Lipsanen & Ruso

Avioliiton valtiollisesta asemasta

Häät Ukrainassa

Avioliittolakia haluttaisiin taas kovasti uudistaa. Toimittaja ja luontokuvaaja Tuomo Björksten harmittelee Havaintovihko-blogissaan, että keskustelun osallistujilta ei löydy ”halukkuutta ymmärtää toisen osapuolen ajatus- tai arvomaailmaa”.

Hänellä on mielenkiintoinen ehdotus: poistetaan koko kiistanalainen käsite ”avioliitto” lakitekstistä ja tehdään kaikista liitoista valtion silmissä rekisteröityjä parisuhteita.

Avioliittokeskustelussa on kyse muustakin kuin avioliiton käsitteestä, mutta kukaan tuskin voi kiistää avioliitto-sanan symbolista merkitystä asissa. Ajatus siitä, että tämä kovin latautunut käsite jätettäisiin kokonaan pois lakitekstistä, on houkutteleva.

En kuitenkaan ymmärrä Björkstenin ja monen muun keskustelijan intoa laittaa kaikki vihkiparit tekemään ylimääräinen kierros maistraatin kautta, kun nykyään pappi voi kätevästi hoitaa myös vihkimisen valtiollisbyrokraattisen puolen. Jos pappien vihkioikeus on jotenkin epätasa-arvoista joidenkin vihkimisoikeudettomien tahojen kannalta, niin annetaan oikeuksia muillekin. Tästä aiheesta olen kirjoittanut aiemminkin.

Vaikka en tyrmääkään Björkstenin ehdotusta avioliitto-käsitteen poistamisesta lainsäädännöstä, niin esitän silti oman, vaihtoehtoisen näkemykseni: pidetään avioliitto ja rekisteröity parisuhde erillisinä juridisina käsitteinä, mutta tehdään molemmista sukupuolineutraaleja. Ero olisi sitoutumisen asteessa.

Rekisteröity parisuhde vastaisi nykyistä avioliittoa. Avioliitto taas vastaisi sellaista vanhan ajan liittoa, jota ainakin osa konservatiiveista kaipaa: lupaukset uskollisuudesta kuolemaan saakka eivät olisi pelkkää sanahelinää vaan juridisesti pitäviä sopimuksia. Sopimus olisi edelleen mahdollista purkaa, mutta silloin sopimuksen rikkoneelta osapuolelta voisi vaatia korvauksia esimerkiksi omaisuutta jaettaessa. Avioliiton ulkopuoliset suhteet ja perheväkivalta katsottaisiin tietysti sopimusrikkomuksiksi.

Toki voidaan ajatella niin, että kirkossa annettu lupaus uskollisuudesta kuolemaan saakka tai ainakin sekä myötä- että vastamäessä on annettu nimenomaan Jumalalle ja siten siitä myös vastataan Hänelle eikä valtiolle. Toisaalta liberaalista näkökulmasta on ongelmallista, että valtio rajoittaa ihmisten sopimusvapautta. Jos jotkut haluavat tehdä juridisesti sitovamman avioliittosopimuksen kuin mitä nykyinen laki mahdollistaa, sen pitäisi olla mahdollista.

Avioliiton yhteiskunnallista asemaa uhkaa enemmän se, että sen voi nykyisin solmia niin kepeästi, kuin se, että puolisot voisivat olla samaa sukupuolta. Kirkko voisi (ja sen on syytäkin) tietysti jatkossakin pitää kiinni omista kriteereistään ja olla vihkimättä samasukupuolisia pareja.

Muista oikeuksista, kuten adoptiosta ja sukunimistä, voitaisiin sitten päättää erikseen (eli mitkä kaikki ovat mahdollisia rekisteröidyissä parisuhteissa ja mitkä vain avioliitoissa). Varmaankin, vaikka adoptiomahdollisuus annettaisiin myös rekisteröidyn parisuhteen solmineille, niin adoptiota myönnettäessä etuna pidettäisiin sitä, jos pariskunta on sitoutunut toisiinsa vahvemmin avioliiton kautta.

En silti vastusta Björksteninkään ehdotusta. Se tosin ei ratkaisi sopimusvapauteen liittyviä ongelmia.

Kuvassa hääväki on menossa sisään kirkkoon Lvivin kaupungissa Ukrainassa.

Keskustelu

Yhteensä 8 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Avioliiton valtiollisesta asemasta”

  1. Erkka Peitso 1.3.2013 klo 11:02:

    ”Jos jotkut haluavat tehdä juridisesti sitovamman avioliittosopimuksen kuin mitä nykyinen laki mahdollistaa, sen pitäisi olla mahdollista.”

    Ei tähän tarvita eritasoisia liittolakeja. Jokainen voi jo nyt tehdä avioehdon jos haluaa.

  2. Niko Lipsanen 1.3.2013 klo 12:48:

    Hieman huonosti muotoilin asian, kun tuossa jutussa keskityin puhumaan lähinnä omaisuuden jakamisesta. Enemmän kyse oli siitä, että solmittu liitto olisi juridisesti pitävämpi, eli siitä irtisanoutuminen olisi hankalampaa: siis sellainen vanhan ajan avioliitto, jonka perään monet konservatiivit kaipailevat. Sellaista ei avioehto mahdollista.

    En myöskään ole varma, onko avioehtoon nykyisin mahdollista tehdä sellaisia ehtoja, joissa omaisuuden jako riippuu siitä, kumpi eron laittaa vireille tai sen mukaan, jos avioliitto katkeaa väkivaltaisuuteen tai pettämiseen. Tai varmaan tuollaisia voi kirjoittaa, mutta olisivatko ne eron tapahtuessa pitäviä?

  3. Kumitonttu 1.3.2013 klo 19:19:

    Toisaalta liberaalista näkökulmasta on ongelmallista, että valtio rajoittaa ihmisten sopimusvapautta.

    Sopimusvapautta tärkeämpää on huolehtia, että kaikilla osapuolilla on tasavertainen mahdollisuus osallistua sopimusneuvotteluun eli olla tasavertainen sopijaosapuoli. Hiukan kärjistettynä, torpparin mikä tahansa sopimus katovuonna voi olla heikompi kuin hyvänä satovuonna. Avioliitossa islamissa naisen mahdollisuus neuvotella kannaltaan hyvä tai edes tasavertainen sopimus on heikko, joten mielekkäämpää olisi ”sopimusvapauden” sijaan puhua tasavertaisesta ”market entrystä” tai ”market exitistä”.

    Jos jotkut haluavat tehdä juridisesti sitovamman avioliittosopimuksen kuin mitä nykyinen laki mahdollistaa, sen pitäisi olla mahdollista.

    Niin, tämä on juuri sharialain ongelma meikäläisestä näkökulmasta. Jos nainen – mistä syystä tahansa – on valmis sopimaan omalta kannaltaan hyvin epäedullisen sopimuksen, niin yhteiskunnan ei tule tukea ”sopimusvapautta” vaan sopijaosapuolten vapautta (suhteessa toisistaan).

  4. Niko Lipsanen 3.3.2013 klo 3:19:

    Suomessa naiset ovat tasavertaisia sopimuskumppaneita, joten en näe, mikä tässä olisi ongelma. Šarialaki tuskin on olennainen tässä yhteydessä.

    Sinänsä Kumitontun kommentti on kuitenkin aiheellinen, koska enhän minäkään täyttä sopimusvapautta kannata. Toisin kuin vaikkapa bloggaajakumppanini Ruso, vastustan lukumääräneutraalia avioliittoa siihen liittyvien ongelmien vuoksi. Valtion ei ole syytä sotkea itseään moiseen suohon.

    Tämäkin ehdotus kahdesta eri tasoisesta parisuhdesopimuksesta on enemmän pohdintaa kuin varsinainen ehdotus. Sovitteleva luonne kun olen, niin pyrin hakemaan tässä asiassa kompromissia vastakkaisia näkökulmia edustavien ääriänkyröiden välistä.

  5. Lepotila zZ 10.3.2013 klo 21:43:

    Björkstenin ehdotus oli asioita selkeyttävä, sinun ehdotuksesi on niitä monimutkaistava. On vaikea nähdä perustetta tällaisille kahden tason avioliitoille.

    Yksilöt voivat tietenkin luvata toisilleen mitä tahansa ja kirkotkin voisivat käyttää omia sanktioitaan eronneisiin (maksut tai erottaminen seurakunnasta tms.). Valtiovallan tuskin kuitenkaan kannattaa osallistua siihen millään tavalla.

    Jos A ei halua enää olla B:n kanssa, ei B:kään enää halua olla A:n kanssa, koska kuka täysijärkinen tahtoisi jakaa elämänsä vastentahtoisen kanssa? Jos he eivät halua olla yhdessä tulisiko valtiovallan pakottaa heidät siihen, koska he yhdessä sitoutuivat siihen aikaisemmin?

    Onko edes tarpeellista selvittää oliko se A, joka ensimmäisenä ei halunnut olla B:n kanssa, vai oliko se sittenkin B, joka teki A:n olot niin hankalaksi, että A haki eroa? jne. jne.

