Kitschistä seuraa dilemma. Yhtäältä turvalliset aiheet (mauttoman) totutusti tulkittuna ovat aina suosittuja, eivätkä näin voi olla täysin vailla taiteellista merkitystä: eiväthän massat voi olla väärässä.
Toisaalta taiteessa on perinteisesti arvostettu uusia tulkintoja, uutta ilmaisua ja siis taidetta eteenpäin vievää panosta. Vanhan toisto on merkityksetöntä, korkeintaan harjoittelua ja lopputulokset vain somistusta – siis kitsiä.
Tasavallan presidentin uuden vuoden puheet ovat tyyppiesimerkki poliittisesta kitsistä. Niissä toistetaan tuttu hyvinvointivaltiomaisema ja piirretään muutama tumma pilvi taivaalle. Syvyyttä, uusia tulkintoja, yllättäviä avauksia tai tyylikokeiluja niistä on turha odottaa.
Välillä on vaikea välttää vaikutelmaa, että presidentti-instituutio on kitsin aiheille tyypilliseen tapaan aikansa elänyt.
Presidentti-instituutio on kuitenkin suosittu eikä näin voi olla, kitsin tavoin, täysin merkityksetön. Somistuksilla voi olla tärkeä roolinsa ja kukka-asetelmat käyvätkin hyvin kaupaksi.
ruso 9.1.2007 klo 16:11:
Pressa-instituutiosta väännetään jälleen kättä…
Reilu vuosi sitten kirjoitin L&R:ssa seuraavaa:
Presidentin valtaoikeudet on todellinen ongelma, koska Suomessa on samanaikaisesti laajaa kannatusta toisilleen vastakkaisille vaihtoehdoille. Yhtäältä ollaan varsin laajasti parlamentaristeja; ajatellaan, että toimeenpanevien instituutioiden on oltava parlamentaarisessa vastuussa. Toisaalta presidentti-instituutio nauttii laajaa suosiota, eikä pelkkä keulakuva tunnu kotoisalta. Kuinka ratkaista jännite?
Yksi mahdollisuus olisi lakkauttaa nykyinen presidentti-instituutio kokonaan ja tehdä tasavallan nykyisestä kakkosmiehestä, eduskunnan puheenjohtajasta, valtakunnan päämies. Samalla tultaisiin korostaneeksi eduskunnan asemaa valtakunnan ylimpänä päätöksentekoelimenä, jonka juoksupojistona hallitus ja virkamiesarmeija toimii.
Näin saataisiin parlamentarismin ihanteen mukainen presidentti, joka ei ole pelkkä symbolihahmo.