Lipsanen & Ruso

Sallittu kunnes toisin todettakoon

Hallitus on tehnyt esityksensä tunteita herättäneestä hedelmöityshoitoja koskevasta laista. Esityksen mukaan hedelmöityshoitoja saataisiin antaa mies-nais-parien lisäksi myös yksinäisille naisille ja naispareille (HS 10.11.2005).

Aihe tuntuu jokseenkin vieraalta ja siten siihen liittyvät tunteikkaat puheenvuorotkin puolin ja toisin. Se on kuitenkin mielenkiintoinen esimerkkitapaus lainsäädännön periaatteiden kannalta.

En ymmärrä uskonnollisia puheenvuoroja väitetystä luonnollisesta perhejärjestyksestä isineen ja äiteineen. Kuka on se auktoriteetti, joka kertoo, mikä on luonnollista? Pitäisikö yksinhuoltajien lapset ottaa huostaan? Ovatko sukuelimet todellakin olennaisia lasten kasvatuksessa? Kysymyksiä on loputtomiin.

Toisaalta naisparien tai lasta himoitsevien sinkkujenkaan identiteetti ei oikein avaudu. Heidän valintansa asettaa kuitenkin tunnettuja biologisia esteitä (tai pikemminkin hidasteita) lasten saamiselle. Vierastan joistakin puheenvuoroista heijastuvaa lasten hankinnan välineellistä makua. Lapset eivät nähdäkseni ole kuitenkaan kaupan hyllyiltä subjektiivisten mieltymysten mukaan valittavia tuotteita. Kaikkea ei voi saada.

Kuinka sitten ottaa lainsäädännöllisesti kantaa väittelyyn, joka jää oman ymmärryksen ulkopuolelle? Mikä minä olen moralisoimaan suuntaan tai toiseen? Laki on aina yksilönvapauteen puuttumista (jonkin yhteisön osa päättää koko joukon puolesta) ja siten usein tarpeellisenakin aina periaatteessa epäilyttävää. Siksi tällä kertaa onkin parempi jättää ottamatta lainsäädännöllisesti kantaa – siis sallia, kuten hallitus esittää (tosin säätämällä lain).

Kaikki tuntevat oikeusperiaatteen, jonka mukaan yksilö on syytön, kunnes toisin todetaan. Valtioepäilijänä soveltaisin lainsäädännössä samankaltaisesti periaatetta ’sallitaan, kunnes kiellolle löytyy riittävät perusteet’.

Jonkin toiminnan vieraalta tuntuminen ei ole riittävä peruste toiminnan kiellolle. Esimerkiksi monista vieraalta tuntuvaa oluenjuontia ei olla vakavasti ehdotettu kiellettäväksi. Yleisesti ottaen, todistustaakan tulee olla kieltoja ajavilla.

Kokonaan toinen kysymys on, kuka maksaa viulut. Sallittu ei merkitse välttämättä sellaista subjektiivista oikeutta, että muiden olisi osallistuttava kustannuksiin. Oluenjuonti on sallittua, mutta joudun siitä harmikseni itse maksamaan. Hedelmöityshoidot olkoon sallittuja, mutten mielelläni itse osallistuisi kustannuksiin tilanteessa, jossa jo nyt elossa olevien asioissa riittää tarpeeksi tekemistä.

p.s. Pahoittelen sanan ’sallittu’ käyttöä. Jos joku ei ole missään (valta)asemassa kieltämään jotakin toimintaa, niin ei tämä ole missään asemassa sallimaankaan tätä. En kuitenkaan keksinyt parempaakaan.

Keskustelu

Yhteensä 11 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Sallittu kunnes toisin todettakoon”

  1. Tk 10.11.2005 klo 18:09:

    “Toisaalta naisparien tai lasta himoitsevien sinkkujenkaan identiteetti ei oikein avaudu. Heidän valintansa asettaa kuitenkin tunnettuja biologisia esteitä (tai pikemminkin hidasteita) lasten saamiselle.”

