Lipsanen & Ruso

Ei kahlepakkoa

Joitakin viikkoja sitten kaupungin vasta valittu pyöräliikennesuunnittelija Marek Salermo suhtautui kriittisesti pyöräilykypäräpakkoon. Ajatuksena oli, että pyöräilijöiden turvallisuuden kannalta olennaisempaa on kehittää pyöräilykulttuuria kokonaisvaltaisesti. Pyöräilyn suurvalloissa, kuten Hollannissa, pyöräilykypärää ei edes harkita.

Kuten tavallista, keskustelu oli lyhyt ja yksipuolinen: pyöräilykypärä, kyllä vai ei? Pakolliset gallupit, verkkokeskustelut ja asia sillä selvä.

Debatti olisi saanut jatkua pidempääkin, sillä kypäräpakon on myös symbolinen merkityksensä. Kypärällä nimittäin suojataan oma pää ja sen käyttämättömyydestä kärsii vain asianomainen itse. Näin ollen päätös sen käytöstäkin tulee olla asianomaisella itsellään.

Suomessa on säädetty kypäräpakko, joskin hyvin epämääräisin sanankääntein. Täällä siis joukko päättää puolestasi. Tarkoitus on varmasti hyväntahtoinen, mutta entä jos ei kaipaa tuota suojelua? On moraalisesti kyseenalaista sitä tuputtaa. Suomi on nipotuskulttuuri. Tai insinöörikulttuuri, sillä onhan niin kuin wikipediassa kerrotaan:

”Suomessa kuolee vuosittain (2001-06) noin 40 ja loukkaantuu vakavasti noin 1000 polkupyöräilijää. Pyöräilijöiden kuolemista jopa 80 prosenttia johtuu päähän kohdistuneen iskun seurauksena syntyneestä aivovammasta. Jos Suomessa kaikki pyöräilijät käyttäisivät kypärää, kuolemat vähenisivät kahdella kolmanneksella ja loukkaantumiset yhdellä kolmanneksella.”

Suomessa myös hyvinvointivaltio menee kaiken edelle. Perustehan kuuluu, että päävammat aiheuttavat niin ja niin paljon kustannuksia yhteiskunnalle. Samalla hyvinvointivaltio menee vapauden edelle. Se ei ole enää tasa-arvoinen yhteiskunnalliseen asemaan, sukupuoleen, uskontokuntaan ja yleiseen insinööriajattelun tasoon katsomatta. Siellä kun ei saa elää kypärättömänä.

Eilen liikenteessä tuli vastaan harrikka. Kuski oli selvästi vanhoilla päivillään päättänyt satsata nuoruudenhaaveeseensa. Tyyli oli hiukan hakusessa, bootsit olivat jotenkin muoviset. Pahinta oli kuitenkin oranssi turvaliivi ja tyyliin täysin sopimaton kypärä. Säälin miestä.

Moottoripyörä on modernin maailman ratsu. Mies ilman ratsua ei ole juuri mitään (kuulun tähän joukkoon). Bensankäry, natiseva nahka, parransänki, ei turhia tavaroita rasitteena ja seikkailut edessä. Kypärä on pakollinen kahle, joka ei sovi kuvaan.

Kypärän symbolinen merkitys on suuri. Suhteutuminen kypäräpakkoon ilmentää yleistä yhteiskunnallista ajattelua. Suomalaisen vapaamielisyyden kannalta kuva ei ole mairitteleva.

Keskustelu

Yhteensä 14 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Ei kahlepakkoa”

  1. e.e.maa 7.9.2009 klo 3:10:

    Toisaalta voi ajatella, että yhteiskunta tarjoaa sinulle jo pyörätien. On yhteiskunnalta ihan kohtuullista edellyttää, että käytät kypärää, ettei sinulle jouduta tarjoamaan myös X euroa sairaalakuluihin. Sinulla on toki vapaus olla käyttämättä pyörätietä.

    Tulee mieleen ensimmäisiä ulkomaanmatkojani yksin – tai ei yksin, mutta ilman äitiä. Nuorena poikana tietenkin vähättelin matkavakuutuksen tarvetta. Äiti muistutti, että vaikka hänen yksinhuoltajan palkkansa riittää lentolippuihin, niin olisi parempi, että muita menoeriä ei matkasta koituisi. Reilu peli mielestäni.

