Arvostamani Liisa Jaakonsaaren mukaan Suomi on “eräänlainen yleisen asevelvollisuuden ulkomuseo”. Puolustusvoimain komentaja Kaskeala vastasi puolustamalla järjestelmää, jonka puolesta on itsekin tullut kirjoitettua.

En puutu tähän keskusteluun. Sen sijaan muistutan Björn Wahlroosin puheista, joka on aiemmin useaan otteeseen kehunut armeijan reservijohtajakoulutusta ja korostanut tämän yhteiskunnallista merkitystä myös rauhan aikana. Vastaanotto on ollut lähinnä hymähtelevää.

Mitä sitten itselleni on jäänyt mieleen toistakymmentä vuotta sitten käymästäni aliupseerikoulusta? Mukavan leppoisan laivapalveluksen lisäksi mieleeni nousee ainakin seuraavia johtamisen periaatteita:

1) Hyvä johtaja johtaa omalla esimerkillään, edestä.
2) Hyvä johtaja pitää alaisistaan huolta (varmistaa riittävän levon, ravinnon yms inhimilliset huoltoseikat).
3) Hyvä johtaja ei käytä esimiesasemaansa väärin, vaan kunnioittaa alaisiaan.
4) Hyvä johtaja osaa motivoida, siis käytännössä selostaa toiminnan tarkoituksen ja laajemmat yhteydet.
5) Hyvän johtajan käskyt/ohjeet/toiveet ovat selkeitä, eikä alaisille jää ristiriitaisia käsityksiä annetusta tehtävästä.

Kaikkien periaatteiden tarkoitus on varmistaa joukon iskukyky. Periaatteet tuntuvat varsin soveltamiskelpoisilta myös siviiliorganisaatioissa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Reservijohtajakoulutus ei tietenkään ole riittävä oikeutus armeijan ylläpidolle tai voi edes millään muodoin taata kenenkään johtajakykyjä, mutta ei sen yhteiskunnallista merkitystä sovi väheksyäkään.