    Jos A ja B ovat vanhempina kykenemättömiä pitämään lupauksiaan, miksi pitäisi olettaa, että he olivat nuorempina kyvykkäitä tekemään loppuelämäänsä koskevia lupauksia? Antaa heidän sopia asiat keskenään uudelleen – se ei ole muilta pois.

    Kirkon ja valtion roolin eriyttämistä kannatan. Se saattaisi olla jopa hyväksi kirkolle, joka voisi olla uskollisempi omille arvoilleen, vaikka ne eivät kaikkia miellyttäisikään. Kirkko voisi aivan vapaasti päättää ketä se vihkii ja ketä ei. Ja niille, joita kirkon päätös ei miellyttäisi, löytyisi varmasti vaihtoehtoinen kirkko tai muu yhteisö, jonka arvot miellyttäisivät enemmän.

  6. Niko Lipsanen 10.3.2013 klo 22:28:

    Ranskassa on käytössä kaksi eri tasoista juridista parisuhdesopimusta, jotka molemmat ovat mahdollisia erisukupuolisille pareille. Samasukupuoliset voivat solmia vain kevyemmän pacte civil de solidarité -liiton.

    On siis olemassa jo länsimainen esimerkki siitä, että voi olla kahden eri tasoisia juridisia parisuhdemalleja. Tämä oli mielessäni, kun tätä ehdotusta hahmottelin.

    Kyseessä on kuitenkin lähinnä ajatelma, jonka takana en erityisen vahvasti ole itsekään. Tarkoitus oli lähinnä heittää idea ilmaan ja katsoa, tarttuuko siihen joku.

    Tarkoituksenani oli vastata siihen huoleen, jota on esitetty avioliiton asemasta instituutiona. Taustalla oli ajatus, että avioliiton purkamisen helppous tekee siitä instituutiona heikon. Siksi esitin mallin, jossa vapaaehtoisesti sidoksesta voi tehdä vahvemman ja esitin avioliitto-käsitteen varaamista vain näille vahvemmin solmituille liitoille.

    Mutta kuten sanottua, minulle riittää, että Jumalan kasvojen edessä ja seurakunnan läsnäollessa annetuista lupauksista uskollisuudesta aina kuolemaan asti tai niin myötä- kuin vastamäessä vastataan vain näille tahoille. En vaadi, että siihen sotketaan maallista juridiikkaa mukaan.

    Käytetäänkö muuten siviilivihkimisissä vastaavanlaisia ilmaisuja? Kerran ole sellaisessa Suomessa ollut, mutta en muista, minkälaisia sanamuotoja käytettiin. Jos tuollaisia ilmaisuja käytetään, niin mille taholle niistä silloin vastataan?

  7. Lepotila zZ 10.3.2013 klo 23:49:

    Oliko ehdotuksesi, että samansukupuolen edustajat voivat solmia vain kevyemmän liiton? En tunne Ranskan lain historiaa, mutta vaikea sille on keksiä muuta perustetta kuin kompromissin luominen: Samansukupuoliset voivat virallistaa parisuhteensa, mutta eivät sentään samalla tavalla kuin heteroparit.

    Instituutio ei voi pitää kahden ihmisen yhteiselämää mielekkäänä ja siinä mielessä yhdentekevää, kuinka vahva se on. Pitkät avioliitot voivat olla merkkejä hyvästä yhteiselämästä, mutta hyvää yhteiselämää tuskin voidaan ylläpitää ”vahvoilla instituutioilla”.

    En tiedä siviilivihkimisen sanamuodoista. Käytännössä kuitenkin tehdään sopimus, joka kumman tahansa on mahdollista purkaa – vastaamatta siitä kenellekään. (Yhteisen omaisuuden jako ja lasten huoltajuus ovat erillisiä asioita.)

  8. Niko Lipsanen 11.3.2013 klo 0:01:

    Oma ehdotukseni poikkeaa Ranskan mallista nimenomaan siinä, että molemmat mallit olisivat avoimia sekä eri- että samasukupuolisille pareille. Avioliitosta tekisi avioliiton tuossa mallissa se, että se olisi liittona juridisesti vahvempi – ei se, miten sen solmivien puolisoiden sukupuolet menevät.

    Ranskan lainsäädännön taustalla on ollut nimenomaan tuo, että on haluttu tehdä kevyempi järjestely, joka on mahdollinen myös samasukupuolisille pareille. Se on kuitenkin mahdollinen myös erisukupuolipareille, ja valtaosa sen solmineista tällaisia onkin. Tämä osaltaan kertoo siitä, että ainakin jonkinasteista kysyntää eri tasoisille parisuhdesitoumuksille on olemassa.

Kirjoita kommentti

 

TWITTER @nlipsane

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO