Lipsanen & Ruso

Halloween-kulttuuri

Viikonloppuna vietettiin pyhäinpäivää. Myös halloween sattui tänä vuonna samalle lauantaille.

Alkoi omituinen keskustelu siitä, sopiiko jälkimmäinen suomalaiseen juhlaperinteeseen. Omituinen siksi, että vain Suomessa kiva voi olla epäilyttävää. Erityisen epäilyttävää se on siksi, että se on tuontitavaraa. Samaan hengenvetoon kuuluu haukkua karnevaalien kaupallisuutta.

Vastaus sopivuuskysymykseen on ilmeinen. Sopii tietenkin, kun ihmiset kerran sitä juhlivat. Näin ollen jos ei sovi, niin joko pippaloivat ihmiset eivät ole suomalaisia tai heidän edustama kulttuuri ei ole suomalaista, mitä sitten kulttuurin suomalaisuudella mahdetaankaan tarkoittaa.

Sanalla kulttuuri tuppaa olemaan elitistinen kaiku. Se, mitä siihen ei syystä tai toisesta lasketa, kuvataan helposti huonompana. Kansalliseen kontekstiin siirrettynä rajanveto saa nurkkapatrioottisen sivumaun. Siinä ulkopuolinen on epäilyttävää.

Kulttuurin elitistinen merkitys oikeuttaa myös kulttuuripolitiikan. Jos nimittäin sana “kulttuuri” ymmärrettäisiin laajasti jonkin joukon elämänmuodoksi sellaisena kuin se on, mitään kulttuuripolitiikkaa ei oikeastaan tarvittaisi. Oopperaa tai ei, kulttuuria yhtä kaikki.

Kulttuurielitismiin sopii, että joku huolestunut kansanedustaja heittää pöytään lakialoitteen perinteisten juhlamenojen ja kulttuurin vaalimiseksi. Usko valtioomme on nimittäin niin kova, ettei olisi suurikaan yllätys nähdä viritysyrityksiä juhlaväen tapojen ohjailemiseksi. Jään odottamaan.

Menestyksen mahdollisuuksia tällaisella hankkeella ei onneksi ole. Se seuraisi nimittäin paavia, joka julisti osaltaan halloweenin vaaralliseksi. Ei kuulemma sovi kristilliseen kulttuuriin. Sama paavi on kardinaalivuosinaan kuvannut rokkimusiikkia “paholaisen välikappaleeksi”.

“Rikollisista” suurimpiin kuulunut AC/DC esiintyi viime kesänä täydelle olympiastadionille. Hauskanpito tai Rock ‘n’ Roll elää kyllä ilman kulttuuripolitiikkaakin, tai siitä huolimatta.

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.