Lipsanen & Ruso

Asiat hoi! Älkää jättäkö!

Poliittinen keskustelu ei aina älyllisesti innosta. Sitä leimaa ainakin 4 piirrettä, joiden takia joutuu usein pettymään.

1) Pärstäkerroinpolitiikka: Harmittavan usein rakentavaa yhteiskunnallista ehdotusta vastustetaan esittäjänsä vuoksi. Tällöin kriitikot voivat muistuttaa henkilön epäilyttävistä motiiveista, jostain aiemmasta töppäyksestä esittäjän henkilöhistoriassa tai väärästä puoluejäsenyydestä.

Eihän hyvä ehdotus saa mennä vääriin nimiin. Sen sijaan omien puoluetovereiden potaskan edessä vaietaan tai jopa kehutaan varauksetta. Lehdistö ei käsittele itse ehdotusta. Sen sijaan aikaa kuluu mielikuvituksellisiin spekulaatioihin ehdotuksen ajoituksesta ja valtapoliittisista peleistä.

2) Valtaistuinpolitiikka: Erilaisten poliittisten ehdotusten yhteiskunnallisen merkityksen pohdinta saa jäädä jalkoihin, kun kannunvalanta alkaa ja esittäjän valtapoliittinen asema kiinnostaa enemmän. Ajankohtaisena esimerkkinä mainittakoon Vihreiden uusi periaateohjelma, jonka lehdistökäsittely on koskenut lähinnä puolueen asemaa tulevissa hallitusneuvotteluissa.

On syytä muistuttaa kahdesta seikasta. Ensinnäkin, eduskunta on Suomen ylin päättävä elin, ei hallitus. Toiseksi, yhtään paikkaa seuraavaan eduskuntaan ei ole vielä jaettu sen enempää Vihreille kuin Kokoomukselle, SDP:lle, Keskustalle tai muillekaan.

3) Prosessipolitiikka: Poliittiseen sisältökysymykseen vastataan liian usein asian käsittelyhistorialla tai –aikataululla. Esimerkiksi Nato-kysymykseen ei voi vastata vetoamalla voimassaolevaan puolustuspoliittiseen selontekoon ja että seuraavaa valmistellaan siinä ja siinä aikataulussa. Hyviin tapoihin kuuluu vastata kysymykseen, ei kysymyksen vierestä.

4) Syntipukkipolitiikka: Päätöksen kohdatessa epäsuosiota omaa osuutta vähätellään ja muiden osuutta liioitellaan. Tyyppiesimerkiksi käy EU, jonka neuvottelupöydissä osoitetaan tyytyväisyyttä saavutetuista sopimuksista. Kotiin palattaessa valitellaan ja osoitetaan sormella EU:a, vaikka ollaan itse oltu päätöksenteossa mukana.

Pärstäkertoimien, valtaistuimien, päätöksentekoprosessien ja syntipukkien etsinnän sijaan poliittisen keskustelun etualalla tulisi olla itse asiat, siis yhteiskunnalliset parannusehdotukset, niiden perustelut ja vastaväitteet.

Keskustelu

Yhteensä 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Asiat hoi! Älkää jättäkö!”

  1. Jammu Saloniemi 13.6.2006 klo 11:27:

    Aivan hieno analyysi politiikanteosta. Miksi vastustaa hyvää näkemystä tai ajatusta vain sen takia, että sen esittäjä sattuu olemaan erilainen tai poikkeava tai on poliittiselta taustaltaan erilainen. On harmi, että politiikassa kritisoidaan mieluummin henkilöitä kuin ajatuksia. Niinpä kokoomuslaiset voivat leimata vasemmistoliittolaisen esittämän idean vain sillä perusteella, että tuohan on vanha kommunisti tai vielä useimmiten
    vasemmistolainen sen takia, että porvari perkele esittää hyvän ajatuksen. Eli hyvä ajatus, mutta väärä esittäjä. Vastusta esittäjää, niin tyrmäät ajatuksenkin. Kiitoksia vedenpitävästä analyysistä.

  2. ruso 13.6.2006 klo 11:47:

    Kiitos kiitoksista!