Lipsanen & Ruso

Anarkistirähinän silminnäkijä raportoi

Poliisien piiritysketju
Poliisien piiritysrengasta (Niko Lipsanen 9.9.2006)

Menin muutaman puoluekaverin kanssa katsomaan lauantaina pidettyä laitonta Smash Asem -mielenosoitusta ja ottamaan tapahtumasta muutaman kuvan Kansalaisjärjestöjen kuvapankkiin. Paikalle saavuttuamme poliisi alkoi saartaa mielenosoittajia ja kuinka ollakaan, minä ja kaksi muuta seurueemme jäsentä jäimme renkaan sisäpuolelle. Pääsimme siis todistamaan aitiopaikalta, kuinka poliisi Suomessa hoitaa laittoman mielenosoituksen.

Mielenosoituksen tarkoitus jäi ainakin itselleni varsin hämäräksi. Koska se oli Asem-kokouksen aikaan, niin Aasian kysymyksiin ja mahdollisesti ihmisoikeuksiin se varmaan jollain tavalla liittyi. Kukaan tuskin voi kieltää, etteikö Kiinassa ja monessa muussakin Aasian maassa räikeästi loukattaisi ihmisoikeuksia. Yhteyttä ihmisoikeusloukkausten tai ylipäänsä Aasian tilanteen ja Helsingin keskustassa rähinöimisen välillä vain on kovin vaikea käsittää.

Saartorenkaan sisäpuolelle kanssani jäänyt Aki Ahonen kommentoikin asiaa osuvasti Helsingin Sanomien toimittajalle:

“En viitsi edes sanoa, mitä mieltä olen mielenosoituksen tarkoituksesta. Ottaen huomioon mihin Kiina on mennyt 15 viime vuoden aikana, kiitos markkinatalouden, en näe tässä mitään mieltä. Jos haluaa Kiinaan ihmisoikeuksia, miksi tulee tänne pesäpallomailan kanssa”, Ahonen sanoi nähtyään kättä pidempää mielenosoittajan kädessä.

Poliisi kiristi saartorengasta ja jouduimme poistumaan tarkkailupaikaltamme Postitalon portailta. Saartorenkaan ulkopuolelle ei kuitenkaan ollut pääsyä. Varsinaisia anarkisteja paikalla vaikutti olevan vain kourallinen. Suurin osa saartorenkaan sisään jääneistä ihmisistä ilmeisesti oli vain meidän tapaamme tullut seuraamaan mielenosoitusta. Osa yleisöstä tosin kannusti huudoin anarkistiaktivisteja, kun nämä kävivät rähinöimässä poliisien kanssa ja yrittivät murtautua saartorenkaan lävitse.

Jonkin ajan päästä poliisi avasi tarkastuspisteen, jonka kautta pääsi saartorenkaan läpi. Sieltä pääsi kuitenkin kulkemaan vain yksi henkilö kerrallaan. Pisteen eteen kertyi tungosta, ja jonkin ajan kuluttua anarkistit alkoivat heitellä pulloja väkijoukkoon. Ilmeisesti yksi tai kaksi henkilöä sai sellaisen päähänsäkin. Tarkastuspiste suljettiin ja väkijoukko hajaantui. Sama tapahtui toisenkin kerran, kun tarkastuspiste avattiin uudelleen.

Väkijoukko huuteli välillä iskulauseita, kuten “el pueblo unido jamás será vencido“. Surkuhupaisinta oli, kun jotkut lauloivat “ei synny oikeutta ilman taistelua / ei synny taistelua ilman yhteistä rintamaa” ja mukana lauloi myös pace-rauhanlippua pitelevä tyttö. Ilmeisesti ristiriita ei juolahtanut hänelle mieleen.

Reilun kahden tunnin piirityksen jälkeen pääsimme tarkastuspisteen läpi ja siirryimme Lasipalatsille tarkkailemaan tapahtumia ulommalla piiritysketjulla. Poliisin toimintaan ei ainakaan minulla ole juurikaan huomautettavaa. Provosointia en huomannut, joskin poliisien valtava määrä oli ainakin itselleni yllätys. Läpimurtoa yrittäneet anarkistit vietiin linjan taakse roiman näköisin ottein, mutta turhaa väkivaltaa ei siinäkään nähdäkseni käytetty. Tarkastuspisteitä olisi kuitenkin voinut olla useampi, jotta renkaasta olisi päässyt nopeammin ulos eikä olisi altistunut väkijoukon seassa anarkistien heittelemille pulloille.

Anarkistiaktivistien toiminnasta en osaa löytää mitään ymmärrettävää. Murti-Bingin Matti yrittää ainakin selittää. Ihmetyttää myös, mitä niiden ihmisten päässä liikkui, jotka sivusta kannustivat aktiiviporukan rähinöintiä.

Keskustelu

Yhteensä 13 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Anarkistirähinän silminnäkijä raportoi”

  1. Tapio Laakso 10.9.2006 klo 11:51:

    Sellaista asiaa kuin “laiton mielenosoitus” ei ole olemassa. Esimerkiksi mielenosoituksen jättäminen ilmoittamatta ei tee mielenosoituksesta laitonta.

  2. matti 10.9.2006 klo 14:35:

    Smash Asemin järjestäjät kutsuivat nettisivuillaan ihmisiä aiheuttamaan sekasortoa Helsingin kaduille, ja neuvoivat heitä naamioitumaan. He saivat täsmälleen mitä halusivatkin, eli provosoitua. Minun mielestäni tämän porukan harrastama räyhääminen (ja myöhemmin sitten itku poliisin ylireagoinnista) on ollut aika kyllästyttävää seurattavaa jo pitkään. Tietysti heillä on samanlainen oikeus mielensä osoittamiseen kuin esimerkiksi uusnatseilla.

  3. Timo Riitamaa 10.9.2006 klo 16:39:

    “Poliisin toimintaan ei ainakaan minulla ole juurikaan huomautettavaa.”

    No jos piiritetyistä on varovaisenkin arvion mukaan yli puolet sivullisia, luulisi että jopa kokoomuslaisella tarkkailijalla olisi hieman huomautettavaa.

  4. Niko Lipsanen 11.9.2006 klo 2:57:

    Tapio Laaksolle: Olet varmaankin oikeassa. Rikosnimikkeenä epäiltäneen mellakkaa tai sellaisen valmistelua.

    Timo Riitamaalle: Kuten kirjoitin, niin sivullisten ulospääsyn poliisi olisi voinut hoitaa paremmin. Sinänsä en kritisoi sitä, että piiritykseen alunperin joutui sivullisia. Siellä tuskin oli kovin monia sellaisia, jotka eivät olisi tienneet mistä on kyse tai tienneet, että poliisi oli nimenomaisesti kehottanut välttelemään mielenosoituspaikalla oleilua. Ilmeisesti siellä myös kehotettiin kuulutuksin joukkoa hajaantumaan ennen piiritystä, mutta sitä emme kuulleet, koska saavuimme paikalle vasta juuri ennen kuin poliisi aloitti piiritysrenkaan rakentamisen.

  5. Ajattelija 11.9.2006 klo 20:02:

    Tapio Laaksolle: Yleisen tilaisuuden ilmoittamatta jättäminen tai annettujen rajoitusten ja/tai määräysten huomiotta jättämisellä syyllistyy kokoontumislaissa tarkoitettuun kokoontumisrikkomukseen. Myös järjestyslaki saattaa tulla kyseeseen. Kokoontumislain vastainen mielenosoitus on katsottavissa siten laittomaksi.

  6. maxim Gorki 12.9.2006 klo 6:29:

    Kokoomuslaisten uteliaisuus antaa aihetta epäillä,että SMASHIN takana oli
    oikeistolainen provokaatio. Eli siis SUPO ja oikeisto kutsui porukan koolle ja
    poliisi sai aiheen näytää voimansa,Näin tulevat mielenosoitukset nitistetään jo ennen niiden syntymää.

