Vaalimainosrivistö Helsingissä / Niko Lipsanen 2.3.2007

Vaalimainostelineet ovat taas tulleet katujen ja teiden varsiin. Tasapuolisuuden nimissä samankokoisen paikan arvotussa järjestyksessä saavat niin isot kuin pienetkin puolueet ja valitsijalistat.

Osa puolueista, etenkin pienemmistä, on kuitenkin keskenään teknisessä vaaliliitossa ja kerää siksi ääniä yhteiseen pottiin. Onko tasavertaisuuden periaatteiden mukaista, että toiset listat näin saavat isomman tilan julisterivistössä ja toiset vain yhden paikan? Eikö kaikkia ehdokaslistoja tulisi kohdella samalla tavalla riippumatta siitä, onko niillä useampia puolueita vai vain yksi?

Luulisi, että vaaliliiton solmineet puolueet kykenisivät edes sen verran yhteistyöhön, että saisivat aikaan yhteisen julisteen. Periaatteellisemmalla tasolla tämä olisi tärkeää myös siksi, että äänestäjät selvästi näkisivät mikä se joukko on, jolle oma ääni äänestettäessä menee. Nythän vaalijulisteita tutkiva äänestäjä ei mistään näe, mitkä puolueet ovat vaaliliitossa ja mitkä eivät.

Tässä yhteydessä pitää antaa krediitit itsenäisyyspuolueelle siitä, että he ainakin täällä Helsingissä julisteessaan kertovat olevansa vaaliliitossa perussuomalaisten kanssa. Kahden ehdokkaan puolueelle se tosin saattaa olla uskottavuuskysymyskin. Perussuomalaiset eivät asiaa mainitse ainakaan julisteessaan.

Tämä kirjoitus voi tietysti kuulostaa suuren puolueen edustajan hyökkäykseltä pieniä vastaan. Tosiasia kuitenkin on, että myös oma puolueeni kokoomus on monessa vaalipiirissä pieni puolue ja solmii vaaliliittoja. Tämä koskee siis meitäkin.

Edustuksellisuuden kannalta pienet vaalipiirit ovat ongelmallisia, koska suhteellinen äänikynnys niissä on korkea. Siksi kannatankin pienten vaalipiirien yhdistelemistä reilusti isommiksi. Isommista vaalipiireistä pienemmänkin puolueen on helpompi saada ehdokas lävitse. En myös ainakaan heti tyrmää ajatusta siitä, että Suomessakin joskus siirryttäisiin siirtoäänivaalitapaan, jossa äänestäjä itse voisi järjestää ehdokkaat mieleiseensä järjestykseen (tästä aiheesta enemmän Kalle Mikkolan artikkelissa, joka on julkaistu Äänestäjän käsikirja -teoksessa; pdf-tiedostona saatavilla Julkinen tila -blogista).