    Aika asenteellista kielenkäyttöä – “himoitseminen” ja “valinnat”. Entä lapsettomat heteroparit? “Himoitsevatko” he lasta jotenkin vähemmän tai eri tavalla? Eikö heillä ole samalla tavalla “biologisia esteitä”? Ja ei kai kukaan ajattele, että sukupuolinen suuntautminen on “valinta” jonka voi halutessaan muuttaa?

    Sivuhuomautuksena: yksin elävä ihminen – mies tai nainen – voi tälläkin hetkellä adoptoida lapsen. Eikö olisi aika outoa, jos yhteiskunta katsoisi sinkun olevan kelvollinen adoptiovanhemmaksi, mutta ei saamaan omaa biologista lasta hedelmöityshoidon avulla?

  2. Lipsanen 10.11.2005 klo 20:08:

    Mistä lähtien sinkkuus on ollut sukupuolista suuntautumista?

    Toisaalta on myös perusteltua, että hoitoa annetaan vain sairauksiin. Mies- tai naisparin lapsettomuuden hoito menee samaan sarjaan kauneusleikkausten yms. kanssa: siinä ei hoideta mitään sairautta. En tosin ole mikään erityisen innokas heteroparienkaan lapsettomuushoitojen puolustaja. Niidenkin pitäisi olla yhteiskunnan prioriteettilistassa pohjimmaisina, koska lapsettomuus ei millään lailla ole uhkaksi kenenkään hengelle tai terveydelle.

  3. Tk 10.11.2005 klo 21:18:

    “Toisaalta on myös perusteltua, että hoitoa annetaan vain sairauksiin.”

    Jos heteroparin mies on kyvytön siittämään lasta ja nainen hedelmöitetään lahjoittajan sukusolulla, kyse ei todellakaan ole miehen sairauden hoidosta vaan jostain aivan muusta – “sairaalle” miehellehän ei tehdä mitään, eikä hänen fysiologinen tilansa muutu millään tavalla.

    Lisääntymiskyvytön heteromies ja lesobonainen ovat molemmat yhtä luonnollisella tavalla kykenemättömiä siittämään lapsia. Toisen tilan näkeminen sairautena ja toisen luonnollisena on poliittinen valinta ja kulttuurinen konstruktio.

    Sinkkuus voi olla sukupuolisen suuntautumisen seuraus ainakin silloin jos ihminen ei koe seksuaalista kiinnostusta sen paremmin miehiä kuin naisiakaan kohtaan.

  4. Lipsanen 10.11.2005 klo 22:18:

    Erittäin hyvä pointti. Tuolla perusteella hedelmöityshoidot voidaan siis evätä heteropareiltakin, koska niissäkään ei hoideta sairautta. Tai siis voidaan laittaa ne samaan sarjaan kauneusleikkausten yms. kanssa. Tosin olen ymmärtänyt, että sellaisiakin hedelmöityshoitoja, joissa hedelmällisyyttä pyritään lisäämään, on olemassa.

    Sinkkuus voi ehkä joissain marginaalisessa tilanteessa olla seurausta aseksuaalisuudesta. Useimmissa tapauksissa kuitenkaan ei. Useimmiten kyse lienee lähinnä siitä, että joko ei kykene hankkimaan kumppania tai sitten ei kelpuuta ketään, jonka voisi saada.

  5. Ruso 11.11.2005 klo 10:33:

    Tk: “Aika asenteellista kielenkäyttöä – “himoitseminen” ja “valinnat”. Entä lapsettomat heteroparit?”

    Aivan oikeita huomioita. Kiitos!

    Vaihdettakoon himoitseminen haluamiseksi. ‘Valinnan’ problematiikan suohon (valitseeko urheilija lajinsa, vai onko laji hänessä jotenkin luonnostaan vai valitseeko laji urheilijansa mainitakseni vain yhden vähemmän tunteita kiihottavan esimerkin) ei ehkä tässä kannata mennä, koska se on väitteeni kannalta irrelevantti ja kokonaan uusi aihe.

    Ja kyllä, sama lastenhankintaretoriikka tuntuu itselleni vieraalta myös heteroparien ollessa kyseessä. En maininnut heitä, koska heillä asiat ovat tässä suhteessa jo järjestyksessä, kun ei tarvitse muiden sallimisia pyydellä.

    Mutta kertaan nyt väitteeni, jotta emme harhaudu sivupoluille.

    1. Kuvittelen olevani päättäjä ja pohdin lakiesityksen X edessä painanko JAA vai EI.

    2. Lakiesityksen X aihealue tuntuu vieraalta, en saa otetta kiistakumppanien kokemusmaailmasta (esimerkkitapauksessa varmasti osittain siksi, etten ole nainen enkä ole ajatellut asialle mitään tehdä). Maailma on täynnä itselleni vieraita tuntuvia asioita: deathmetal, ooppera, monet uskonnolliset toimitukset, nykyinen automuotoilu (ensiksi mieleentulleita)…

    3. Kieltääkö vaiko sallia?

    4. Todistustaakka on kieltoa ajavilla. Vieraalta tuntuminen ei ole peruste kieltää (en siis kieltäisi oopperaa enkä deathmetalliakaan)

    Kieltäjän tulisi pystyä osoittamaan sallimisen muodostaman uhan. Tässä hallituksen hedelmöityshoitolakiesitystä vastustavat ovat nähdäkseni surkeasti epäonnistuneet.

    Mille se on uhka? Ilmeisesti heidän kuvalleen ihanneperheestä. Mutta entä kun muut eivät näytä jakavan tuota ihannekuvaa. Eihän nämä muutkaan ole kieltämässä heidän oikeuttaan pyrkiä perinteiseen ydinperheeseen.

    Konsensus lienee siitä, että lapsi tarvitsee ainakin yhden vanhemman. Siitä, mitä vanhemmalla ymmärretään, voidaan jo kiistellä. Lakiesityksen vastustajat ymmärtävät sen käsittääkseni (biologiseksi) isäksi ja äidiksi. Itse ymmärrän sen kasvatusvastuun ottaneeksi, lasta pyyteettömästi rakastavaksi aikuiseksi. Kaltaiselleni koko keskustelu ko. laista näyttää jo lähtökohdiltaan omituiselta.

    Kiistassa on väläytelty jo Raamattuakin päätöksenteon perustaksi. Minä en voi siihen vedota, kun olen vain hiukan sitä selaillut ja siitäkin huonosti ymmärtänyt. Valtiokirkko on muutenkin erikoinen instituutio (ks. aiempi merkintäni “Valtio ja kirkko: ottakaa avioero!”)

    5. Painan äänestysnappia sallimisen puolesta (esimerkkilakiesityksen edessä JAA)

    Väitteeni koski siis ensisijaisesti kannattamiani lainsäädännön periaatteita, eikä itse kiistaa. Tosin kohdassa 4 tulin ottaneeksi hiukan kantaakin.

    Ja edelleen kokonaan toinen kysymys on, kuka lystin maksaa. En itse mielelläni osallistuisi veronmaksajana hedelmöityshoitojen kustannuksiin tai se olisi tärkeysjärjestyksessäni varsin alhaalla (analogisesti oluenjuonnen kanssa, jota ei edes ehdoteta yhteiskunnan kustannettavaksi, vaikka sitä kuinka toivoisin!).

  6. Mirva Haltia 11.11.2005 klo 16:06:

    Erinomaisen hienosti jäsennelty pohdinta, kiitos, herätti ajatuksia.

    Haluaisin, että otettaisiin täälläkin kantaa lain siihen kohtaan, jossa puhutaan sperman/munasolun luovuttajan yksityisyydestä, sillä laissa tällä hetkellä pohditaan lähinnä sitä minkä ikäisenä lapsella olisi oikeus tietää luovuttajan henkilöllisyys, eikä lainkaan sitä onko se alunperinkään okei. Mielestäni se ei ole, siitä Ruotsissa on esimerkkiä huru mycke…

  7. Ruso 13.11.2005 klo 16:41:

    Kiitos kiitoksista!