  7. SatuT 12.9.2006 klo 9:27:

    Maxim hei, ei nyt sentään ryhdytä vainoharhaisiksi. Poliisivoimia tällä erää hanskassaan pitävä sisäministeri on kuitenkin demari. Ai niin, paitsi että ääriainesten mukaanhan demaritkin ovat nykyään oikeistoa…

  8. Paskasheriffi 12.9.2006 klo 13:13:

    Eiköhän sama kuvio toistu joka ikinen kerta, kun paskasakki järjestää “mielenosoituksia”(lue: mellakoita). Ensin varaudutaan pesäpallomailoilla, rautaputkilla ja polttopulloilla. Kasvot peitetään, eikä mielenosoituksen järjestämiseen tarkoitettuja yhteiskunnan sääntöjä noudateta. Heti kun valvova silmä välttää, kaikki mahdollinen rikotaan ja täysin sivullisten ihmisten omaisuutta tuhotaan. Poliisi reagoi tai estää katastrofin syntymisen, minkä jälkeen ne kaksi edustuskelpoista paskasakin edustajaa alkavat syyttää virkavaltaa ylilyönneistä ja provosoimisesta. Mitään älyllistä diskurssia ei tietenkään edes yritetä käydä, vaan maailmanparantajien logiikan mukaan satunnaisten ohikulkijoiden hakkaaminen, omaisuuden tuhoaminen ja järjetön mellakointi palvelee kiinalaisen pienviljelijän etua. On aivan yhdentekevää, vaikka järjestäjät sanoisivat taistelevansa Aku Ankan puolesta. Samat kaiken vastustajat ilmaantuvat paikalle kuitenkin riehumaan.

    Suomalainen poliisi on korruptoimaton, tasapuolinen ja suhteellisen väkivallaton. Suomalaisen poliisin ja hörhöanarkistin välillä on se ero, että vain ensin mainittuun voi luottaa.

  9. Joonas Korhonen 12.9.2006 klo 15:53:

    Taistelu voi olla muutakin taistelua kuin fyysistä. Eli laulun “Kenen joukoissa seisot” laulamisessa ei ollut kuitenkaan mitään ristiriitaa.

  10. Valumo 12.9.2006 klo 19:04:

    Kaikki mielenosoitukset tulisi kieltää lailla. Muistakaa, että 99% mielenosoituksista on kapitalismin vastustajien ja muiden vasemmistolaisten järjestämiä. Miksi antaisimme katumme ihmisille, joiden tavoitteena on tuhota toimiva, vaurautta luova, elintasoa nostattava, rakas kapitalismimme? Pitää muistaa, että Helsingin keskusta on nimenomaan konsumerismin, yksityisautoilun, kapitalismin ja vapauden kehto. Kommunisteilla ja anarkisteilla ei pitäisi olla mitään asiaa Helsingin keskustaan räyhäämään ja häiritsemään liikennettä ja kulutusta. Mikseivät kommunistit ja anarkistit mene häiriköimään sinne, missä on kommunisteja ja anarkisteja? Miksi heidän pitää tulla juuri tänne?

  11. Niko Lipsanen 14.9.2006 klo 11:58:

    Olet siis sitä mieltä, etteivät laulun sanat ole militantit? Minusta taistelua ihannoivan laulun laulaminen ei sovi pasifistille – kielikuvatkin on syytä valita harkitummin.

  12. Joonas Korhonen 14.9.2006 klo 16:15:

    Nooh.. Voidaan sitten miettiä, että mitähän muita lauluja sitä onkaan olemassa..

    “Poijjaat, kansan urhokkaan..” yms.

    Ja niissä lauluissa on sentään selkeä tieto, että laulajillaan on yleensä aseita käytettävissään. Ja mitä jos likka kysyikin poliiseilta, että kenen joukoissa seisot? Asiaa voidaan tulkita niin paljon kuin huvittaa, mutta tuollaiseen takertuminen on lähinnä naurettavaa.

  13. Niko Lipsanen 14.9.2006 klo 20:06:

    Valumolle: Käytä toimivaa sähköpostiosoitetta, niin kommenttisi eivät jää spämmihaaviin. Valitsemastasi osoitteesta lisää täällä.

    Joonas Korhoselle: Muut eivät lauleskele taistelulauluja rauhanlippua heiluttaen. Siinä ero.