Lipsanen & Ruso

Lyhyt johdanto siihen, miksi lukumääräneutraali avioliittolaki on mahdoton

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok) on esittänyt huolensa siitä, että sukupuolineutraalin avioliiton jatkeeksi vaaditaan lukumääräneutraalia avioliittoa. Tämähän on toki tavallaan luonteva jatko: miksi rajoittua neutraaliudessa vain sukupuoleen?

Ryhmäavioliitot tuskin toteutuvat Suomessa ainakaan lähitulevaisuudessa, mutta sellaisia henkilöitä, jotka vaativat sitä tosissaan, on olemassa ihan oikeasti. Ei itse asiassa tarvitse etsiä edes kovin kaukaa: Henrik Ruso (kok) on vaatinut moniavioisuuden laillistamista aiemmin tässä blogissa. Muita lukumääräneutraalin avioliiton kannattajia ovat ainakin Sexpo-säätiön puheenjohtaja Tommi Paalanen (HS 26.11.09) ja Samuli Pahalahti (pir).

Mitään erityisempiä perusteluita en ole moniavioisuudelle kuullut. Ilmeisesti kyse on vain siitä, että pitää olla suvaitsevaisia, eikä polyamorikkoja saa syrjiä.

Ensimmäiseksi moniavioisuuden laillistamisesta seuraisi tietysti käsitteiden laittaminen uusiksi. Enää ei voitaisi puhua aviopuolisoista, koska sellainen olisi parisuhdenormatiivista. Avioliittojen osapuolet olisivat jatkossa avio-osioita.

Sitten olisi otettava kantaa siihen, mitä edellytyksiä moniavioisen avioliiton solmimiseen vaadittaisiin. Ilmeisesti osioilta voitaisiin edelleen vaatia ainakin täysi-ikäisyyttä, vaikka osa muslimeista todennäköisesti pitäisikin sitä syrjivänä. Lukumäärälle sen sijaan ei voitaisi asettaa ylärajaa, sillä mikä tahansa raja olisi mielivaltainen ja syrjivä, eikä silloin enää olisi kyse lukumääräneutraalista avioliitosta. Keskenään naimisissa olevia osioita voisi siis olla rajaton määrä.

Tarkkaan ottaen lukumääräneutraalius edellyttää myös sitä, ettei osapuolten määrälle olisi myöskään alarajaa. Näin ollen pitäisi olla mahdollista mennä naimisiin myös itsensä kanssa, mitä ikinä se sitten tarkoittaisikaan.

Niissä maissa, joissa moniavioisuus on jo nyt voimassa, se tarkoittaa tavallisesti sitä, että yksi henkilö, yleensä mies, on naimisissa usean eri henkilön, yleensä naisia, kanssa. Nämä naiset taas ovat kukin naimisissa vain tämän yhden miehen kanssa. Polyamorinen suhde voi tietysti ainakin periaatteessa muodostua myös siten, että kaikki avio-osiot ovat naimisissa kaikkien kanssa. Jotta ketään ei syrjittäisi, olisi tietysti hyväksyttävä molemmat mallit sekä niiden erilaiset yhdistelmät.

Lukumäärä- ja sukupuolineutraali avioliittolaki mahdollistaisi siis esimerkiksi tilanteen, jossa tusinan verran osioita olisi naimisissa siten, että pari tyyppiä olisi naimisissa koko porukan ja loput vain joidenkin kanssa. Lisäksi joillakin voisi olla ydinporukan ulkopuolelta osioita, jotka eivät olisi naimisissa muiden kyseiseen porukkaan kuuluvien kanssa. Lisäksi, jos nämä ulkopiirin osiot olisivat edelleen naimisissa toisilla tahoilla, voisi ryhmäavioliitoista muodostua lopulta verkosto, johon kuuluisi hyvinkin suuri määrä ihmisiä.

Erilaiset avioero-, huoltajuus- ja perinnönjakoriidat voivat olla sekavia jo nykyisin. Voi vain kuvitella – tosin se vaatii poikkeuksellisen hyvää mielikuvitusta – millaisia sotkuja suhteellisen selkeissäkin moniavioisissa liitoissa saataisiin aikaiseksi. Se, millaisia sotkuja edellä kuvatuissa avioliittoverkostoissa syntyisi, meneekin jo kenen tahansa mielikuvituskyvyn yli. Tarvittaisiin myriadeittain lisää tuomareita, oikeusapua ja avioliittojuristeja. Moniavioisuuden kannattajien on pakko rakastaa veroja, sillä niitä kuluisi noissa sotkuissa ja paljon.

Kelaankin jouduttaisiin palkkaamaan aikamoinen määrä byrokraatteja lisää, kun olisi selvitettävä kuka olisi oikeutettu mihinkin tukiin, kun avio-osioiden tulot otetaan huomioon. Lisäksi tietysti olisi tulkittava kaikki kommuunit ryhmäavoliitoiksi samaan tapaan kuin nykyisin erisukupuoliset kämppikset tulkitaan oletusarvoisesti avopareiksi.

Suomen olisi tietysti tunnustettava myös muissa maissa solmitut ryhmäavioliitot. Perheenyhdistämiset saisivatkin uusia ulottuvuuksia, kun oleskeluluvan saanut afrikkalainen heimopäällikkö ilmoittaisi, että hänellä on kotopuolessa 58 vaimoa ja satakunta lasta. Kaikki olisi tietysti saatava Suomeen ja paikallisen sosiaaliturvan piiriin.

Olisi tässä kuviossa tietysti toinenkin tie: voidaan myös alkaa purkaa avioliiton juridista merkitystä. Se luultavasti olisi väistämätöntä, koska juristeja tuskin koskaan saadaan koulutettua niin paljon, että heitä olisi riittävästi setvimään niitä sotkuja, mitä vähänkään merkittävämmästä määrästä ryhmäavioliittoja seuraisi.

Tämäkin olisi tietysti tavallaan johdonmukaista, sillä kun avioliitosta riisuttaisiin erilaiset juridiset määreet, olisi entistä enemmän asioita, joiden suhteen se olisi neutraali. Avio-osioiden olisi sovittava huoltajuuksista, elatusasioista ym. kuvioista erillisillä sopimuksilla, koska avioliittolainsäädännön kautta niiden määrittely kävisi mahdottomaksi. Myös keskinäinen periminen edellyttäisi aina testamenttia. Koska ketään ei saisi syrjiä, tämä koskisi tietysti myös kahden henkilön keskenään solmimia avioliittoja.

Lopulta voitaisiin kysyä, mitä mieltä yleensä on, että on olemassa avioliittoinstituutio? Eikö kaikista neutraaleinta olisi, että valtio ei ottaisi sellaiseen mitään kantaa, vaan kohtelisi kaikkia erillisinä yksilöinä riippumatta näiden ihmissuhdekuvioista?

Mainittakoon varmuuden vuoksi, että en itse kannata avioliittoinstituutiosta luopumista. Perustelen vain, miksi se seuraa siitä, jos avioliitosta tehdään niin neutraali, ettei se enää tarkoita mitään.

Keskustelu

Yhteensä 39 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Lyhyt johdanto siihen, miksi lukumääräneutraali avioliittolaki on mahdoton”

  1. Jukka 7.8.2010 klo 9:14:

    joo ei se onnistu. Ei ole ennenkään onnistunut.

    Hassu tapa sinulla kirjoittaja. Ymmärsin, että esim usean vaimon avioliitto olisi mielestäsi moraalisesti väärin.

    Mikset sitten sano sitä suoraan, vaan yrität perustella asiaa käytännöllisillä näkökulmilla?

    Käytännöllisten näkökulmien esitttelyssäkin epäonnistuit mielestäni aika pahasti. Tuolla asenteella ihminen ei olisi koskaan lähtenyt Afrikasta.

  2. Niko Lipsanen 7.8.2010 klo 13:29:

    Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) väittää, että moniavioliitoista puhuminen on äärikristillistä harhaanjohtamista (VU 7.8.10). Näinkö tosiaan? Jotenkin en jaksa uskoa, että kukaan edellä mainitsemistani moniavioliittojen kannattajista (Ruso, Paalanen tai Pahalahti) olisikin tosiasiallisesti äärikristitty, jolla oikeasti on mielessä vain homoliittojen vastainen piiloagenda.

    Mutta onhan se tietysti aina mahdollista, että olen väärässä.

    Brax myös kertoo, että “oikeusministeriö ei selvitä avioliitto-oikeutta kolmen tai useamman ihmisen suhteille”, mitä nyt ei varmaan kukaan epäillytkään. Ei se nyt sentään siihen asti ole vielä tässä vaiheessa edennyt.

    Jukan kritiikkiä en oikein sisäistänyt. Mitä vikaa on käytännöllisissä näkökulmissa, ja millä lailla epäonnistuin niiden esittelyssä?

  3. Jukka 7.8.2010 klo 18:24:

    pointti oli se että miksi ihnmeessä kulutat energiaa keksimällä ihmeellisiä reunaehtoja joilla asia ei teknisesti vaan onnistu.

    Jos lähestymistapa on käytännöllinen, eikö kannattaisi yrittää keksiä reunaehtoja, joilla homma onnistuisi?

    Kyllä ne tietysti oikeusministeriön juristit keksivät ilman apuakin, kunhan ensin on olemassa moraalinen pohdinta ja tahtotila moniavioisuuden toteuttamiselle.

    älytöntä väittää, etttei sitä saataisi teknisesti toimimaan, jos ja kun se kerran on jo käytössä monessa maassa.

    Seuraavaksi tietysti toteat, että ne maat ovat islamilaisia ja niissä ei ole avioeroja:))

    Asioita ei yleensäkään kannata lähestyä siitä näkökulmasta miten joku ei onnistu, vaan miten se onnistuu. Olennaisin pohdinta on kuitenkin arvopohdinta. Muu on teknistä suorittamista johon varmasti löytyy ratkaisut.

  4. Perttu Kaijansinkko 7.8.2010 klo 23:19:

    En yhdy Jukkaan, vaan mielestäni kirjoituksesi oli hirveän oivaltava. Lisäksi nauroin ääneen alaraja-jutun kohdalla.

    Tietysti, Jukka, polygamia saataisiin toimimaan joillain reunaehdoilla, mutta pointtina on juuri se, että ne reunaehdot olisivat syrjiviä. Niillä argumenteilla, joilla sukupuolineutraalia avioliittoa on perusteltu (=”miksei kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä saa…”), voidaan perustella juuri tässä blogimerkinnässä kuvailtu sekasotku.

  5. Jukka 7.8.2010 klo 23:44:

    en antaisikaan, Perttu, sinun yhtyä minuun:))

    syrjintäolettamat tuossa juuri ovatkin kaikkein asurdeimpia.

    Aviliittohan on vain tietynlainen sopimus, jolla on julkinen luotettavuus sopimuksen sisällön ja julkisuuden suhteen.

    Miksei sitä voisi ulottaa kaikkiin suhteisiin, joissa halutaan varmistaa tietynlaisia oikeuksia ja velvollisuuksia puolin ja toisin?

    Teidän perustelupohja tulee joka tapauksessa jostain eettisestä normista eikä käytännön asioista, vaikka käytännön järjestelyillä asian tuomitsettekin mahdottomaksi.

    Moniavioisuus ei ole käytännön mahdottomuus, vaan pakko, jos yhteiskunta hyväksyy tällaisen toiminnan moraalisesti.

  6. Niko Lipsanen 8.8.2010 klo 3:35:

    Perttu osuu asian ytimeen. Moniavioisuus “toimii” muslimimaissa ja joissakin perinteisissä heimokulttuureissa juuri siksi, että osapuolet eivät ole yhdenvertaisissa asemissa. Kun yhdellä on valta yli muiden, on laajempikin avioliitto mahdollista pitää kasassa.

    Tuollaista moniavioisuutta me emme tietenkään voi länsimaissa hyväksyä. Koska muunlainen moniavioisuus, kuten edellä esitin, ei toimi, on se riittävä peruste vastustaa moniavioisuutta ylipäänsä.

    Jos sinusta, Jukka, moniavioisuus ei ole käytännön mahdottomuus, niin voisitko kertoa, kuinka nuo esittämäni ongelmat pystytään ehkäisemään?

  7. Jukka 8.8.2010 klo 9:47:

    En minä näe tässä mitään juridista ongelmaa. Eikä tässä ole myöskään käytännön ongelmaa.

    Aseta vaikkapa reunaehto, että avioliiton osapuolien pitää kaikkien olla toistensa kanssa aviosdopimussuhteessa. Ja hoplaa, kuvailemaasi avioliittoverkostoa ei voi syntyä. Eli jos on olemassa aviopuolisot, avioliittoon voisi liittyä vain tekemällä aviosopimuksen kummankin aviopuolison kanssa. Jos on itse jo naimisissa, täytyisi tietysti näiden kaikkien liittyä sopimukseen. Ei mitään ongelmaa. Avioero hoituisi tietysti ihan tavallisena pesän osituksena tai miten sitten onkaan sovittu. Avioerojen tarve tosin vähenisi varmaankin.

  8. Perttu Kaijansinkko 8.8.2010 klo 12:50:

    Tuo reunaehto selkiyttäisi tietysti tilannetta aika tehokkaasti, mutta onko se perusteltavissa? Miksi se, että henkilö on avio-osio jossain avioliitossa, saisi estää häntä avioitumasta jonkun sellaisen kanssa, joka ei kuulu samaan avioliittoon?