    Pelottaa vastata kysymykseesi vieläpä näin julkisesti ja kirjallisesti dokumentoiden, kun aihe todellakin tuntuu itselleni niin vieraalta. Lukijoita on kuitenkin palveltava ja yritän vastata jo aiemmin sanomani pohjalta. Pohdin siis, mitä aiemmin sanomastani näyttäisi seuraavan.

    Yhteiskunnalliset kiistat ovat usein intressiristiriitoja. Intressiristiriita syntyy, kun yhden toiveen toteuttaminen sulkee pois toisen. Sitten pitäisi valita.

    Kysymyksessäsi ovat vastakkain luovuttajan toive pysyä anonyyminä ja lapsen oletettu (huom: vain oletettu) toive saada tietää biologinen alkuperänsä. Vielä syntymättömän lapsen oletetun toiveen toteuttaminen vaatisi anonyymin luovutuksen kieltoa.

    “Sallittu kunnes toisin todettakoon” -periaatteesta näyttää seuraavan todistustaakka, jossa olisi perusteltava biologisen alkuperän tuntemattomuuden haitallisuus. Onko tästä kellään mitään käsitystä?

    Minun ei tarvitse tähän ottaa kantaa, koska tulin aiemmin kirjoittaneeksi, että “ymmärrän sen (vanhemman) kasvatusvastuun ottaneeksi, lasta pyyteettömästi rakastavaksi aikuiseksi”. Tästä puolestaan seuraa biologisen vanhemmuuden irrelevanssi.

    Eli siis: “Sallittu kunnes toisin todettakoon” -periaatteesta yhdessä käsitykseni vanhemmuudesta kanssa näyttäisi seuraavan, että anonyymin luovutuksen tulisi olla sallittua. Hedelmöityshoitoa ottavien vanhemmille jää näin vastuu päättää lapsen puolesta käyttääkö anonyymiä luovuttajaa vai ei. Tämä ei sikäli ole dramaattista, että vanhemmat joutuvat jatkuvasti ottamaan vastuuta lapsen puolesta.

    Valitettavasti kuvio ei ole ihan näin helppo, koska sen voi kääntää päälaelleen. Anonyymin luovutuksen salliminen merkitsee nimittäin syntyvälle yksilölle kieltoa saada tietää biologinen alkuperänsä. Aaaargh!

    Yksi tapa ratkaista ongelma on ajatella lainsäädännön palvelevan ensisijaisesti nyt elossa olevia. Ratkaisu ei ole tyydyttävä, koska usein politiikan mieli tulee nimenomaan paremman yhteiskunnan rakentamisesta tuleville polville.

    Hieman vastaava ratkaisuyritys on vedota kronologiaan: ajallisesti ensin on edessä kysymys anonyymin luovutuksen kiellosta, ajallisesti vasta toisena lapsen toiveista.

    Kolmas tapa ratkaista ongelma on ajatella kuvio pattitilanteeksi ja todeta, ettei lakia asiasta täten synny, eikä siis laiksi täsmentynyttä poliittista kantaa. Ja vastuu jäisi näin vanhemmille, kuten yllä esitin.

  8. e.e. maa 14.11.2005 klo 11:53:

    “Sallittu kunnes toisin todettakoon” periaate on mielestäni vaarallinen lähestymistapa lainsäädäntöön tai siis jos tulkitsin Ruson ajatuksen oikein, niin lainsäätämättömyyteen.

    Tekniikka kehittyy kaikilla luonnontieteen aloilla huimaa vauhtia ja, jotta homma ei (erästä shakinpelaajaystävääni lainatakseni) lähtisi lapasesta, niin uusia mahdollisuuksia ja niiden seurauksia tulisi tutkia myös pitkällä aikavälillä.

    En siis sälyttäisi todistustaakkaa ainoastaan kieltoa ajavien harteille. Myös asioiden puolesta puhujien tulee pystyä osoittamaan, että uusi teknologia ei ole vaarallinen.

