokalastuksesta pidättäydyttäisiin. Keskustelu käy kuumana siitä, tulisiko verkkokalastus kieltää vai tulisiko suojelun perustua vapaaehtoisuuteen.

Harvoin on politiikassa joku valintatilanne jokseenkin selvä. Saimaannorpan kohdalla uskallan väittää, että on. Joko lajille annetaan mahdollisuus verkkokalastuskielloin ja asianmukaisin korvauksin elinkeinonharjoittajille tai jätetään laji oman onnensa nojaan, mikä tilanteen huomioiden merkitsee kohtuullisen suurta sukupuuttoon kuolemisen riskiä.

Jälkimmäinen kanta on täysin mahdollinen. Ajatus tällöin on, että laji on turha, lajeja on ennenkin kuollut sukupuuttoon ja uusia symbolieläimiä kyllä keksitään (esimerkiksi merikotka). Politiikan tarkoitus on palvella ihmistä, eikä elukoita.

Sitä paitsi luonnolla ja luonnollisuudella perustellaan muutenkin epäilyttäviä asioita, ensimmäiseksi mieleeni tulleina esimerkiksi virtsankeltaisia lankkulattioita, synkänharmaata kiveä rakennusmateriaalina ja ahdasmielistä ydinperhekäsitystä. Suomalaisesta luonnostakaan ei oikein voi puhua, vaan talousmetsäpelloista ja muusta inhimillisen toiminnan vaipasta, joka peittää maan alleen.

Kanta on mahdollinen ja järkeväkin, mutta sen kannattaja ei ei voi väittää suojelevansa norppaa. Jos vapaaehtoisuus riittäisi, kanta olisi kuluneina suojelun vuosikymmeninä parantunut. Näin ei ole käynyt.

Suojeluargumentit ajautuvat helposti teoreettiseen pohdintaan ihmisen ja luonnon suhteesta, jolloin suora intressi on vaikea osoittaa ja ajatuksen on vaikea menestyä. Yksi mahdollisuus on vedota elinkeinorakenteen muutokseen.

Kalatalous on kansantuotteen kannalta marginaalinen tekijä. Samalla Suomen matka palveluyhteiskuntaan on kesken. Maalissa illuusio suomalaisen luonnon neitseellisyydestä, jonka kokeminen voi huipentua harvinaiseen norpan kohtaamiseen, on kilpailuvaltti. Suomeksi sanottuna: satsattakoon mieluummin matkailuun kuin kalatalouteen.

Toinen strategia on vedota tunteisiin. Mikäli satunainen saksalaisturisti ja tämän rahat eivät kiinnosta, niin tuhansilla suomalaisilla mökkiläisillä on myös oma suora intressi.

Saimaan mökkiläiselle norpan näyttäytyminen on aina suuri tapahtuma. Sen soisi edes hiukan arkipäiväistyvän.

Keskustelu

Yhteensä 3 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Saimaannorppa”

  1. Timo Riitamaa 21.6.2009 klo 7:44:

    Itse asiassa ammattikalastajat eivät kuulemani mukaan vastusta pesimäaikaisia verkkokieltoja. Norppien ja ihmisten välillä ei ole kyse eläimen ja elinkeinon ristiriidasta, vaan eläimen ja mökkeilijöiden ristiriidasta.

    Kuten Hesarissakin jonkin aikaa sitten kerrottiin: ”meidän Sirkalle” eli maatalousministeri Anttilalle on kerrottu, että kyse on ennen kaikkea siitä, että keväinen verkkokalastaminen on perustavanlaatuinen perusoikeus, jonka riistäminen vastaa kepulaisten visvaisessa aivotoiminnassa suunnilleen äänioikeuden viemistä.

  2. Pete Pakarinen 26.6.2009 klo 10:01:

    Ristiriitaa ei ole edes norpan ja mökkeilijöiden välillä, vaan vain norpan suojelua aktiivisesti edistävien ihmisten ja äänekkään, mutta pienen maanomistajajoukon (kesk.) välillä. Oikeudet vesialueisiin kun vanhastaan liittyvät maanomistukseen.

    Suuri osa tästä laumasta on saanut sielulliset vammansa jo 1980- ja 90- lukujen suojeluohjelmista käydyissä taistoissa ja viimeistään natura-kiistassa. Surullista, mutta suomalaiselle politiikalle niin kuvaavaa on, että heidän ääntään kuunnellaan maatalousministerin puolueessa herkemmällä korvalla kuin kenenkään muun argumenttia. Ja äänekkäimpiä on aina joukko muitakin maakunnan ”edunvalvojia” valmis peesaamaan.

    Anttila ynnä muut ovat synnyttäneet mielikuvan, että kalastuskielto herättäisi pakkotoimena sellaisen vastustuksen alueella, että tulokset siitä olisivat heikompia kuin vapaaehtoisessa suojelussa. Vaikea vain on ymmärtää ja uskoa, että kansalaisvastarinnan osoituksena jokin merkittävä joukko vesioikeuksien omistajia ryhtyisikin keväisin kalastamaan norppia!!

    Mitä paitsi. Äänekkäästi verkkokalastuskieltoa vastaan kuuluu paasaavan myös muutama onneton agitaation uhri, joka ei ikuna suuhunsa lykkää palaakaan kevätverkosta vedetystä rukkaslahnasta.

  3. ruso 27.6.2009 klo 14:12:

    Pete! Heinäkuussa taas hörneillä. Otetaan kaltsut Oravin makasiinin terdellä!

Kirjoita kommentti

 

TWITTER @lipsanenruso

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO