Sosiaali- ja terveysministeriön tilaamassa selvityksessä suositellaan päivähoidon kuntarajojen avaamista (STM 22.12.09). Tarkoitus on lisätä vanhempien vapautta päivähoitopalvelun valinnassa.
Se, että tällaiseen tarvitaan selvitys, kertoo jo paljon siitä, kuinka absurdia julkisen sektorin touhu on. Yksityiselle palveluntarjoajalle ei tulisi mielenkään rajoittaa asiakaskuntaansa joidenkin mielivaltaisten hallinnollisten rajojen perusteella. Julkisella puolella se on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Ongelma olisi helppo ratkaista [...]
Kaupunki
Julkisen sektorin kankeat rajat
Kuinka pelastetaan pienet ruokakaupat?
Kauppojen aukioloja päätettiin sitten vapauttaa. Sillä voi olla kohtalokkaita seurauksia monille pienille kaupoille. Kun isotkin marketit saavat pitää ovensa auki sunnuntaisin, merkitsee se väistämättä, että pienet menettävät sunnuntaiasiakkaitaan.
Pienten kauppojen säilyminen on kuitenkin tärkeätä. Niiden katoaminen pidentäisi kauppamatkoja ja lisäisi yhteiskunnan autoriippuvuutta.
Pienet kaupat myös avaavat ovensa aamulla aikaisemmin ja sulkevat ne illalla myöhemmin kuin isot. Esimerkiksi [...]