Väittelyissä tulisi pysyä asiassa, eikä hyökätä henkilöitä vastaan. Esimerkiksi koulupojan ulkopoliittiseen kritiikkiin ei voi vastata ”sinähän olet vasta koulupoika!” Vastaavasti Niinistön presidentinvaaleissa korostamaa työn teeman uskottavuutta kyseenalaistettiin naureskelemalla hänen työväen presidenttiydelle.
Presidentti Halonen on huolissaan tuloerojen kasvusta. Huolen aiheellisuutta ei siis kumota muistuttamalla hänen vastaanottamasta tuntuvasta palkankorotuksesta. Häntä on kuitenkin syytetty tekopyhyydestä. Miksi se voi sittenkin olla aiheellista?
Poliittisessa toiminnassa akateemiset sormiharjoitukset kohtaavat tositoiminnan, abstrakti kohtaa konkreettisen, teoria kohtaa käytännön ja ideaalit kohtaavat realiteetit. Näin politiikassa sanat ovat tekoja; puheella pyritään vaikuttamaan todellisuuteen. Kääntäen, teot ovat puhetta eli poliittisia kannanottoja.
Halosen siis tiedetään olevan tuloeroista huolissaan. Samalla hän teollaan vastaanottaa palkankorotuksen tulee häntä tekopyhyydestä syyttävien silmissä sanoneeksi ”en ole huolissani tuloeroista”. Kannat eivät voi olla samanaikaisesti voimassa. Ne ovat toisilleen vastakkaiset.
Tällainen uskomusjärjestelmä on sisäisesti ristiriitainen.
Palkankorotus saattaa olla tietenkin paikallaan ja presidenttien kohdalla sitä tarkastetaan rutiininomaisesti yleisen palkkakehityksen mukaisesti kerran kuuteen vuoteen (ks. Tuomiojan merkintä 4.3.2006) virkamiehen esityksestä.
Tällöinkin virkamiehen selän taakse piiloutuminen olisi johtajalta raukkamaista. Tuomiojan mukaan kuitenkin ”presidentti Halosella ei ole ollut asian kanssa mitään tekemistä”.
Eikö presidentti ole sittenkään maamme protokollassa ensimmäisenä?
Lipsanen 8.3.2006 klo 11:56:
Minun on vaikea nähdä tuossa mitään tekopyhää. Jos periaate on, että presidentti ei puutu omaan palkkaukseensa, niin sitten ei puutu. Ei siinä mitään sen kummempaa.
ruso 8.3.2006 klo 13:15:
Tekopyhyyspohdintani koski sitä perinteistä kysymystä tekojen ja puheiden välisestä ristiriidasta. Yritin selvittää, mikä on tekopyhyyskritiikin ajatus.
Palkkakeskustelu on sitten keissi tähän asiaan. Itse keissiinhän en ottanut kantaa.
Niko: “Jos periaate on, että presidentti ei puutu omaan palkkaukseensa, niin sitten ei puutu.”
Minä en puolestani ymmärrä tätä. Onko pressa pomo vai ei? Tai soveltaen nykyiseen: onko Tare arvopomo vai ei?
Tämä kysymys tekee nähdäkseni tekopyhyyskritiikistä mielenkiintoisen.
Tuomo 8.3.2006 klo 17:27:
Jotta tekopyhyyskritiikista paastaan eroon, tietenkin pitaa ulkoistaa valta vallasta:) Samahan koskee paapiirteittain kaikkea poliittista toimintaa, vallan vastuun ulkoistamisessa. Piiloutumista mietintojen, virkamiesesitysten tai selvityksen taakse. Mika on tietenkin luontevaa, koska ihminen joka suoriutuu politiikasta ilman olematta toisinaan tekopyha on valmiiksi kuollut kirjain reaalipolitiikassa:)
Henkilokohtainen vastuu palkkauksesta arvojohtamisessa olisi omalla esimerkilla johtamista. Eli Tare ei suostuisi oman palkkansa nostamista prosentuaalisesti tulokehityksen mukaan, vaan ainoastaan euromaaraisten korostusten mediaanin mukaan.. Mika toisaalta tietenkin olisi tekopyhaa, koska se ei vastaisi normaalia kaytantoa ja luettaisiin populistiseksi:)
Mutta toisaalta, arvot ja tekeminen harvoin kohtaavat. Reilusta globalisaatiosta (ja suomalaisen tyovoiman tarkeydesta) puhuvat arvojohtajat kestitsevat kannattajiaan matalapalkka-tyovoimaa kayttavalla botskilla presidentinvaalien alla. Toisaalta globalisaation luomia etuja korostava toinen arvojohtaja valitsee botskinsa juuri vastakkaisella mentaliteetilla, vaikka haluaa kuitenkin murentaa niita etuja.. 🙂