Demokratiassa puhuvat (tietyin rajoituksin) enemmistöt. Jotta ääni kuuluisi, organisoidutaan ryhmiksi. Kyse on kaupasta: tue sinä minun ajatuksiani, niin minä tuen sinun. Muuten ryhmää ei synny.
Vastaavia kauppoja tehdään myös ryhmien välillä. Ryhmien välinen yhteistoiminta edellyttää ryhmäkuria, jotta sovitusta ei livetä.
Ryhmäkurilla on kuitenkin tunnetut ongelmansa:
Ensinnäkin ryhmäkuri mahdollistaa ainakin teoriassa pienen vähemmistön kannan muodostavan lopullisen päätöksen. Eivätkö demokratiassa puhuneetkaan enemmistöt? Toisaalta ryhmiksi järjestäytyminen merkitsee myös vähemmistönäkökulmien huomioimista, kun tarvittavan enemmistön saamiseksi on kaupiteltava.
Toiseksi ryhmäkuri lamaannuttaa poliittista keskustelua. Usein eduskunnan rooli ylimpänä päätöksentekijänä unohdetaan, kun hallituksen ei tarvitse ryhmäkuriin luottaen sen edessä hattu kourassa nöyristellä. Toisaalta konsensus-Suomen enemmistöhallitukset ovat jokseenkin toimintakykyisiä.
Kolmanneksi ryhmäkuri tekee politiikasta kauppaa. Tämä näyttäisi olevan edustajilta odotetun kunnian ja omantunnon kautta tehtävän päätöksenteon kanssa ristiriidassa.
Ristiriitaa vielä ajoittain korostetaan julistamalla jokin yhteiskunnallinen kiistakapula omantunnon kysymykseksi, jolloin ryhmäkuria ei sovelleta. Eikö päätöksenteon tulisi aina heijastaa päättäjän vakaumusta? Eivätkö kaikki kysymykset politiikassa ole omantunnon kysymyksiä?
Toisaalta kaupitellen saa oman tärkeysjärjestyksen kärjen asialistoille. Eli poliittisen kaupankaan ei tarvitse olla kunniatonta.
Kuinka tulee siis toimia, jos haluaa säilyttää sekä periaatteellisuutensa että poliittisen toimintakykynsä? Eräs mahdollisuus on yrittää luokitella poliittiset ongelmat 1) yhdentekeviksi kysymyksiksi, 2) kaupittelukysymyksiksi (joihin kanta, joista valmis joustamaan) ja 3) periaatekysymyksiksi.
Jos poliitikolle kaikki on yhdentekevää (1), niin hän on väärällä alalla. Jos hänelle kaikki on joko yhdentekevää (1) tai kaupiteltavaa (2), niin hän on puhdas valtapoliitikko ja toivottavasti hän ei saa jatkomandaattia. Jos hänelle kaikki kysymykset ovat periaatekysymyksiä (3), niin hän on mahdoton tyyppi ja hänen uransa on lyhyt.
Poliitikolla tuleekin olla muutama johtoajatus (3), joiden puolesta hän on valmis kaupittelemaan (2) tai joiden suhteen jotkut asiat ovat yhdentekeviä (1). Niin hän päätyy valitsemaan johtoajatustensa kannalta hedelmällisimmän maaperän
…ja liittyy ryhmään.
Lassi 3.10.2006 klo 16:20:
Ni mitäs sitten tehdään, jos ne ryhmät ovat muodostuneet sata vuotta sitten ja niiden alkuperäiset jakautumisperusteet eivät vastaa enää tämän päivän kiistakysymyksiä?
