Suomen jäykkien työmarkkinoiden eurooppalaistamiseksi suunniteltu paikallinen sopiminen näyttää vesittyvän, mikä ei tosin liene kovin suuri yllätys. Jos alan työehtosopimus edellyttää luottamusmiestä, on paikallisen sopimisen ehtona, että sellainen työpaikalla on – siinäkin tapauksessa, että sen enempää työnantaja tai työntekijätkään eivät kyseisen sopimuksen osapuolia olisi.
Pääministeri Juha Sipilä kirjoittaa blogissaan, että “luottamusmies edustaisi vain työpaikan työntekijöitä, ei ammattiosastoa tai ammattiliittoa.” Tämä on kuitenkin vain silmänlumetta, koska luottamusmiehen on edelleen kuuluttava ammattiliittoon. Jos luottamusmies ei toimi, kuten liitto haluaa, voi liitto tai sen paikallisosasto hänet erottaa. Tämän jälkeen hän ei enää ole luottamusmies.
Kyseessä ei ole mikään teoreettinen uhka: niskuroivan luottamusmiehen erottaminen on keino, jota ay-liike on ennenkin käyttänyt. Se, että luottamusmiehen asema on turvattu suhteessa työnantajaan, mutta ei suhteessa ammattiliittoon, kertoo hyvin selvästi sen, ketä luottamusmies edustaa. Luottamusmies ei edusta työpaikan työntekijöitä vaan liittoa.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että paikallisessa sopimisessa asiat sovitaan jatkossa paikallisesti Hakaniemessä (kuvassa).
P.S. Kannatan uudeksi valtiovarainministeriksi Elina Lepomäkeä. En usko, että hänkään saa ihmeitä aikaan, mutta aika paljon olisi sekin, jos saisi aikaan edes jotakin. Tällaiseen silmänlumenäpertelyyn, mitä tämän hallituksen toiminta on tähän asti ollut, Suomella ei enää ole varaa.
Mika Mustonen 2.6.2016 klo 22:58:
Uskomatonta, että porvarihallitus kehtaa noin onnetonta “ratkaisua” paikalliseen sopimiseen edes yrittäjille ehdottaa.
Kyllä Elina Lepomäki todella tarvittaisiin hallitukseen noiden nykyisten “kävelevien kompromissien” tilalle / avuksi.