    Miten henkilö, joka haluaisi avioitua toisen kanssa, voitaisiin pakottaa avioitumaan samalla kaikkien ko. henkilön ennestään olemassaolevien avio-osioiden kanssa? Jos hän rakastaakin vain sitä yhtä henkilöä eikä tämän avio-osioita?

  9. Jukka 8.8.2010 klo 12:53:

    pidetäänpä mielessä mistä tässä nyt on puhe: lailla säädellystä määrämuotoisesta tavasta järjestää yksilöiden välisiä oikeussuhteita yhteismitallisesti.

    Tottakai silloin voi ja täytyy asettaa ne ehdot, joissa tilanteissa kyseistä mallia voi soveltaa. Kaikkia tilanteita tuskin voidaan millään avioliittomallilla kattaa, ja niitä tilanteita täytyy sitten hoitaa muulla tavalla, kuten vain vähän aikaa sitten homot joutuivat tekemään ennenkuin tuli mahdolliseksi rekisteröidä parisuhde.

  10. Perttu Kaijansinkko 8.8.2010 klo 13:29:

    Toki mielivaltaisia rajoituksia voidaan asettaa, mutta silloin ei voida uskottavasti vedota mihinkään järki- tai moraaliseen argumenttiin (“miksei n toisiaan rakastavaa ihmistä saa…”). Oikeastaanhan avioliiton ei näin pitäisi olla määrämuotoinen vaan jokainen saisi päättää omalta kohdaltaan, mitä se tarkoittaa. Tämä kylläkin rappeuttaisi avioliittoinstituution, koska ihan samanarvoista olisi ilman mitään maistraatissa allekirjoitettua sopimusta vain sanoa, että “me ollaan avioliitossa”.

  11. Niko Lipsanen 8.8.2010 klo 13:31:

    Jukan ehdotus vain siirtäisi ongelmaa eteenpäin. Koko pointti, miksi jotkut moniavioisuutta vaativat, on, ettei ketään saa syrjiä, vaan täysivaltaiset aikuiset saavat järjestää ihmissuhteensa kuten haluavat ja saada niille virallisen statuksen, jos haluavat.

    Nyt Jukka kuitenkin vaatii, että vain tietynlaiset moniavioliitot sallittaisiin, ja toiset taas ei. Taas olisi edessä sama tilanne: toisia syrjitään, koska heidän tapaansa järjestää ihmissuhteet ei hyväksytä.

    Erityisesti on syytä huomata, että Jukan ehdottama tapa syrjii muslimeja, koska siinä estetään islamin mukaiset moniavioliitot.

    Eikä se nyt loppujen lopuksi niitä ongelmiakaan ratkaisisi, vaikka verkostoja ei pääsisikään syntymään. Mahdollisten riitaparien määrä kuitenkin kasvaa eksponentiaalisesti, kun avioliiton osapuolten määrä lisääntyy. Kahden hengen avioliitossa mahdollisia riitapareja on yksi, kolmen hengen liitossa kolme ja neljän hengen liitossa jo kuusi. Kymmenen hengen liitossa riita voidaan saada jo 45 eri riitaparin välille. Ja koska kyseessä olisi lukumääräneutraali avioliitto, niin ylärajaa ei olisi.

    Kun jo kahdenkin hengen liitoissa riitatilanteet voivat käydä varsin mutkikkaiksi, niin kuinka sotkuisia ne sitten tuollaisissa moniliitoissa olisivatkaan?

    En myöskään ymmärrä, mihin Jukan käsitys avioerojen tarpeen vähenemisestä perustuu. Miksi moniavioliitot vähentäisivät avioeroja?

  12. Jukka 8.8.2010 klo 13:50:

    teettekö te ihan arkielämässännekin kaikesta noin vaikeeta?

    Moniavioisuus pystytään juridisesti järjestämään, se on selvä juttu.

    Kysymys on vain siitä, haluammeko tätä vai emme arvopohjaltamme.

    Minä en ymmärrä kenen oikeuksia rajoittaisi jos yhdellä ihmisellä voisi olla yksi avioliittosopimus kerrallaan voimassa ja ko sopimuksessa voisi olla n kpl osapuolia.

    Riitojen määrä keskustelu on kanssa aika erikoinen.

    No, te keskitytte mietimään toimintatapoja, joilla asiat eivät onnistu. Jatkakaa vaan samaan hedelmälliseen malliin. Way to go.

  13. Multsi 9.8.2010 klo 11:22:

    Hyvä pointti on Lipsaselta kyllä tuo juristien ja byrokratian tarpeen lisääntyminen. Oikeudenkäynnit, joissa joudutaan setvimään eron jälkeen aviopuolisojen taloudellisia ym. asioita, avioehtosotkut, ehkä huoltajuuskiistatkin, kävisivät kyllä monimutkaisemmiksi – ja yleisemmiksi – osapuolten määrän kasvaessa.

    Tietysti voisi velvoittaa kaikkia osapuolia tekemään kirjallisia sopimuksia, testamentteja ja pitämään kirjanpitoa isommista hankinnoista jne, mutta riitatilanteissa niidenkin setviminen veisi kyllä älyttömästi resursseja.

  14. Jukka 9.8.2010 klo 14:27:

    Mutsi, onko kahdella jakaminen jotenkin helpompaa kuin viidellä tai seitsemällä?

    Sitä paitsi jos useamman henkilön avioliitossa tulee ero todennäköisesti joko yksi lähtee liitosta tai joku ryhmä lähtee liitosta. Aika harvinaista varmaan olisi että kaikki kymmenen lähtisivät omiin suuntiinsa ja kaikki jaettaisiin.

    Jaettavan omaisuuden arvon määrittäminen ei ole yhtään se monimutkaisempaa oli osakkaita sitten kaksi sai sata.

    Huoltajuuden kanssa tietysti myöskin olisi vain kaksi osapuolta kuten nytkin ainakin pääsäännön mukaan; biologiset vanhemmat.

    Ei tässä kyllä byrokratiallakaan tätä saa tehtyä huonoksi.

  15. Samuli Pahalahti 9.8.2010 klo 16:37:

    Varmaan paras tapa toteuttaa rekisteröidyt polyamoriset suhteet olisi se, että jokaisen yksilön välille muodostetaan sopimus. Oletusarvona voisi olla vaikkapa nykyinen avioliitto, ja halutessaan osapuolet voisivat muuttaa siinä säädettäviä asioita (kuten perintöä, lasten huoltajuutta, miten eron tapahtuessa omaisuus jaetaan, jne.). Lain ei tarvitsisi muuta kuin määritellä sellaiset asiat, jotka suhdesopimuksessa täytyy vähintään olla. Kyseessä olisi siis vähän niin kuin yhdistyksen perustaminen nykyään: laki määrää, mitä kaikkea yhdistyksen säännöistä täytyy löytyä, ja sitten PRH tarkistaa, että ne ovat ok, jonka jälkeen ne tulevat voimaan.

    Nykyäänkin avioliittoa solmittaessa voidaan sopia jo avioehdosta, joten tämä olisi periaatteessa sama juttu, mutta laajentaisi vain sovittavien asioiden määrää huomattavasti. Sopimuksessa voitaisiin myös sopia, voiko jompikumpi rekisteröidä suhteen kolmannen (tai useamman) osapuolen kanssa. Perinteistä heteroavioliittoa kannattavat voisivat sopia, että sellainen ei ole mahdollista, jolloin sopimus pitäisi ensin purkaa (eli niin kuin avioero), ennenkö jompikumpi voisi rekisteröidä suhteen kolmannen henkilön kanssa. Aina, kun joku solmisi parisuhdesopimuksen, jokin virasto tai juristi tarkistaisi, onko henkilöllä aiempia sopimuksia, ja jos on, etteivät ne ole ristiriidassa uuden sopimuksen kanssa.

    Byrokratiaahan siinä jonkin verran tulisi, muttei luultavasti mitenkään älyttömän paljon. Tuskin prosessi eroaisi kovin paljon esimerkiksi yhdistyksen perustamisesta tai työsopimuksen tekemisestä – sellaisia kuitenkin tehdään aivan jatkuvasti, ja yleisesti ottaen ihmisten älykkyys tuntuu riittävän niiden käsittämiseen. Tietenkin apuna voisi käyttää erikoistuneita parisuhdesopimusjuristeja, aivan kuten nykyäänkin käytetään yhdistys- ja työsuhdelakijuristeja.

    Oma perusteeni tälle lähtee ihan puhtaasti yksilönvapaudesta: Valtio ei saa kieltää sellaisia asioita, mistä ei ole ihmisille haittaa. Hankala nähdä, että vapaammasta parisuhteen virallisesta muodostamisesta seuraisi minkäänlaista haittaa, joten en voi olla kannattamatta sitä. Ymmärrän kyllä hyvin, että moni pitää heteroavioliittoa parhaana mahdollisena käytäntönä, mutta se ei vielä tarkoita, että muut käytännöt pitäisi kieltää.

  16. Niko Lipsanen 10.8.2010 klo 10:20:

    Jukka kirjoitti:

    Sitä paitsi jos useamman henkilön avioliitossa tulee ero todennäköisesti joko yksi lähtee liitosta tai joku ryhmä lähtee liitosta. Aika harvinaista varmaan olisi että kaikki kymmenen lähtisivät omiin suuntiinsa ja kaikki jaettaisiin.

    Sitä, mikä monieroissa olisi todennäköistä ja mikä ei, voimme vain spekuloida. Tilanne, jossa liitosta lähtee vain osa porukasta, ei kyllä silti ole millään lailla selkeämpi kuin se, jossa koko liitto purkautuu. Voi käydä jopa päinvastoin.

    Jaettavan omaisuuden arvon määrittäminen ei ole yhtään se monimutkaisempaa oli osakkaita sitten kaksi sai sata.

    Ei siinä pelkästään arvon määrittelemisestä ole kyse (joka sekin voi välillä olla vaikeata). Kyse voi olla myös kiinteistöistä, tunnearvopitoisista esineistä yms. Kun on kahden osapuolen liitto, niin samaa rakennusta/esinettä voi havitella maksimissaan kaksi ihmistä. Mitä enemmän osapuolia, sitä enemmän porukkaa, joilla on intressejä samoihin kohteisiin, ja sitä sekavampi ero.

  17. Niko Lipsanen 10.8.2010 klo 10:41:

    Samuli Pahalahti ehdottaa:

    Varmaan paras tapa toteuttaa rekisteröidyt polyamoriset suhteet olisi se, että jokaisen yksilön välille muodostetaan sopimus.

    Moniavioliittoa ei voi toteuttaa monena yksittäisenä pariavioliittona, koska niissä oletuksena on, ettei liittoon kuulu muita osapuolia. Tämä konkretisoituisi esimerkiksi juuri erotilanteessa. Kun moniavioliiton yksi liittosuhde katkeaa, niin omaisuutta pitää jakaa. Siinä on intressejä paitsi kahdella eroavalla osapuolella, myös niillä, jotka jäävät naimisiin jommankumman osapuolen kanssa. Tuo liiton pilkkominen pienempiin kahden hengen välisiin osiin ei siksi ratkaisisi yhtään mitään.

    Lain ei tarvitsisi muuta kuin määritellä sellaiset asiat, jotka suhdesopimuksessa täytyy vähintään olla. Kyseessä olisi siis vähän niin kuin yhdistyksen perustaminen nykyään: laki määrää, mitä kaikkea yhdistyksen säännöistä täytyy löytyä, ja sitten PRH tarkistaa, että ne ovat ok, jonka jälkeen ne tulevat voimaan.

    Tuossahan se pointti onkin. Nykyisin avioliittoon mentäessä ei tarvita mitään sopimusta. Mennään vain papin eteen tai maistraattiin ja sanotaan molemmat, että “Tahdon.” Avioehto on toki mahdollista tehdä, mutta se on nimenomaan mahdollisuus. Tuossa sinun mallissasi siitä tehtäisiin pakollista.

    Nykyäänkin avioliittoa solmittaessa voidaan sopia jo avioehdosta, joten tämä olisi periaatteessa sama juttu, mutta laajentaisi vain sovittavien asioiden määrää huomattavasti.

    Niinpä, eli juuri se asia, mistä edellä kirjoitin: Avioliiton merkitys vähenee, kun siitä sinänsä seuraa entistä vähemmän. Kaikki asiat on erikseen sovittava, kun nykyisin ne menevät avioliittolainsäädännön kautta.

    Ja tietysti, koska ei saa syrjiä, niin samat byrokraattiset kommervenkit koskisivat myös kahden hengen keskinäisiäkin avioliittoja.

    Tuskin prosessi eroaisi kovin paljon esimerkiksi yhdistyksen perustamisesta tai työsopimuksen tekemisestä – sellaisia kuitenkin tehdään aivan jatkuvasti, ja yleisesti ottaen ihmisten älykkyys tuntuu riittävän niiden käsittämiseen.

    Älykkyyteen on turha vedota, kun käsitellään rakkausasioita. Älykkäätkin ihmiset ovat hyvin kykeneviä saamaan ne sekaisin.

    Myös vertaus yhdistyksen perustamiseen ontuu pahasti. Kun yhdistys hajoaa, siinä ei ole kyse omista rahoista eikä omista, itselle tärkeistä esineistä ja kiinteistöistä. Silti yhdistyksissäkin saadaan välillä aikamoisia myrskyjä aikaiseksi. Voi vain yrittää kuvitella, minkälaisia sekasotkuja moniavioliittojen purkamiset tai osittaispurkamiset olisivat.

    Oma perusteeni tälle lähtee ihan puhtaasti yksilönvapaudesta: Valtio ei saa kieltää sellaisia asioita, mistä ei ole ihmisille haittaa.

    Mitä tässä nyt nykyisin tarkalleen ottaen kielletään? Ei kai mikään laki kiellä ihmisiä hakeutumasta monimutkaisiin ihmissuhdekuvioihin? Kyse on vain siitä, mitä juridisia seuraamuksia niistä on.

    Hankala nähdä, että vapaammasta parisuhteen virallisesta muodostamisesta seuraisi minkäänlaista haittaa, joten en voi olla kannattamatta sitä.

    1. Lisääntyvää byrokratiaa myös niille, jotka haluavat perinteisen kahden hengen avioliiton. 2. Tukkoisuutta oikeuslaitoksessa, koska entistä sekavammat avioerojutut kuormittaisivat. 3. Lisää veroja, jolla kaikki tarvittava lisäbyrokratia maksettaisiin.

    Siinä sinullekin perusteita vastustaa moniavioliittoja.

  18. Jukka 10.8.2010 klo 12:21:

    Niko.

    Moniavioisuudesta ei tulisi pakkoa.

    Jos se sinusta tuntuisi hankalalta teknisesti tai henkisesti, sun ei ole pakko mennä naimisiin monen ihmisen avioliittoon.

    Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinulla tai kenelläkään muullakaan pitäisi olla jotain syytä estää jotakin muuta toimimasta niin, ainakaan lakiteknisen toteutuksen näkökulmasta. Moraaliset näkökulmat ovat erikseen, ja niistä saa itse kukin olla sitä mieltä mitä huvittaa. Siinäkin tietysti täytyy muistaa se, kuinka ulottuva on yksilön tai yhteiskunnan keskimääräinen moraalikäsitys suhteessa yksittäisen yksilön moraalikäsitykseen.

    Moniavioisuus on arvovalinta, ei lakitekninen ongelma.

  19. Niko Lipsanen 11.8.2010 klo 1:07:

    Jukka nyt tekopyhästi selittää, että yhteiskunnan pitäisi sallia eri tyyppiset avioliitot, vaikka hän itse edellä (#7) oli sitä mieltä, että säteittäiset moniavioliitot pitäisi rajata sallittujen ulkopuolelle (siis se muslimimalli). Kyseessä on kuitenkin varmasti maailmanlaajuisesti kaikkein yleisimmin sovellettu moniavioisuusratkaisu.

    Siitä, että hyväksytään sotkuista lainsäädäntöä, on seurauksia koko yhteiskunnalle – ei pelkästään niille, jotka tuollaisiin sotkuisiin liittoihin sitoutuisivat. Sotkujen setviminen vaatii resurssia, ja niihin kuluisi meidän kaikkien verorahoja.

    Jukka vain itsepintaisesti, mutta mitenkään perustelematta, väittää, ettei moniavioisuus ole lakitekninen ongelma. Hän ei kuitenkaan tarjoa mitään ratkaisua niihin ongelmiin, joita tässä keskustelussa on esitetty.

  20. Jukka 11.8.2010 klo 11:27:

    jaaha, Niko ei joko osaa lukea tai ei ymmärrrä lukemaansa.

    Lopetan täältä tähän. Huono keskustelu.

  21. ruso 21.8.2010 klo 9:08:

    Minun ehdotukseni oli, että kahden sijaan useampi voisi olla avioliitossa. Muun voisi laissa pitää ennallaan.

    Ko lain toinen pykälä toteaa puolisoiden (sana pitäisi moniavioisuudessa muuttaa: esim jos kolme, niin “kolmasosaloiden”) yhdenvertaisuuden. Tästä mielestäni seuraa (jos ei periaattellisesti niin ainakin käytännössä, mikä riittänee, koska Nikokin liikkuu käytännöllisten ongelmien tasolla), että useamman henkilön virallisessa suhteessa kaikki ovat suhteessa kaikkien kanssa. Näin ollen Matti ja Maija eivät voi ottaa rinnalleen Pekkaa tai Irmaa, ellei molemmat halua.

    En ole missään vaiheessa väittänyt, että kaikkien mallien tulisi käydä ja muu olisi syrjivää. Esimerkiksi jo nykyisessä laissa olevat ikärajat on ihan perusteltu rajoitus.

    Tällä huomiolla tai reunaehdolla nähdäkseni jokainen Nikon mainitsema ongelma ratkeaa. Kolmella tai neljällä jakaminen ei ole sen kummempaa kuin kahdella. Jukka ehtikin tuoda kaiken olennaisen jo esille.

    Ja se itsensä naiminen. Se on jo mahdollista. Tarkoittaa, ettei mene naimisiin ollenkaan. Jako: 100% itselle.

  22. Niko Lipsanen 21.8.2010 klo 9:58:

    Ei se nyt ihan noin mene.

    Ko lain toinen pykälä toteaa puolisoiden (sana pitäisi moniavioisuudessa muuttaa: esim jos kolme, niin ”kolmasosaloiden”) yhdenvertaisuuden. Tästä mielestäni seuraa (jos ei periaattellisesti niin ainakin käytännössä, mikä riittänee, koska Nikokin liikkuu käytännöllisten ongelmien tasolla), että useamman henkilön virallisessa suhteessa kaikki ovat suhteessa kaikkien kanssa.

    Eikös kyseessä nyt ollut, että vaadit tuota lakia muutettavaksi? Eihän silloin voi vedota siihen, mitä siinä nyt sanotaan.

    Tai no, haluat, että muuta ei muuteta. Mutta ovatko osalot erivertaisessa asemassa siinä tapauksessa, jos sopimus antaa kullekin osapuolelle yhtälaiset oikeudet naida myös muita osaloita?

    Mielenkiintoista sinänsä, että haluat kuitenkin pitää globaalisti kaikkein yleisimmän moniavioisuuden muodon kiellettynä.

    Näin ollen Matti ja Maija eivät voi ottaa rinnalleen Pekkaa tai Irmaa, ellei molemmat halua.

    Entä tällainen tilanne: Maija haluaisi rinnalleen Matin ohella Pekan, mutta Matti on hetero eikä halua homoliittoon. Mattia ei kuitenkaan haittaa, jos Maija menisi naimisiin myös Pekan kanssa. Sinun mielestäsi tällainen ei kuitenkaan kävisi, vaan Matin olisi joko mentävä naimisiin myös Pekan kanssa tai estettävä Maijaa saavuttamasta onneaan.

    Eikö Maijan kaksiavioisuuden kieltäminen ole aivan yhtä mielivaltaista kuin se, että ylipäänsä kielletään moniavioisuus?

    Tällä huomiolla tai reunaehdolla nähdäkseni jokainen Nikon mainitsema ongelma ratkeaa. Kolmella tai neljällä jakaminen ei ole sen kummempaa kuin kahdella.

    Höpö höpö. Avioero ei ole jakolaskua. Jos olisi, niin kuinka ihmeessä kahdenkin ihmisen avioeroista saadaan niin sekavia oikeusjuttuja aikaan?

    Jos haluaa erota kahden hengen liitosta, täytyy erota yhdestä ihmisestä. Jos haluaa erota kuuden hengen liitosta, täytyy erota viidestä ihmisestä. Väitätkö oikeasti, ettei viidestä ihmisestä eroaminen ja siinä yhteydessä omaisuuden järjestelyt ja mahdollisista huoltajuuskysymyksistä sopiminen olisi monta kertaluokkaa hankalampaa kuin yhdestä ihmisestä eroaminen?

    Lisäksi todennäköisesti lähes kaikissa moniavioliitoissa avioero olisi edessä. Nykyisin kahden hengen liitoista kai jo lähes puolet päättyy eroon. Jos eroon päätyvien suhteiden määrä moniavioliitoissa olisi sama, niin kuuden hengen liitossa, jossa on siis 15 kahdenvälistä suhdetta, todennäköisyys sille, että ainakin jokin noista menee poikki, lähentelee jo kovasti yhtä. Todennäköisyys on varsin suuri jo kolmen hengen liitossa, jossa on siis kolme keskinäistä ihmissuhdetta.

    Nuo liitot todennäköisesti jäisivät kuitenkin siinä määrin marginaaliseksi ilmiöksi, että niistä ei pääsisi muodostumaan aivan valtavaa ongelmaa. Suhteessa määräänsä ne kuitenkin työllistäisivät oikeuslaitosta ja muita viranomaisia suhteettoman paljon.

    Väitit myös, että asettamasi rajoitus vastaisi kaikkiin esittämiini käytännön ongelmiin. Se ei pidä paikkansa. Esimerkiksi Kelaa moniavioisuus työllistäisi myös tuossa mallissa suhteettoman paljon, kun esimerkiksi osaloiden tuloja pitää selvitellä, kun yksi osaloista tarvitsisi toimeentulotukea tms. Lisäksi kommuuneista pitäisi arvioida, ovatko ne sittenkin tosiasiassa moniavoliittoja, millä olisi vaikutusta asumistukiin.

    Kuinka lasten huoltajuus menisi moniavioliitossa? Voisiko siellä tehdä sisäisen adoption niin, että kaikki osalot lapsen huoltajia? Entä olisivatko avioliitossa syntyneen lapsen huoltajia automaattisesti kaikki avioliiton osapuolet, kuten nykyisinkin?

  23. Niko Lipsanen 21.8.2010 klo 10:24:

    Puutun vielä yhteen Ruson epäloogisuuteen:

    En ole missään vaiheessa väittänyt, että kaikkien mallien tulisi käydä ja muu olisi syrjivää.

    Onhan se väistämättä syrjivää, jos tietynlaiset moniavioiset suhteet ovat sallittuja, mutta toisenlaiset eivät. Koko moniavioisuuden mahdollistavan lakivaatimuksen perusteena kuitenkin on, että moniavioista liittoa haluavia ei saa syrjiä (ymmärtääkseni myös sinulla?). Onhan se silloin täysin epäjohdonmukaista vaatia sellaista moniavioisuuslainsäädäntöä, joka de facto syrjii valtaosaa niistä, jotka moniavioliittoon voisivat haluta.

  24. ruso 22.8.2010 klo 9:00:

    Jos se on kerran niin työllistävää, niin eikö sitten koko instituutio pitäisi lakkauttaa?

    En nyt vaan näe esteitä sille, miksi nykyisen lain kahdenvälisyys ei olisi muutettavissa monenväliseksi.

  25. Niko Lipsanen 22.8.2010 klo 11:10:

    Ruso murjaisi:

    Jos se on kerran niin työllistävää, niin eikö sitten koko instituutio pitäisi lakkauttaa?

    Niin, sitähän minä tuossa merkinnässäni yllä kirjoitin. Avioliiton laajentaminen moniavioiseksi edellyttää joko suhteettoman suurta byrokratiaa tai sitten avioliiton roolin karsimista niin, että koko instituution olemassaolo voidaan lopulta kyseenalaistaa.

    Avioliitto on kuitenkin siinä määrin suosittu ja monien hyödyllisenä pitämä instituutio, että en romuttaisi sitä vain, jotta polyamorikot eivät tuntisi itseään syrjityiksi.

    En nyt vaan näe esteitä sille, miksi nykyisen lain kahdenvälisyys ei olisi muutettavissa monenväliseksi.

    Eihän niitä näe, jos ei halua nähdä. Voisit aloittaa vaikkapa vastaamalla niihin ongelmakohtiin, joita olen edellä esitellyt.

  26. Io 4.9.2010 klo 21:03:

    Eikös lukumääräneutraalissa avioliitossa ole kyse siitä, että kussakin avioliitossa voi olla n kappaletta osapuolia, jotka olisivat joko kaikki toistensa kanssa keskenään suhteessa tai vain joihinkin muihin avioliiton osapuoliin? Ei kai suinkaan ollut kyse siitä, että henkilö saisi solmia useita avioliittoja, ja näin ollen muodostaa kuvailtua “verkostoa”? Lukumääräneutraalia avioliittoa voi oikeastaan puolustaa tai vastustaa vasta, kun se on määritelty tarpeeksi hyvin.

  27. Niko Lipsanen 5.9.2010 klo 2:46:

    Määrittely tosiaan jää lukumääräneutraalin avioliiton kannattajilta yleensä tekemättä. Syynä varmaan on, että siinä on aina vaarana, että joutuu puhumaan asiaakin, kun on konkreettisia argumentteja, joihin tarttua. On paljon helpompi vain paistatella jossakin yleissuvaitsevaisessa moraalisäteilyssä kuin setviä tosiasiallisia ongelmakohtia.

    Koska jotakuinkin ainoa moniavioisuuden (ryhmäavioliittojen, lukumääräneutraalin avioliiton tai miksi ikinä kukakin sitä haluaa kutsua) puolesta esitettävä argumentti on se, ettei saa syrjiä, niin yritin tietysti muotoilla tähän sellaisen mallin, joka olisi mahdollisimman vähän syrjivä. Siksi sen piti mielestäni kattaa niin kimppamalli, muslimimalli kuin verkostomallikin. Osa moniavioisuuden kannattajista ei varmaankaan kannata näitä kaikkia, mutta harva viitsii asiaa tarkemmin argumentoida.

  28. ruso 5.9.2010 klo 10:05:

    Katsoin määritelleeni niin, että useamman henkilön avioliitossa kaikki ovat aviossa kaikkien kanssa. Lainaus: “Minun ehdotukseni oli, että kahden sijaan useampi voisi olla avioliitossa. Muun voisi laissa pitää ennallaan.”

  29. Niko Lipsanen 5.9.2010 klo 19:09:

    Sen olet määritellyt, se pitää paikkansa. Et kuitenkaan ole perustellut, miksi mielestäsi on tarkoituksenmukaista rajata se noin ja syrjiä siten esimerkiksi muslimeja. Et myöskään ole vastannut Maija-Matti-Pekka-esimerkkiin, vaikka itse sen alunperin keskusteluun nostitkin.

    Mutta tarkastellaan nyt sitten tuota sinun ehdotustasi. Oletan nyt, että mielestäsi tuo avioliiton osapuolten lukumäärää koskeva maininta on muutettava muissakin kohdissa Avioliittolakia, koska muutenhan tulkinta olisi täysin absurdi. Tai ehkei sillä ole niin väliä, sillä absurdiahan tämä joka tapauksessa on.

    25 §:ssä säädetään avioerosta. Laki ei tunne osittaisavioeroa, vaan liitto päättyy joko kokonaan tai ei pääty ollenkaan. Edellä sanomastasi voidaan varsin yksiselitteisesti päätellä, että et vaadi tähän muutosta. Jos kuuden hengen avioliitosta yksi haluaa omille teilleen, niin koko avioliitto päättyy eroon. Sama koskee tietysti myös sitä, jos yksi avioliiton osapuolista kuolee.

    Omaisuus on tietysti tässä yhteydessä ositettava. Sitä voivat vaatia myös kuolleen osapuolen omaiset (35 §).

    Tuomioistuimen on myös alettava oma-aloitteisesti selvittämään, kuinka avioerotapauksissa lasten huoltajuus järjestetään (32 §).

    Huomattava on myös, että avioeron osapuolilla on oikeus esittää vaatimuksia lapsen huoltamisesta ja tapaamisoikeudesta (31 §). Koska lakia ei mielestäsi pidä muuttaa, ja korostat kaikkien osapuolten tasavertaisuutta, niin lienee ymmärrettävä niin, että tämä oikeus pitäisi olla kaikilla osapuolilla riippumatta siitä, keitä lapsen vanhemmat ovat. Odotettavissa on siis varsin mutkikkaita huoltajuuskiistoja.

    Tässä oli vain muutama nopeasti poimittu esimerkki. Nämä olivat kaikki Avioliittolaista, ja jo niistä pykälistä saadaan aikaiseksi aikamoinen soppa, jos niitä yritetään tulkita moniavioisissa liitoissa. Lisäksi avioliiton oikeusvaikutuksissa on runsaasti mainintoja myös muissa laeissa ja asetuksissa, jotka tekevät kokonaisuudesta entistäkin sekavamman.

    Henrik, ehdotuksesi on täysin toteuttamiskelvoton.

  30. Niko Lipsanen 5.9.2010 klo 19:24:

    Väännetään vielä esimerkkiä rautalangasta:

    On kuuden hengen avioliitto. Yksi osapuolista, Maija, kyllästyy hommaan, ja vaatii eroa. Koko avioliitto purkautuu ja tehdään ositus. Maijalla on lämpimät suhteet Matin ja Irman tyttäreen, ja niinpä hän vaatii tämän huoltajuutta. Tyttö itse haluaa tätä, koska on vanhempiensa kanssa huonoissa väleissä, mutta vanhemmat vastustavat. Seuraa pitkä huoltajuusriita.

    Lopulta homma saadaan pussiin ja viisi jäljelle jäänyttä menevät uudestaan naimisiin. Kestää pari kuukautta, ja Kalevi saa sydänkohtauksen ja kuolee. Kuinka ollakaan, Kalevi oli porukan varakkain osapuoli ja osa avio-osaloista on ollut taloudellisesti riippuvaisia hänestä. Kalevilla on kuitenkin myös joukko rahanahneita muita omaisia, jotka haluavat perintöä itselleen. Avioliitto purkautuu jälleen kerran, koska yksi osapuoli on kuollut, ja tällä kertaa muiden juridisten systeemien lisäksi kaupan päälle saatiin mehevä perintöriita.

    Neljä jäljelle jäänyttä päättävät kuitenkin vielä jatkaa yhteiseloa, ja he menevät taas keskenään naimisiin. Myöhemmin he tutustuvat Markukseen, ja kaikilla synkkaa hyvin keskenään. Kaikki ovat yhtä mieltä, että Markuksen olisi tultava mukaan avioliittoon ja Markuskin on halukas. Koska aikaisempi avioliitto on kuitenkin este uudelle liitolle, on kaikkien taas kerran otettava avioero. Siinä yhteydessä Irmalle iskee kiusaus, eikä hän enää haluakaan uuteen liittoon porukan kanssa, ja vaatii avio-osuutensa kaikkien omaisuuksista. Taas kerran riidellään.

    Tällaista se moniavioinen arki mitä todennäköisimmin olisi, jos Ruso saisi ehdotuksensa läpi. Ei kannata silti ottaa kovin henkilökohtaisesti, sillä eivät muiden ehdotukset sen parempia ole. Moniavioisuudesta seuraisi vain jatkuvia avioerojen sarjoja sellaisillekin, jotka itse olisivat avioliittoihinsa aivan tyytyväisiä, ja kohtuuttoman suuri rasitus oikeuslaitokselle. Asianajajat sen sijaan myhäilisivät ja kerryttäisivät isot palkkiot pankkitileilleen.

  31. ruso 5.9.2010 klo 22:09:

    Toisin sanoen sinulla ei ole periaatteessa mitään vastaan. Hyvä on, kokeillaan ja katsotaan. Veikkaan, että moniavioisten liitot olisivat harvinaisia ja niiden yhteiskunnallinen merkitys vähäinen. Ja siis jälleen kerran yksi syy vähemmän vastustaa.

  32. Niko Lipsanen 6.9.2010 klo 9:50:

    En ole periaatteellisuuksista mitään sanonut. Tuo on oma tulkintasi. Näissä käytännön asioissakin vaan on aivan riittävästi syitä vastustaa esitystä.

    Vastustan aivan periaatteellisella tasolla sellaista lainsäädäntöä, joka lisää byrokratiaa ja sekavuutta. Minusta järjestelmän pitäisi olla yksinkertaisempi eikä monimutkaisempi.

    Toista isoa kysymystä käsittelin sinun aihetta käsitelleen merkintäsi kommenteissa. Siinä kyse on siitä, että koska moniavioisuus käytännössä mahdollistaa etenkin alfaurosten haaremit, niin se tekee yhteiskunnasta epävakaan. Moniavioiset yhteiskunnat ovat yleensä epävakaita, koska niissä on paljon naisettomia ja turhautuneita miehiä. Nämä ovat otollisia aiheuttamaan kaikenlaista levottomuutta.

    ***

    Minua kummastuttaa, miksi sinun on niin vaikea vastata suoriin kysymyksiin. Et ole vieläkään kertonut, MIKSI sinun mielestäsi juuri esittämäsi malli moniavioisuuteen on se, mitä pitäisi ajaa, ja miksi muut moniavioisuustyypit eivät ole toivottavia. Et myöskään puolusta malliasi sitä esitettyä kritiikkiä vastaan, vaan sivuutat argumentit ikään kuin niitä ei olisi edes olemassa.

  33. ruso 7.9.2010 klo 8:17:

    siksi etten näe sille esteitä, en periaatteellisia, en käytännöllisiä.

    Periaate: ei pidä estää, ellei painavia syitä.

    Käytäntö: veikkaan mallin jäävän joka tapauksessa marginaaliseksi terävistä huomautuksistasi huolimatta.

    Miksi tämä malli? Kyse yhdestä perheyksiköstä ja sen koosta, ei useammasta perheiden verkostoista. Otin alunperin kantaa vain edelliseen, en jälkimmäiseen. Kysyttyäsi vastasin kuitenkin jo aiemmin: avio-osioiden tasavertaisuuden nimissä (olit tästä eri mieltä).

    Avioliitot lisäävät byrokratiaa ja sekavuutta. Sillä argumentilla koko instituution voi lopettaa (esimerkiksi voisi ottaa tapasi mukaan vaikka Matin ja Mervin). En lopettaisi sittenkään. Olemme jo nyt moniavioisia sarjassa, pienellä muutoksella voisimme olla sitä rinnan.

  34. Niko Lipsanen 7.9.2010 klo 13:57:

    Periaate: ei pidä estää, ellei painavia syitä.

    Miten painavia niiden syiden pitäisi olla, jos nuo edellä esitetyt eivät kelpaa?

    Miksi tämä malli? Kyse yhdestä perheyksiköstä ja sen koosta, ei useammasta perheiden verkostoista.

    Rajauksesi ei ole yhtään vähemmän mielivaltainen kuin sekään, että rajataan avioliitto vain kahden hengen väliseksi. Jos täysivaltaisia aikuisia ei saa estää keskenään sopimasta moniavioliittoa, niin miksi heidän oikeuksiaan pitää sitten rajoittaa hyväksymällä vain tietyntyyppiset moniavioisuusmallit? En näe, miksi säteittäinen moniavioliitto tai verkosto oli sen epätasa-arvoisempi kuin kimppamallikaan.

    Avioliitot lisäävät byrokratiaa ja sekavuutta. Sillä argumentilla koko instituution voi lopettaa

    Kahden hengen avioliitto vähentää byrokratiaa ja sekavuutta, koska se antaa valmiin formaatin hoitaa parisuhteen oikeudelliset vaikutukset, jotka muutoin pitäisi sopia erillisillä sopimuksilla. Sen sijaan moniavioliitto ei vähennä, vaan lisää byrokratiaa (syistä, jotka olen aiemmin tässä ketjussa luetellut).

    Vastustan byrokratian lisäämistä, ja siksi vastustan moniavioliittoja.

    Lisätään vielä, että moniavioisuus johtaisi siis joko siihen, että

    A) Lainsäädäntö ja etenkin sen tulkinta monimutkaistuu monella kertaluokalla, ja jos moniavioliittoja syntyy vähänkään merkittävämpi määrä, niin oikeuslaitos kuormittuu ja avioeroasianajajat rikastuvat. Ja vaikka moniavioliitot pysyisivätkin äärimarginaalisena ilmiönä, niin ne vähät tapaukset kuormittaisivat oikeuslaitosta suhteettoman paljon.

    tai

    B) Jotta vältetään tilanne A), on avioliiton merkityksiä karsittava, jolloin avioliiton oikeusvaikutus vähenee ja siitä tulee juridisessa mielessä symbolinen asia, ehkä lähinnä kihlaukseen verrattava. Tasa-arvon nimissä tämä tietysti koskisi myös pariavioliittoja.

  35. Kake 24.12.2010 klo 4:57:

    Vastustan byrokratiaa, siis vastustan asioita, jotka lisäävät byrokratiaa nykyisen lainsäädännön puitteissa. Hyvää joulua, Niko! <3

  36. Niko Lipsanen 19.7.2011 klo 17:01:

    Vihreiden nuorisojärjestö kannattaa lukumääräneutraalia avioliittoa (ks. esim. IL 19.7.11).

    ViNOn periaateohjelmassa sanotaan:

    Avioliittolakia on muutettava siten, että laki ei määrittele puolisoiden sukupuolta eikä lukumäärää.

    Tuossakaan ei oteta kantaa siihen, hyväksytäänkö vain ns. kimppamalli (eli se, mitä esim. Ruso ajaa takaa) vaiko myös ns. muslimimalli, jossa jonkin henkilön avio-osaloiden ei tarvitse olla keskenään naimisissa. Tämä tuntuu olevan lukumääräneutraaliuden vaatijoiden keskuudessa yleinen ongelma: ei määritellä, sitä mitä halutaan.

  37. ruso 20.7.2011 klo 12:21:

    Vastaavasti persu-nuoret näkevät vihreiden kannanoton osana islamisaatiota. Höpöhöpö.

  38. Niko Lipsanen 21.7.2011 klo 1:37:

    Voi siinä sitäkin sivussa tulla mukana. Tuskin se kuitenkaan vihreiden nuorten mielessä koviin suoraan on ollut, eivätköhän he vain ole ajatelleet jotakin kimppakivaa ja pähkäilleet mielipiteitä, joita esittämällä voisivat kuulostaa radikaaleilta. Islamista punertavanvihreillä, joita vinolaiset kai pääasiassa ovat, tuntuu olevan varsin naiivi käsitys.

  39. Niko Lipsanen 29.1.2012 klo 2:03:

    “Moniavioisissa kulttuureissa on enemmän sosiaalisia ongelmia kuin yksiavioisissa kulttuureissa, kertoo tuore tutkimus” (HS 29.1.12). Hyvä huomioida tässä keskustelussa tämäkin.