    Tästä esimerkkinä mainittakoon hyönteismyrkkynä käytetty DDT, jonka kehittäjälle myönnettiin jopa lääketieteen Nobel.

    Tältä pohjalta ajateltuna myös hedelmöityshoidon suomia mahdollisuuksia on pystyttävä kriittisesti arvioimaan ilman, että tarvitsee pelätä vanhoillisen patriarkaalisen sovinistisian leimaa otsaansa.

  9. Ruso 15.11.2005 klo 15:13:

    E. E. Maa esittää tärkeän haasteen: kiitos! Äärimmilleen vietynä saamme vastakkaisen periaatteen “sallittu, kunnes…” -periaatteelle: kielletty, kunnes vaarattomaksi todetaan. Voin kuvitella tämänkin olevan vakuuttavasti perusteltavissa.

    En voi vastata, että yhtäältä joskus niin, toisaalta joskus näin. Silloin yleisperiaate vesittyisi, ts. ei olisi enää yleisperiaate.

    Vastakkaisista perusasenteista huolimatta voidaan käytännön päätöksenteossa päätyä kuitenkin konsensukseen. Kemialliset aineet on hyvä esimerkki. Kielto-periaatteen kannattaja ajattelee, että turvallisuus on ensi todettava. Sallivuus-periaatteen kannattaja ajattelee, että yleisesti ottaen on riittävää näyttöä uusien kemiallisten aineiden muodostamista yllätyksistä (esim. tuo DDT), että perusteet alustavalle kiellolle ennen turvallisuuden toteamista (ja siten käsittääkseni touhua jotenkin kontrolloidaankin) on olemassa.

    Päätöksentekoasenteiden ero ilmenee kuitenkin siitä suunnasta, mistä konsensukseen päädytään.

    E. E. Maan lisäys on ansiokas, koska se osoittaa, että sallivuus-periaate ei ole täysin analoginen ’syytön, kunnes toisin todetaan’ –oikeusperiaatteen kanssa (minkä esitin alkuperäisessä kirjoituksessani). Kiellon perusteeksi näyttää nimittäin riittävän kohtuullinen epäily, mikä ei syyllisyyden toteamiseen vielä riitä.

  10. ruso 13.10.2006 klo 13:23:

    Helsinki, 13.10. Politiikka stt 159

    Yksinäiset naiset ja naisparit voivat jatkossakin saada hedelmöityshoitoa. Eduskunta päätti asiasta äänin 105-83 perjantaina. Tulos oli yllättävänkin selvä ja voitto niille, jotka puolustivat vapaamielisempää linjaa.
    Äänestystulos vastaa tältä osin myös sitä, mitä hallitus oli esittänyt. Tiukempi linja pääsi välillä voitolle, kun hallituksen lakiesitystä käsiteltiin eduskunnan lakivaliokunnassa. Siellä enemmistö halusi rajata oikeuden hedelmöityshoitoihin vain miehen ja naisen muodostamille pareille.

    Asiassa tarvitaan vielä eduskunnan suuren valiokunnan kannanotto, mutta yleisen käsityksen mukaan siellä enemmistö tukee nyt voitolle päässyttä kantaa. Suuri valiokunta käsittelee asiaa ensi keskiviikkona.

    Kiistely yksinäisten naisten ja lesboparien asemasta ehti vuosikausia jarruttaa hedelmöityshoitoja koskevan lain aikaansaamista Suomeen.

  11. Toni Heinonen 13.4.2007 klo 0:11:

    Kuinka osuva esimerkki DDT onkaan kiireestä kieltää lailla pelottavia asioita ilman kunnollisia todisteita. Kuten esimerkiksi Wikipedian artikkelista käy selvästi ilmi, on länsimainen DDT-viha varmasti eräs suurimmista syistä yhä jatkuvaan malarian aiheuttamaan inhimilliseen kärsimykseen kehitysmaissa.

    Piste valtioepäilijöille?