Lipsanen & Ruso

Kaksi julkista estetiikkaa koskevaa ehdotusta

1. Rakennustaidetta vain signeerattuna
Pari päivää sitten huomioni kiinnittyi erikoiseen plakaatiin. Ihan tavallisen asuintalon pääoven pielessä kerrottiin talon piirtäneen arkkitehdin nimi. Arvioin taloa tarkemmin. Ei hääppöinen. Maisemaa se ei pilannut, mutta ei kaunistanutkaan. Suunnittelija oli kuitenkin laittanut nimensä peliin. Hän seisoi sen takana.

Tämän pitäisi olla yleinen sääntö tai tapa. Rakennustaide tulee signeerata, kuten muussakin taiteessa on tapana. Jos tuherrusta ei kehtaa nimiinsä ottaa, ei sitä pidä toteuttaa toistenkaan kiusaksi. Nimimerkin takaa tai anonyyminä on helppo huudella, toista on kirjoittaa ja toteuttaa omalla nimellään.

2. Kuolematon auto-design estradille
Valtiolla on koko joukko virkoja, joiden toimituksessa auto on tarpeellinen. Presidentti on kulkenut pitkään mersulla, jonka jatkeena ministereiden ja korkeiden virkamiesten vankkureina nähdään usein bemareita, audeja ja volvoja. Mustia tietenkin, mutta useimpien modernien autojen tapaan toivottaman rumia.

Tässä olisi rako kulttuuriteolle. En tiedä miten systeemi tarkalleen toimii, mutta oletettavasti kalusto uudistetaan tasaisin väliajoin. Tämä sirkus voitaisiin osittain korvata hankkimalla edullisesti vanhat, pitää niitä hellästi ja edustaa näyttävästi.

Esimerkiksi presidentilliseen tyyliin sopisi 60-luvun Lincoln Continental tai brittiläinen Bentley. Alemmilla tasoilla voitaisiin mennä vaikkapa Citroen DS:llä tai viimeisillä oikeilla Jaguareilla (xj6 series1). Juoksevien asioiden hoidossa voisi joukon jatkeena palvella aina niin rakastetut kupla tai Mini. Tilaa tarvittaessa alkuperäinen kleinbus on ehdoton. Nobel-juhlaan saapuisin pyhimyksenä.

Vanhoihin autoihin liittyy myös poliittisia viestejä: a) niin sanottu kehitys ei aina ole kehitystä, b) tienvarteen jäätäessä ymmärretään, ettei kaikkea voi aina suunnitella ja c) puksuttaessa ymmärretään, että ilman kiirettäkin pärjätään. Vanhat autot eivät ole kuitenkaan taaksepäin katsomista. Niistä monet ovat olleet vallankumouksellisia innovaatioita ja teollisen muotoilun mestarinäytteitä, siis inspiraationlähteitä myös modernille Suomelle.

Keskustelu

Yhteensä 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Kaksi julkista estetiikkaa koskevaa ehdotusta”

  1. e.e.maa 20.12.2010 klo 10:32:

    Huvittava mielikuva Rusosta arvioimassa taloa tarkemmin ja toteamassa “Ei hääppöinen”.

  2. Jgr 27.12.2010 klo 15:17:

    Arkkitehtien lisäksi nimien allevetäjiksi pitää vaatia rakennuttajaa ja hänen edustajaansa suunnitteluprosessissa (rakennuttamiskonsultti). Heillä usein suurempi vastuu suunnitelmien laadusta ja sopivuudesta.