Usein oikeaan osuva Liisa Jaakonsaari kritisoi perustuslakia: “Tässä perustuslaissa on valuvika. Toisaalta sanotaan, että tasavallan presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ja toisaalta sanotaan, että Euroopan unionin politiikkaa johtaa pääministeri ja valtioneuvosto” Jaakonsaari on kunnostautunut myös ulkopolitiikan arvostelijana ja profiloitunut Nato-myönteisillä kannanotoillaan. Hän ei ole yksin: monet ovat samanaikaisesti sekä perustuslain että ulkopoliittisen linjan (tai linjattomuuden!) […]
Kuukausiarkisto: 1/2007
Luottamusmiehet ja ammattiyhdistykset
Savon Sanomat kertoi viikko sitten, että Varkauden Metsäteollisuuden Toimihenkilöt ry on erottanut ammattiliitosta seitsemän luottamusmiestä. Yhdistyksen uusi puheenjohtaja Paula Glumerus kertoo uutisessa, että erottaminen perustui sääntörikkomukseen ja Toimihenkilöunionin liittohallituksen päätöksen vastaiseen toimintaan. Varkauden Stora Enson toimihenkilöt olivat viime keväänä yrittäneet jäädä myöhemmin laittomaksi tuomitun mielenilmauksen ulkopuolelle. Minusta on hyvin erikoista, jos yhdistyksestä voidaan erottaa sillä […]