Kymmenisen vuotta sitten olimme faijan kanssa raitiovaunussa menossa kyläilemään Töölöön. Ajoimme pysäkin ohi, faija heristi sormeaan ja totesi pilke silmäkulmassa: ”tämä on enne, meidän on mentävä Janoiseen loheen oluelle!”
Oluttuoppien jälkeen alkoi sataa, faija heristi sormeaan ja totesi: ”jälleen enne, meidän on jäätävä toisille!” Janoisesta lohesta poistuttuamme hän opetti hymyssä suin, että enteisiin kannattaa uskoa, koska niitä voi tulkita kuten haluaa.
Kuinka oppi tulee ymmärtää? Ihminen on pyrkinyt selittämään maailmaa, ottamaan todellisuuden käsitteellisesti haltuunsa – siis luomaan järjestystä monimutkaiseen todellisuuteen. Lopputulokset tunnetaan uskontoina, maailmakatsomuksina, filosofioina ja tieteenä. Maailmanselityspyrkimyksissä kauneus on nähty järjestyksessä.
Hulvaton enneoppi on kauneuden näkemistä epäjärjestyksessä, välttämättömyyksien sijaan satunnaisuuksissa, yllätyksissä ja odottamattomassa. Parhaita ovat päivät, jolloin aamulla ei osaa sanoa, minne päätyy – kun valtaväylien sijaan löytää itsensä sivukortteleista. Enneoppi ei oleta järjestystä, eikä siis sellaista maailmaan aseta.
Holtittomalta tuntuva enneoppi ei ollut tarkoitettu yhteiskunnalliseksi kannanotoksi, mutta olisiko siitä jotain ammennettavissa poliittiseen ajatteluun.
Byrokraattina tunnen, kuinka hallinnossa yritetään epätoivoisesti saada maailman monimuotoisuus ja ihmiselämän kirjo käytännölliseen otteeseen ja algoritmiseen järjestykseen: mikäli edessäsi on tapaus X, toimi näin ja jos edessäsi on tapaus Y, toimi toisin. Ongelmana on, että välistä löytyy aina tapaus Z, jonka asian hoitoon ei ole vielä valmista kaavaa. Kun tällainen luodaan, löytyy jälleen uusi erikoistapaus jne.
Tästä näkökulmasta enneoppi näyttääkin kannustavan suhtautumaan kriittisesti lainsäädännön kaikkivoipaisuuteen, elämän kodifiointiin lakikirjoiksi ja elämän kirjon unohtavaan järjestelmäuskoon. Enteilijä siis improvisoi mieluummin kuin suunnittelee. Suomalainen puhuu maalaisjärjestä ihmetellessään byrokraattisia kummallisuuksia.
Kaikkihan tuntevat kaiken ilon pilaavan matkatoverin, joka yrittää ottaa epätoivoisesti kaiken huomioon ja on laatinut reissulle minuuttiaikataulun. Sellaisen seurassa matkasta tulee suoritus, alkaa hengästyttää. Elämäksi kutsuttua matkaa ei saa suoritukseksi typistää!
Ehkä enneoppi onkin ollut pieni siemen niille vasta paljon myöhemmin kehittyneille yhteiskunnallisille ajatuksilleni, joita olen kutsunut valtioepäilyksi.
Lipsanen 24.10.2005 klo 11:50:
Eikö ongelma ole pikemminkin se, että vaikka kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin olisikin valmiit toimintakaavat, niin kaikilla hallinnollisilla toimenpiteillä on myriadi toisiinsa vaikuttavia sivu- ja kerrannaisvaikutuksia. Siitä johtuen ja kaikesta suunnittelusta huolimatta ratkaisujen todelliset vaikutukset ovat arvaamattomia.
cybbis 25.10.2005 klo 11:20:
Täyttä asiaa tämä kirjoitus!