Uusimmassa Ylioppilaslehdessä (17/2011, s. 19) on tutkijahaastattelu, jossa Suomen historian dosentti Anu Lahtinen kertoo tutkimuksistaan ja näkemyksistään. Juttu on valitettavasti verkossa vain hankalassa digipaperimuodossa, joten en linkitä suoraan artikkeliin. Lainaan tähän kohdan, joka särähti pahasti silmääni:
Hän [Lahtinen] uskoo, että jos suomalaiset tuntisivat historiansa paremmin, yhteiskunnallinen keskustelu esimerkiksi talouskriisistä tai ruotsin kielen opiskelusta olisi fiksumpaa.
…
Tutkija on sitä mieltä, että jos Ruotsin vallan ajan historiaa opetettaisiin enemmän ja oppilaat olisivat tietoisia maansa menneisyydestä, he ymmärtäisivät paremmin, miksi pakkoruotsia opiskellaan.
Lehtiartikkeleihin on toki syytä suhtautua tietyllä varauksella. Yleensä toimittaja (tässä tapauksessa Veera Voutilainen) joutuu tiivistämään haastateltavan sanomiset ydinkohtiin. Siksi kokonaisuuden kannalta tärkeitä yksityiskohtia saattaa jäädä pois. Välillä toimittaja vain yksinkertaisesti ymmärtää väärin tai tulkitsee sanotun niin omasta viitekehyksestään, että kyse on lopulta enemmän toimittajan kuin haastateltavan näkemyksestä.
Lopputulos on, että toimittajan tekemän muokkauksen jäljiltä haastateltavan näkemykset vaikuttavat yleensä yksiselitteisemmiltä ja yksinkertaisemmilta kuin ne todellisuudessa ovat.
Nämä rajoitteet huomioiden ei henkilöidä tätä juttua tämän enempää Lahtiseen. Nuo ajatukset, jotka artikkelissa on laitettu hänen nimiinsä, ovat kuitenkin varsin tyypillisiä laajemmassakin pakkoruotsikeskustelussa.
Luulenpa, että lähestulkoon kaikki pakkoruotsikeskusteluun osallistuvat tietävät, että Ruotsin valtakunta hallitsi vaihtelevin rajoin satojen vuosien ajan nykyisin Suomena pitämäämme aluetta, ja että hallintokielenä tuolloin oli ruotsi. Se, miksi sen perusteella pitäisi ymmärtää pakkoruotsin tarpeellisuus, jää kuitenkin hyvin hämäräksi.
Ylioppilaslehden jutusta huokuu kovin tutuksi käynyt asenne, että pakkoruotsin vastustaminen jo sinänsä riittää tekemään keskustelusta epärakentavaa, junttimaista tai milloin mitäkin. Ensin pitäisi tuntea historiaa, ja sen perusteella – joidenkin selvittämättä jätettyjen loogisten askeleiden kautta – ymmärtää pakkoruotsin tarpeellisuus. Vasta kun ollaan yhtä mieltä siitä, että pakkoruotsi on kannatettava asia, voidaan käydä fiksua keskustelua.
Toki ymmärtäminen ja samaa mieltä oleminen eivät ole tarkalleen ottaen samoja asioita, vaikka niitä usein melko lailla synonyymisesti käytetäänkin. Jonkin näkökannan voi ymmärtää, vaikkei sitä hyväksyisikään. Ymmärtämistäkin tosin auttaisi kummasti, jos kannan esittäjät joskus vaivautuisivat perustelemaan sen vähän yksityiskohtaisemmin kuin vain viittaamalla epämääräisesti puutteelliseen historiantuntemukseen.
Vaikka tulkittaisiin “ymmärtäminen” tässä yhteydessä suopeasti siten, että se ei edellytä samanmielisyyttä, niin perusasetelma pysyy: pakkoruotsin kannattajien mielestä keskustelu on fiksua ja rakentavaa vain ja ainoastaan silloin, kun kaikki keskustelijat jakavat heidän lähtökohtansa. Muiden on ymmärrettävä heidän näkökulmansa, mutta toisin päin se ei ole mitenkään välttämätöntä.
Niko Lipsanen 10.12.2011 klo 1:11:
Minustakin keskustelu olisi paljon fiksumpaa, jos kaikki osapuolet ymmärtäisivät heti alkuunsa, että pakkoruotsi on tarpeetonta.
Kumitonttu 10.12.2011 klo 9:31:
Minä kun olen kuvitellut, ettei historiaa tarvitse 60-70 -lukujen vaihdetta ja peruskoululakia pidemmälle mennä ymmärtääkseen pakkoruotsin taustan. Urkki K. Kekkonen ja poliittinen eliitti laajemminkin pelästyi tarjahalosten ja erkkituomiojien vasemmistoradikalismia ja osaksi Suomen pitämistä “länsimielisenä”, nuorison tuli oppia ruotsinkieli. Ajatus oli tuohon aikaan ihan hyvä, mutta ajat muuttuvat.
Timo Riitamaa 10.12.2011 klo 10:49:
Pakkoruotsin kannattajien argumentit aiheuttavat lähes säännönmukaisesti empatiasta johtuvaa vaivaantunutta kiemurtelua.
Kävin itse suomea äidinkielenään puhuvista vanhemmista huolimatta ruotsinkielisen ala-asteen, osaan kieltä, eikä aiheeseen siksi liity minulla mitään sellaisia henkilökohtaisia traumoja, joiden kantajiksi pakkoruotsin vastustajat usein tunnutaan ainakin lausumatta lokeroitavan.
Minusta on ihan ok että valtio päättää miten montaa kieltä koulussa on opiskeltava, mutta se ei minulle ihan aukea, miksi valtio päättää mitkä nämä nimenomaiset kielet ovat.
Ja kyllä, olen sitä mieltä että ketään ei pitäisi pakottaa englanninkaan opiskeluun (vaikka pitäisin kyllä maailman valtakielen oppimatta jättämistä hyvin hölmönä).
Niko Lipsanen 10.12.2011 klo 14:58:
Tässähän nyt on käynnissä harvinaisen fiksu keskustelu: jaamme kaikki saman lähtökohdan pakkoruotsin tarpeettomuudesta, vaikka joidenkin nyanssien suhteen voikin olla säätämistä.
Silti minusta ei olisi mitenkään erityisen junttia tai epäfiksua, vaikka tähän tulisi jatkoksi joku pakkoruotsin kannattajakin – toki sillä edellytyksellä, että hän olisi valmis myös perustelemaan kantansa.
Kumitonttu 10.12.2011 klo 18:50:
No ei kun siis, minähän kannatan pakkoruotsia. On väärin, että pakkoruotsia ei opeteta esimerkiksi Amerikassa ja Australiassa. Kaikkien maiden lasten tulisi saada oppia ruotsia. Olof Palmen ajatukset aukenevat vain ruotsiksi samalla tavalla kuin profeetta Muhammedin vain arabiaksi.
e.e.maa 12.12.2011 klo 12:27:
Siinähän se ratkaisu tulikin rivien välissä sanottua: Ruotsinkielen opiskelu tulisi sisällyttää osaksi historian kursseja. Sitä voitais opiskella ainakin kahdessa kohtaa: ensin pikakatsaus siinä kun tutustutaan hieroglyfeihin ja muihin historiallisiin kirjoitustapoihin / kieliin, ja syventävät kolmen viikon opinnot voisi olla Ruotsi-Suomen valtakuntaa käsiteltäessä.
Juha Vilhelm Lehtonen 13.12.2011 klo 21:50:
Ruotsin kielen opetusta voitaisiin integroida myös musiikinopetukseen, vois laulaa jonkin jaa måå du leeva-laulun. Muistan laulaneeni jopa ranskalaisia lauluja ala-asteella.. alouette tai jotain.
Nykymuotoinen pakkoruotsi on tuhlausta
ja voimavarojen haaskausta.
Ehkä sen voisi korvata viikon matkalla Ahvenanmaalle..tai Närpiöön.. leirikoulumuodossa.
Action 7.1.2012 klo 22:04:
Toisaalta eipä tässä oikein kukaan tee mitään pakkoruotsin poistamisen eteenkään.
Siksipä tässä pitääkin tehdä asialla jotain. Näinhän ovat toimineet ja toimivat mm. vihreä-liike, Greenpeace tai Animalia. Eivät hekään marmattaneet vain keskenään vaan harrastivat konkreettista toimintaa. Sitä tämäkin vaatii.