Kruunusillat on tuleva joukkoliikenneyhteys, jossa raitiovaunuilla pääsee siltoja pitkin Hakaniemestä Sompasaaren ja Korkeasaaren kautta Kruununvuorenrantaan Laajasaloon. Rakentamisesta on jo päätetty, mutta moni haikailee edelleen lauttavaihtoehdon perään.
Esimerkiksi Helsinkiläisten Helsinki -Facebook-ryhmässä jotkut innokkaat jaksavat vielä kannattaa Kruunuvuorenrannan joukkoliikenneyhteyksien järjestämistä lauttayhteydellä Katajanokan kärkeen ja siitä eteenpäin raitiovaunulla. Kirjoitin kommentin keskusteluun, ja kopioin sen myös tähän alle.
Tarkastellaanpa laajasalolaisten yhteyksien vaihdollisuutta eri vaihtoehdoissa.
1. Bussit Herttoniemen metroasemalle:
Ilman vaihtoja pääsee Herttoniemeen.
Yhdellä vaihdolla pääsee metroon ja Herttoniemestä lähteviin busseihin. Keskustaan pääsee yhdellä vaihdolla.
Kahdella vaihdolla pääsee eri puolille pääkaupunkiseutua.
Kolmella vaihdolla pääsee lähes kaikkialle pääkaupunkiseudulla.
2. Lautta Kruunuvuorenrannasta Katajanokalle
Vaihdotta pääsee Kruunuvuorenrantaan.
Yhdellä vaihdolla pääsee Katajanokan kärkeen.
Kahdella vaihdolla pääsee keskustaan.
Kolmella vaihdolla pääsee eri puolille pääkaupunkiseutua.
Neljällä vaihdolla pääsee lähes kaikkialle pääkaupunkiseudulla.
3. Raitiovaunu Kruunusiltojen kautta
Vaihdotta pääsee Hakaniemeen ja keskustaan.
Yhdellä vaihdolla pääsee eri puolille pääkaupunkiseutua.
Kahdella vaihdolla pääsee lähes kaikkialle pääkaupunkiseudulla.
Lisäksi on huomioitava, että vaihtoehdoissa 2 ja 3 myös vaihtoehdon 1 yhteydet ovat käytössä, sillä bussit Herttoniemeen kulkevat joka tapauksessa (vaikkakin ehkä vähän harvemmin). Siten lauttavaihtoehdossakin laajasalolaiset pääsevät vähemmillä vaihdoilla keskustaan bussi-metroyhdistelmällä Herttoniemen kautta kuin lautalla.
Lauttayhteys on ideaalinen Kruunuvuorenrannassa lauttaterminaalin vieressä asuvalle henkilölle, joka käy töissä Katajanokalle. Se on myös kohtalaisen kelvollinen yhteys useille muillekin, jotka asuvat lyhyen kävelymatkan päässä lauttaterminaalista. Muille lautalla matkustaminen on korkeintaan mukavaa vaihtelua kauniina kesäpäivinä.
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.