Lipsanen & Ruso

Humpuukitiede

Dekkarikirjailija Reijo ”Vares” Mäki pitää naistutkimusta humpuukina. En puutu tieteenalan mahdolliseen turhuuteen tai sen ansioihin. Sen sijaan Mäki huomauttaa Suomella menevän taloudellisesti kohtuullisen hyvin, kun kerran moiseen on varaa. Tämä on mielenkiintoisempaa. Tarkastellaan tieteellisyyttä tässä valossa.

Ollakseen tieteellistä, tutkimuksen tulee olla autonomista, kriittistä ja julkista. Ensimmäinen tarkoittaa, että tutkimuksen ensisijaisena tehtävänä ei ole palvella poliittisia ja taloudellisia intressejä. Usein se tulee kuitenkin näitäkin palvelleeksi. Pyörän keksijällä tuskin oli vielä autoa mielessään.

Kriittisyyden periaate merkitsee, että tutkija julistamisen sijaan kysyy. Vastausvaihtoehdoista päädytään jatkokysymyksiin. Näin tiede etenee, se on avoin prosessi, eikä siis staattinen tila. Propaganda – oli se sitten kaupallista, poliittista tai uskonnollista – ei kysy, vaan julistaa. Tieteen tarkoitus ei ole olla propagandaa, vaikka se voidaan niihinkin tarkoituksiin valjastaa. Propangandisti tietää ennalta vastauksen ja keksii sitten perustelut. Tieteilijä on puolestaan Sokrateen jalanjäljillä tietäessään, ettei tiedä.

Tieteen julkisuus tarkoittaa avoimuutta. Ollakseen tieteellistä, työn lopputuloksella tulee olla yleisö. Väitteet tulee altistaa kritiikille. Siksi esimerkiksi kaupallisista syistä salaiseksi julistettu tutkimus ei sanan tiukassa mielessä ole ollenkaan tutkimus (vaan esimerkiksi ”teknis-kaupallinen selvitys”), vaikka se kuvitellussa väitöstilaisuudessa tai seminaarissa pärjäisikin. Jos kukaan ei olisi ymmärtänyt Einsteinia, niin häntä ei muistettaisi nerojen joukossa – ehkä korkeintaan väärinymmärrettynä sellaisena.

Tieteen kriteereiden valossa yksioikoista hyödyn peräänkuuluttamista tutkimukselle voidaan pitää suunpieksentänä. Tästä ei kuitenkaan seuraa, etteikö julkisten varojen käytöstä tule olla huolissaan. Päinvastoin, tieteilyyn annetut rahat tulee myös siihen käyttää. Tässä kohdin Mäen heitto astuu peliin.

Ei nimittäin ole kaukaa haettua, että yliopistolaitosta vaivaa eräänlainen luostarilaitossyndrooma. Holvien suojissa munkit suorittavat rituaalejaan, joista ulkomaailmalla on hämärä kuva. Tapoihin kuuluu korostaa oman oppialueen tai -suunnan merkitystä huolimatta sen marginaalisuudesta. Parhaat lobbaavat ne virallisiksi laitoksiksi, minkä jälkeen niiden olemassaoloakaan ei tarvitse perustella. Alat pirstaloituvat.

Vastaavasti tiedettä selkokielistävät tuomitaan populisteiksi ja pinnallisiksi tekojumalten palvojiksi. Näin siksi, että selkokieli pakottaa toiminnan yleisempään kontekstiin, mikä on sille vaaraksi. Laitos- ja oppialarajat ovat pyhimpiä, eikä niidä ymmärretä byrokraattisina työnjakokysymyksinä, kuten pitäisi.

Myytin mukaan luostaritiede on tieteellisempää, koska eristäytyneenä se on autonomisempaa ja kriittisempää. Luulen asian olevan toisin. Nimittäin luostarilaitos ajautuu helposti

1. ajamaan omaa olemassaoloansa, siis poliittista ja taloudellista intressiä. Eli sen autonomisuus asettuu kyseenalaiseksi.
2. poliittiseen propagandaan sen jäsenten intressialueen kaventuessa ja sen kysymysten saadessa näin ylikorostuneen aseman heidän sielunmaisemassaan. Eli sen kriittisyys kyseenalaistuu.
3. niin kapeaksi, että on ihan luonnollista väittää sen töiden tuloksia kykenevän lukemaan vain pari henkilöä maailmassa, jotka ovat usein omalta laitokselta. Eli sen julkisuus kyseenalaistuu.

Tässä mielessä voi hyvinkin olla, että naistutkimus on joiltain osin humpuukia. Valitettavasti syytettyjen penkille on tällöin kuitenkin enemmänkin tunkua – yliopisto-, tiedekunta-, laitos- ja oppialarajat ylittäen.

Keskustelu

Yhteensä 4 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Humpuukitiede”

  1. mattiJ 28.7.2009 klo 5:54:

    Tuo autonomisuusehto on aika vahvasti muotoiltu. Voidaan kysyä ensisijainen tehtävä kenelle? Kovatkin tieteet käyvät pr-kampanjoita rahoituksen eli työpaikkojen vuoksi, ja näiden kampanjoiden onnistuminen tai epäonnistuminen voi määrittää tutkimuksen suunnan vuosikymmeniksi.

    Erottaisin toisistaan tieteellisten väitteiden sisällön ja syyt, miksi tutkimusta tehdään. Ehkä tutkimusta tehdään aina hyötynäkökulmien vuoksi, mutta tästä ei ole haittaa, jos nuo intressit ovat irrelevantteja havaintojen ja teorioiden episteemiselle oikeuttamiselle. Ongelmia tulee vain, jos ulkoiset syyt kuten poliittinen agenda sotketaan episteemiseen oikeuttamiseen.

    Kovien tieteiden ollessa kyseessä kai ymmärretäänkin, että tavoiteltu hyöty jää saavuttamatta, jos tuollaiseen sotkemiseen ryhdytään, joten yritys olisi itsensä turhauttava. Mutta yhteiskuntatieteiden yhteydessä (esim. historiankirjoitus) sellaista esiintyy, ja osa ihmisistä ei näytä edes tajuavan että kyse on yhtä vakavasta virheestä.

  2. ruso 28.7.2009 klo 8:27:

    Muotoilin, että tieteen ENSISIJAISENA tehtävänä ei ole polittiinen tai taloudellinen intressi. Se on siis tiedollinen. Teoria = “intressitön katselu”.

    Huomattavasti voimakkaampi väite on, että tutkimusta tehtäisiin aina hyötynäkökulmasta (vaikka sen ei annettaisikaan sekoittaa itse tiedonhankintaa). Ensin mieleeni tullut eimerkki: mitä hyötyä on kinasta siitä, onko Pluto planeetta vai ei? Esimerkki on sikäli huono, etten oikein hiffaa sen tiedollista intressiäkään. Mutta tähtitiede yleisemmin on ihan hyvä esimerkki…

  3. Asko 4.8.2009 klo 23:58:

    Hyvä esimerkki tieteen problematiikasta on hiukkaskiihdytin (cern). Valtiot ovat rahoittaneet kai viidellä miljardilla kiihdytintä, jonka tieteellisten saavutusten tiedetään olevan pienet. Muutenhan kiihdytin olisi järjestetty yksityisellä rahalla.

    Erään teorian mukaan fyysikot ovat niin fiksuja, että he ovat vallanpitäjille suuri uhka, joten heille järjestettiin tällainen leikkikenttä korviketeoiminnaksi. Samalla fysikot saatiin valjastettua valtiovallan alaisiksi.

    Tieteen harjoittamiselle on kaksi vaihtoehtoa. Tehdään tiedettä valtion helman alla miellyttäen poliittisia päätöksentekijöitä tai tehdään tiedettä yksityisellä rahalla yksityisten tahtiin.

  4. ruso 5.8.2009 klo 9:34:

    3. malli on uuden yliopistolain mukainen, jossa rahoitus tulee molemmista…

    Teorian fyysikkojen fiksuudesta siirtäisin salaliittoteorioiden joukkoon. Eiköhän julkisen rahan käyttö tieteeseen ole jaettu suht vilpittömissä tarkoituksessa (tarkoituksenmukaisuudesta voidaan kinata) ja muutama fiksu fyysikko tekee fyysikkojen joukosta ehkä fiksumpaa kuin roskapankin juopottelijat. Tämän riman kykenevät ylittämään muutkin.

Kirjoita kommentti

 

TWITTER @lipsanenruso

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO