Lipsanen & Ruso

Koulutus

Oikeutta iltavirkuille

Pari päivää sitten uutisissa kerrottiin, että ”iltaihmiset ovat älykkäämpiä, mutta aamuihmiset pärjäävät paremmin” (VU 19.7.10). Tutkimuksen, jonka on tehnyt Heidelbergin yliopiston biologian professori Christoph Randler, mukaan aamuvirkut kertoivat haastatteluissa iltavirkkuihin verrattuna saavansa paremmin asioita tehdyksi ja tekevänsä enemmän pidemmän tähtäimen urasuunnitelmia. Jo aiemmin Randler on selvittänyt, että aamuvirkut saavat koulussa parempia arvosanoja ja pääsevät parempiin [...]

Humpuukitiede

Dekkarikirjailija Reijo ”Vares” Mäki pitää naistutkimusta humpuukina. En puutu tieteenalan mahdolliseen turhuuteen tai sen ansioihin. Sen sijaan Mäki huomauttaa Suomella menevän taloudellisesti kohtuullisen hyvin, kun kerran moiseen on varaa. Tämä on mielenkiintoisempaa. Tarkastellaan tieteellisyyttä tässä valossa. Ollakseen tieteellistä, tutkimuksen tulee olla autonomista, kriittistä ja julkista. Ensimmäinen tarkoittaa, että tutkimuksen ensisijaisena tehtävänä ei ole palvella poliittisia [...]

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO