Helsingin kaupunginhallituksessa istuva Hannu Oskala (vihr) kirjoittaa blogissaan Malmin lentokentästä: “Jos Malmin ilmailijat omistaisivat tonttinsa itse, olisi lentokentän paikalla ollut asuinalue jo pitkään.”

Niinpä. Oskalan varovaisen arvion mukaan Malmin lentokentän alle jäävä maa-alue olisi Ylen vuosibudjetin eli noin puolen miljardin euron arvoinen – ja siihen vielä ympäröivä melualue päälle. Yksityinen maanomistaja ei tuollaisella paikalla pitäisi kannattamatonta lentokenttätoimintaa.

Oskalan esittämä argumentti on kovin tuttu monesta muustakin paikasta. Talin golfkenttä on usein mainittu esimerkki. Samaa on sanottu, ja todennäköisesti perustellusti, myös kotini vieressä sijaitsevasta Hietalahden telakasta. Jos telakka omistaisi maan itse, siinä ei enää olisi telakkaa.

Jos jollekin tuollaiselle paikalle on saanut juurrutettua oman toimintansa ja vieläpä alihintaisella vuokralla, niin eihän siitä tietystikään halua luopua. Kustannukset, tai tulonmenetykset, kun koituvat tuolloin kaupungin veronmaksajille.

Helsingin kaupunki on Helsingin ylivoimaisesti suurin maanomistaja: se omistaa noin 62 prosenttia kaupungin maa-alueista. Kaupungilla ei ole yleensä ollut tapana myydä omistamaansa maata, vaan pikemminkin ostaa sitä lisää. Ajatuksena on ollut, että kun kaupunki omistaa maan, se voi helpommin myös päättää, mitä se sillä tekee.

Paradoksaalisesti on kuitenkin käynyt juuri päinvastoin. Kaupungin omistamilla maa-alueilla toimintaansa harjoittavat vuokralaiset ja näiden ympärille kerääntyneet intressiryhmät jarruttavat kaavoitusta paljon enemmän kuin omistustensa arvosta kiinnostuneet yksityiset maanomistajat ikinä tekisivät.

Olisiko kaupungin siis syytä oppia näistä esimerkeistä ja muuttaa maanomistuspolitiikkaansa? Olisiko sittenkin parempi jatkossa myydä maata vuokraamisen sijaan? Näin vältettäisiin tulevaisuuden malmit, talit ja telakat.

Kuvassa on Malmin lentokentän katselutasanne. Otin kuvan 8.7.2006.