Moni väittää, ettei ymmärrä mitään politiikasta. He ovat väärässä.

Ymmärtämystään on turha aliarvioida. Politiikka ei ole ydinfysiikkaa. Politiikka on peruskeittiöpsykologiaa ja poliittisen elämän vastineet löytyvätkin jokaisen arjesta.

Tyttöystävät lobbaavat koti-illan puolesta, poikaystävät poikien raikuli-illan puolesta tai toisinpäin. On neuvoteltava kompromisseja (ensin koti-ilta, huomenna raikuli-ilta) ja annettava täkyjä (tarjottava rakastetulleen esim. hartiahierontaa).

Justiina kaulimineen on hallitus, puupää toimii oppositiossa. Taitoja harjoitellaan jo nuorena, kun neuvotellaan kotiintuloajoista ja viikkorahoista.

Myös politiikan sisältö on ennestään tuttua. Toiset tykkäävät suunnitella, laatia sääntöjä, määritellä vastuualueita ja vahtaavat siis tiukasti siivousvuorolistaansa. Toiset luottavat enemmän improvisointiin ja suhtautuvat väheksyen sääntöihin: viimeisen jugurtin jääkaapista saa se, joka tulee sitä ensin himoinneeksi.

Poliittinen keskustelu käydään usein rahan ympärillä. Talous ja budjetinteko ovat itsestään selvästi joka kodin arkea. Sanaan koti liitetäänkin vaivattomasti sana talous, puhutaan kotitalouksista.

Politiikka noudattaa luottamuksen psykologiaa. Pottumaisen tyypin kanssa on vaikeampi tehdä yhteistyötä. Rehellisyys ja avoimuus palkitaan. Pettäjä menettää luottamuksen niin politiikassa kuin arjessakin.

Mikäli kaikesta huolimatta ei ymmärrä poliitikon puhetta, vika on poliitikossa. Ei ole mitään syytä, miksi politiikkaa ei voisi aina harrastaa selkokielellä. Kapulakieli on siis poliitikon tapa kätkeä oma typeryytensä.

Kapulakielisestä poliitikosta on näin täysi syy olettaa, ettei tämä sano yhtään mitään: seuraavissa vaaleissa vaihtoon!