    Nipotusta? Ehkä, mutta ennen kaikkea holhousta / huoltajuutta.

    Tai sitten pyöräilykypärän käytöstä pitäisi säätää seuraavanlainen laki: Joka pyöräillessä loukkaa itseään tavalla, joka olisi kypärän käytöllä ollut vältettävissä, on itse vastuussa tähän liittyvistä hoitokuluista. (Ja tähän voisivat sitten halukkaat ostaa vakuutuksen.)

  2. ruso 7.9.2009 klo 8:22:

    nimenomaan holhousta, ja sitä en halua.

  3. e.e.maa 7.9.2009 klo 11:00:

    Jos ei halua holhousta, niin silloin pitäisi mielestäni sanoutua irti julkisesta terveydenhuollosta. Se on helppo sanoa, ettei halua holhousta, kun kaikki on hyvin. Siinä vaiheessa, kun makaa letkuissa julkisesti rahoitetussa sairaalassa, niin se holhous onkin ihan jees juttu.

    Pitää tehdä valinta – joko 1) Suomen tapa: lähes kaikki rahoitetaan yhteisestä kassasta tai 2) esim. Sveitsin tapa: verot pienemmät, mutta lähes kaikkeen tarvitsee vakuutuksen.

    Itse pidän tuosta Sveitsin mallista, koska se tosiaan antaa yksilölle enemmän päätäntävaltaa omiin asioihin.

    Kirjoitat, että on moraalisesti kyseenalaista tuputtaa suojelua. Mun mielestä tässä valitsemassamme systeemissä se on Oy Suomi Ab:n moraalinen velvollisuus. Jos haluamme vähemmän holhousta, niin meidän täytyy myös hyväksyä vähemmän yhteiskunnallista huolenpitoa silloin kun makaamme niissä letkuissa. Eli siirtyä kohti Sveitsin mallia.

    Muuten olemme kuin pahaiset kakarat: Emme piittaa vähääkään vanhempiemme varoituksista ja riehumme kunnes satutamme itsemme… ja sitten riennämme parkuen äidin helmaan. Jos sitä äitiä ei ole leikkikentän laidalla turvana, niin ehkä se lapsikin oppii nopeammin välttelemään riskejä.

  4. Niko Lipsanen 7.9.2009 klo 12:13:

    Ymmärrän kyllä Ruson pointin ja periaatteessa olen samaa mieltä, että omapahan on ongelmansa. Mutta käytännössä en pidä tuota erityisen ongelmallisena asiana, kuten en turvavöiden käyttöpakkoakaan tai automallien pakollisia törmäystestejä.

    Mutta kuten e.e.maa kirjoittaa, sillä on seurauksensa julkisen terveydenhuollon kannalta.

    Toisaalta olisi huomioitava myös se, että pyöräilykypäräpakko saattaa vähentää pyöräilyä. Ehkä jotkut eivät halua mennä aamulla töihin tukka kypärän jäljiltä sekaisin, ja käyttävät tämän takia omaa autoa tai vaikka bussia. Tämä on tietysti haitta, koska pyöräileminen olisi ympäristön kannalta parempi vaihtoehto.

    Mutta kuinka sitten asettaa nuo keskenään puntariin?

    Tieliikennelain 90 §:ssä sanotaan:

    Polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää.

    Omituinen tuo “yleensä”. Eli ei pyöräilijää ilmeisesti sakottaa voi, jos tämä sanoo “yleensä” kypärää käyttävänsä.

    Siis periaatteessa kypärättä ajo on kielletty, mutta käytännössä sallittu.

  5. ruso 7.9.2009 klo 21:43:

    Julkinen terveydenhuolto ei ole holhousta, vaan läheisen jeesiä hädän hetkellä varallisuuteen tai mihinkään muuhunkaan katsomatta. E.E.Maa hakoteillä, koska kyllä, on mahdollista jeesata läheistä hädän hetkellä sen tarkoittamatta holhousyhteiskuntaa. Siis esimerkkitapauksessa hoitaa ne päävammat sellaiseltakin, joka tyhmyyksissään on sen kypärän jättänyt käyttämättä.

