Strategia on sana, jota toistellaan kuin kaiken pelastavana mantrana. Strategioita laativat yritykset, valtionvirastot, järjestöt ja kuta kuinkin kaikki kuviteltavissa olevat mahdolliset tahot. Strategia on myös poliitikon suusta usein kuultu sana.
Lopputulokset ovat useimmiten hurskaiden toiveiden ostoslistoja: 9 hyvää ja 10 kaunista. Niissä ‘kehitetään’, ‘lisätään’, ‘parannetaan’
kaikkea ‘entistäkin’, ‘nykyistäkin’ ja ‘vieläkin’ paremmaksi. Sen sijaan vähemmälle jää pohdinta siitä, mikä on ydintoimintaa, tätä tukevaa toimintaa ja mikä mahdollisesti ylimääräistä (vaikka ehkä sinänsä arvokasta) toimintaa.
1) Strategioissa tulisi tehdä valintoja. Kun perhe menee kauppaan, ostoslista on pitkä: lihatuotteita, maitotuotteita,…, ja makeisia. Rahat eivät kuitenkaan riitä kaikkeen.
Ilman valintoja pitkät tavoiteluettelot ovat helposti itsensä kanssa ristiriitaisia menettäen näin merkityksensä johtamisen välineenä. Strategiaan nojaaminen ei auta, jos kaikki on siihen kirjattuna.
2) Valinnat on suhteutettava nykytilaan. Ansiokaskin tavoitteiden jäsentely jää käytännössä merkityksettömäksi,
ellei niitä suhteuteta nykytilanteeseen.
3) Tavoitteiden valinta ja nykytilanteen arviointikaan ei riitä. Niiden saavuttaminen edellyttää toimenpiteitä. Toimenpiteistä tulee ‘strategisia’ vasta sitten, kun niitä on verrattu toisiin samaan tavoitteeseen pyrkiviin toimenpiteisiin.
Strateginen ajattelu on siis jotakin seuraavantapaista:
a) tehtävänämme on X (valittu ja perusteltu päätavoite)
b) arviomme mukaan olemme tilanteessa Z
c) Z:sta X:ään päästään parhaiten keinolla X1 (osatavoite)
d) arviomme mukaan olemme X1:n suhteen tilanteessa Z1
e) Z1:stä X1:een päästään parhaiten keinolla X2
jne…
Ketju voi tietenkin myös haarautua (…päästään parhaiten keinoilla X1.1 ja X1.2). Ketjun muodostama hierarkia antaa samalla jonkinlaisen pohjan valintojen ja tärkeäksi koettujen asioiden priorisoinnille.
Perheet tekevät selkäytimestä strategisia valintoja: makeisten osto rajoitetaan karkkipäiviin.
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.