Esimerkkinä voisi mainita vaikka polttoaineverotuksen. Minkälaiseen ryhmään voisi hakeutua sellainen ihminen, jolle tärkein tämän päivän poliittinen kysymys (3) on polttoaineen hinta? Ihminen, joka käy kaupungissa töissä, mutta asustaa maaseudulla 50 km:n päässä julkisen liikenteen ulottumattomissa.
ruso 3.10.2006 klo 17:48:
Puoluerajojen ja järjestörajojen vastaamattomuudesta ja puoluevalinnan vaikeudesta olen kirjoittanut useamminkin (kysymystäsi abstraktimmalla tasolla), alla pari esimerkkiä:
http://www.domnik.net/blogi/index.php/2006/04/saadosintoasteikko/
http://www.domnik.net/blogi/index.php/2006/03/puoluestereotypioiden-paradoksi/
http://www.domnik.net/blogi/index.php/2006/01/politiikka-on-hieno-harrastus/
ruso 3.10.2006 klo 17:52:
Lisäys. Lassin kysymys “mitäs sitten tehdään, jos ne ryhmät ovat muodostuneet sata vuotta sitten ja niiden alkuperäiset jakautumisperusteet eivät vastaa enää tämän päivän kiistakysymyksiä” on erinomaisen aiheellinen.
Sami Suomalainen 4.10.2006 klo 11:16:
Ryhmäkurilla tuntuu olevan korrelaatiota puolueen iän kanssa. Mitä vanhempi puolue, sitä tiukempi ryhmäkuri. Mitä nuorempi puolue, sitä tärkeämmäksi äänestäjälle muodostuu se ketä henkilöä äänestää. Samasta syystä vanhempien puolueiden osalta äänestäjälle on tärkeämpää puolue, ei niinkään henkilö.
Lassi 4.10.2006 klo 12:13:
Heh, näköjään minä olen aiemminkin aukonut päätäni tästä samasta asiasta.
Mitäs jos ei topattaisikaan keskustelua tähän, vaan kokeiltaisiin pohtia asiaa eteenpäin. Mitä tosiaankin voisi tapahtua, jos vanhat ryhmäjakoon pohjautuvat valtarakenteet hajoaisivat ja ryhmäkuri poistuisi? Miten ryhmäjako löytyisi uudelleen ja miten se lähestyisi uudelleen tasapainoa? Vai pitäisikö ryhmäjaon muodostua joka kerta uudestaan keskustelun alla olevan ongelman mukaisesti?
ruso 4.10.2006 klo 14:33:
Lassi: Mitä tosiaankin voisi tapahtua, jos vanhat ryhmäjakoon pohjautuvat valtarakenteet hajoaisivat ja ryhmäkuri poistuisi?
Ryhmäkuri-sanan mielleyhtymät ovat kielteisiä. Ajatus on, että muutama päättää ja muut vikisevät. Painon pitäisi ehkä olla enemmänkin prosessissa: ensin väitellään, kiistellään ja äänestetään, mutta kaikki sitoutuvat lopputulokseen. Sama pätee laajemminkin: ensi vaalikampanjoiden aikaan kiistellään, väitellään, mutta kaikki sitoutuvat lailliseen lopputulokseen (ts ei aloita avllankumousta, vaan odottavat seuraavia vaaleja).
Lassi: Miten ryhmäjako löytyisi uudelleen ja miten se lähestyisi uudelleen tasapainoa?
Itse olen kirjoittanut puoluerajoista akselilla valtioepäiljät-valtiouskovaiset. Jälkimmäinen lainsäädäntöhenki on mielestäni kiistattomasti vallassa.
http://www.domnik.net/blogi/index.php/2005/08/valtioepaily-vs-valtiouskovaisuus/
Hommaahan voisi kokeilla: perustetaan puolue Sitoutumattomat Suomalaiset (SiSu), jonka ainoa ohjenuora on puoluekurin kieltäminen. Menestyksen pitäisi olla kova ottaen huomioon väitetyn epäluulon puoluepolitiikkaa kohtaan. Tämän jälkeen jäisimme seuraamaan uusien puoluerajojen syntyä.
Lassi: Vai pitäisikö ryhmäjaon muodostua joka kerta uudestaan keskustelun alla olevan ongelman mukaisesti?
SiSu-kokeilu antaisi käytännön vastauksen tähänkin.
Lassi 14.10.2006 klo 9:59:
Kokoomus -ryhmäkö pitäisi kuitenkin säilyttää, vai?