    Ja kuten Niko osoittaa, rajanveto on mahdotonta. Kuinka monta kaloria jää polttamatta ja siis potentiaalista sydänvaivaa hoitamatta, kun ei sitä kypärä päässä viitti duuniin lähteä – siis jälleen kustannuksia terveydenhoitojärjestelmälle…

  6. Niko Lipsanen 7.9.2009 klo 23:43:

    Julkinen terveydenhuolto ei ole holhousta, vaan läheisen jeesiä hädän hetkellä varallisuuteen tai mihinkään muuhunkaan katsomatta.

    On siinä se epäsuhta, että käytetään vapautta olla suojaamatta päätään, mutta annetaan valtion hoitaa seuraukset, jos jotakin tapahtuu. Valinnanvapaudesta pitäisi kuitenkin seurata vastuu valinnan seurauksista.

  7. ruso 8.9.2009 klo 9:31:

    Siinä tapauksessa ei usko hyvinvointiyhteiskunnan nähdäkseni keskeiseen periaatteeseen, jonka mukaan jeesataan “no questions asked”. Periaate on siksikin tärkeä, että rajanveto on miltei mahdoton, esim kuinka suhtautua lasketteluonnettomuudessa polvensa rikkoneeseen tms tms…

  8. e.e.maa 8.9.2009 klo 12:24:

    Onhan meillä jo nyt paljon lainsäädäntöä, jolla suojellaan kansalaisia. Vastustat kypäräpakkoa – haluaisitko siis purkaa muunkin kansalaisia suojelevan lainsäädännön? Yhtä lailla se rajanveto olisi vaikeaa toiseenkin suuntaan. Tulisiko huumeiden käyttö sallia?

    Kysymys on periaatteesta. Kuten Lipsanen kirjoittaa vapauden mukana pitää tulla vastuuta. Tai jos valitaan systeemi, jossa vastuuta ei tule (=Suomi), niin sitten pitää hyväksyä, että valtio sakottaa sääntöjen rikkojia.

    Ruso kirjoittaa: “E.E.Maa hakoteillä, koska kyllä, on mahdollista jeesata läheistä hädän hetkellä sen tarkoittamatta holhousyhteiskuntaa.” Tottakai se on mahdollista. Olisihan se mahdollista ostaa kaikille Bemaritkin yhteiskunnan varoilla… hei, hyvä idea!

  9. ruso 9.9.2009 klo 0:15:

    aiemmin kirjoitit, että jos ei halua holhousta niin pitää irtisanoutuia julkisesta terveydenhuollosta. Nyt sanot, ettei pidäkään ja heität vielä bemarit päälle ???

  10. e.e.maa 9.9.2009 klo 14:17:

    Sarkasmi on näköjään vaikea laji.

  11. antti 10.9.2009 klo 10:16:

    ruso: “Kypärällä nimittäin suojataan oma pää ja sen käyttämättömyydestä kärsii vain asianomainen itse.”

    Myös omaiset kärsivät pyöräilyonnettomuudesta.

  12. ruso 10.9.2009 klo 15:40:

    Omaiset kärsivät myös, ellet ryhdy lakimieheksi, insinööriksi tai lääkäriksi. Silti täytyy olla oikeus ryhtyä niin halutessaan filosofiksi tai muuksi turhanpäiväiseksi leuanlonksuttajaksi.

  13. antti 10.9.2009 klo 19:56:

    Höh. Filosofointi lähipiirissä on aina kivaa.

    Mutta ymmärsit varmasti, mitä tarkoitin: tapahtuma ja sen seuraukset vaikuttavat myös muihin kuin tapahtuman välittömästi kokeneisiin ihmisiin.

  14. ruso 10.9.2009 klo 20:30:

    Toki ymmärsin… Kandeeko mielipahan välttämistä kuitenkaan sälyttää valtion hoidettavaksi vai kuuluisko vastuu siitä kuitenkin jokaiselle itselle. Kannatan jälkimmäistä.

    Suuresti arvostamani rakennusinsinööri-Vaarini ei pitänyt aikoinaan oppiainevalinnastani, mutta menin hänen mielipahakseen silti Filosofian laitokselle…